”Voiko nubialainen muuttaa ihonsa väriä tai pantteri täpliään? Yhtä mahdotonta on teidän tehdä hyvää, niin syvälle pahaan te olette juurtuneet!” (Jer. 13:23).

Nuorena, 16-vuotiaana uskovana kirjoitin ensimmäisen Raamattuni etukanteen viisi syntiä, joita minun tuli välttää ja joita vastaan taistelin. Ajattelin, että kun pääsen niistä eroon oman tahtoni ja Jumalan armon avulla, voin elää jumalallista, pyhää elämää. Selvennykseksi, nuo samat synnit tahtoisivat upottaa minut vieläkin, yli 20-vuotta myöhemmin.

Syntilistani sisälsi selviä, näkyviä syntejä. Syntikäsitykseni oli pinnallinen. Jotkut opettavat elämäntapasynneistä, tarkoittaen – jos ymmärrän oikein – että kun pääsemme eroon meitä vaivaavista, tietyistä elämäntapaan liittyvistä synneistä, seurauksena on pyhä elämä.

Jeesus opetti Pyhän Hengen tehtävänä olevan synnin ja vanhurskauden osoittaminen (Joh. 16:8). Se tarkoittaa sitä, että mitä enemmän Jumalan Henki pääsee tekemään meissä työtään, sitä syntisempiä ymmärrämme olevamme. Näemme Jumalan valossa, ettei ongelmamme ole korjattavissa pelkästään tiettyjen ”elämäntapasyntien” korjaamisella, vaan olemme rikki paljon vakavammin. Jumalan Henki osoittaa meille, miten suurin ongelmamme on jatkuva itseriittoisuus, itsekkyys, oman edun tavoittelu ja ylpeys. Ja miten suurimmat syntimme eivät ehkä olekaan ne, mitä pahaa teemme vaan se hyvä, mitä emme tee toisillemme. Jumalan laki tukkii kaikkien meidän suