”Mutta Jumalan armosta minä olen se mikä olen, eikä Hänen armonsa minua kohtaan ole mennyt hukkaan. Olen tehnyt enemmän työtä kuin kukaan heistä, en tosin minä itse, vaan Jumalan armo, joka on ollut voimani.” (1. Kor. 15:10)
Tulin uskoon 16-vuotiaana ja olen ollut siis Jeesuksen oma nyt 22 vuotta. Mikä on ollut minun osuuteni hengellisessä elämässäni? Ymmärrämme usein, että pelastus on Jumalan lahja, mutta mikä osuus minulla on ollut hengellisessä elämässä, kasvussa tai uskon säilymisessä? En tohdi kirjoittaa nyt yleisellä tasolla, vaan katson omaan elämääni – aihepiiri on niin tulenarka.
Minun on Jumalan edessä pakko tunnustaa: osuuteni on ollut vastaanhangoittelu ja -rimpuilu. Olen kiinnittänyt sydämeni enemmän luotuun kuin Luojaan, olen kapinoinut, vastustellut Jumalan tahtoa, halunnut puolustella syntejäni ja elää elämäni köydet omissa käsissäni ja petollisesti luottaa itseeni. Olen epäonnistunut ja langennut niin monesti, etten osaa laskea. Olen joutunut tyhmyyteni ja väärien valintojeni takia niin eksyksiin, etten ole osannut löytänyt tietäni takaisin Jumalan luokse. Olen joutunut särkymään lukemattomia kertoja, enkä voi syyttää kaikesta vain olosuhteita tai toisia ihmisiä. Tiedän myös miltä tuntuu elää paatumuksessa ja olen monesti halunnut heittää koko uskon ja Jeesuksen selkäni taakse. Jumalan työtäkin olen tehnyt paljon sillä motiivilla, että minua kiitettäisiin ja ihailtaisiin. Lähimmäisen kärsimykseen olen vain harvoin jaksanut ottaa osaa.
Älä ymmärrä minua väärin, en ole purkamassa tässä Raamatun sisäistä jännitettä pois. Tiedän, että Raamattu kehoittaa meitä kilvoitteluun, kasvuun, synnin hylkäämiseen ja Jumalan rakastamiseen. Jumala kehottaa meitä antamaan itsemme Hänelle ja taivuttamaan sydämemme samaan suuntaan Hänen tahtonsa kanssa. Kerron vain, miten itse olen noiden kehotusten kanssa onnistunut. Ja samalla huomaan Raamatussa toisen, syvemmän ulottuvuuden: Jumala vaikuttaa omissaan tahtomisen ja oikein tekemisen. Jännite on tässä: Hän sekä kehottaa meitä elämään oikein ja pyhittymään ja samalla ilmoittaa, ettemme pysty siihen omassa voimassamme.
Paavali kertoi nähneensä evankeliumin asialla enemmän vaivaa kuin kukaan muu. Sitten hän kiirehtii korjaamaan: hän ei itse ollut siihen pystynyt, vaan sen oli tehnyt hänessä vaikuttanut runsas ja aktiivinen Jumalan armo. Työ ja elämä olikin Kristuksen vaikuttamaa ja aikaansaamaa.
Minun osuuteni on todella ollut vastaanhangoittelu. Mutta kuule myös tämä: Jeesus on ollut minua kohtaan yli ymmärryksen käyvällä tavalla uskollinen, hellä, rakastava ja armahtava. Hän on tullut lukemattoman monesti etsimään minut ja kantanut turvaan. Hän on paistanut pimeyteeni armonsa kirkkautta, kun olen ollut hukkumassa pimeyteeni. Hän on rakkaudellaan kerta toisensa jälkeen sulattanut paatuneen sydämeni ja hellästi kutsunut minut jatkamaan matkaa. Se, että ylipäätään tänään saan uskoa Jeesukseen, johtuu siitä, että Hän on ollut tuhat kertaa sitoutuneempi minuun kuin minä Häneen.
Tunnustan myös tämän – tosin pienesti ja varovaisesti: olen alkanut rakastumaan Häneen. Luulen, että sitä Jumalan armo saa aikaan. Jos voit yhtään samaistua elämäni tunnustukseen – edes jossain määrin – voit luottaa siihen, että Jeesus ei jätä sinuakaan. Hänen rakkautensa saa myös sinut rakastumaan.
Niin, kumpa Jeesus ei jättäisi minuakaan. Tuntuu, etten saa siitä milloinkaan täyttä varmuutta. Enkö milloinkaan uskalla koko sydämestäni kiittää Häntä, kiittää niinkuin tahtoisin: Kiitos, Jeesus, syntieni sovituksesta ristillä. Kiitos, että saan olla omasi.
Monikaan uskova ystäväni ei tiedä, mitä syntejä teen. Kipuilen niiden kanssa, yritän myös selittää itselleni oikeutusta niihin. Synnistä puhuminen ei ole myöskään helppoa. Se tuntuu vievän helposti lain alle, tai salaiseen vertailuun, tai kovuuteen.
Minua painaa, että joudun niin helposti lain alle, tai toisaalta painaa sekin, että synti on kuin häipymässä arjesta, tarkoitan myös sitä että monelle synti-sanakin alkaa olla jo outo. Lisäksi itse uskottelen itselleni, että tuo ja tuo ei ole syntiä. Nämä kaikki ajatussuunnat tuntuvat silti vievän itseni vain kauemmas armosta.
Toivon, että Hyvä Paimen etsii käsiinsä minutkin, antaa lukea ja ymmärtää Sanaa virvoittaen. Eikö olekin, tai onhan niin, että Jumalan Sanan äärellä voi vielä tänäkin päivänä herätä jokin aito, hiljainen halu tunnustaa syntinsä Jeesukselle ja saada ne anteeksi? Ja Jeesus ei jätä ketään, joka Hänen luoksensa tulee?
Tämä kommentti ei ehkä liittynyt juuri täysin tähän kirjoitukseen, ajatukset vain nousivat tätä lukiessa.
Kiitos Ella rehellisestä ja aidosta viestistäsi! On juuri niin kui lopussa kysyit, Jumalan Sana todella voi vaikuttaa ja vaikuttaakin meissä aidon synnintunnon ja halun antaa se Jeesukselle. Itseasiassa, jos Jumala ei sitä Sanansa kautta meissä tee, ei meissä itsessämme ole katumusta tai halua elää Jumalan mielen mukaisesti.
Jeesus ei todella jätä ketään, joka Hänen luokseen tulee. Ja Hän haluaa olla meille kaikki kaikessa. Kun näemme vuosien myötä yhä syvempää puutetta itsessämme, saamme aina uudestaan tulla Jeesuksen luokse ja pyytää Häneltä kaikkea mitä tarvitsemme. Kaikki aito ja kestävä hengellinen elämä on Hänen vaikuttamaa, myös halu parannukseen.
Pelastuksen tai jumalayhteyden varmuutta on vaikea löytää, jos katselee omiin tunteisiin tai kokemuksiin. On paljon turvallisempaa lukea Jumalan lupauksia ja ottaa ne lapsenmielisesti vastaan. Niistä tulee pitää kiinni silloinkin, kun maa muuten pettäisi alta.
Uskallan sanoa Ella, että olet Jeesukselle rakas ja Hän pitää sinusta huolta. Lue ja kuuntele sellaista hengellistä opetusta, joka vie sinut Jeesuksen luokse:-)
Kiitos tästä blogista!
Sanoin Jeesukselle kyllä syksyllä 1989, juuri ennen kuin täytin 10 vuotta. Nyt olen täällä lukemassa blogia joka voisi olla omakin tarinani. Lukemisen jälkeen olo on sekoitus katumusta, nöyryyttä, hiljaista kiitollisuutta, ylistystä Jumalalle, toivetta että saisin taas kaiken mokailuni anteeksi Jeesukselta – kiitän Herraa siitä että Hän herättää minussa kääntymyksen ja tekee mahdolliseksi sen että tulen rukouksineni Hänen luokseen (siihenkään en lähtisi ilman Hänen vaikutustaan). Voin vain sanoa Herralle tässä nyt kirjoittaen: kiitos Jeesus että olet minunkin pelastaja, ole Herra minullekin armollinen jälleen, viethän Herra minutkin perille asti, annathan suojaasi ja voimaasi kulkea tätä usein niin pimeää maailman polkua kanssasi.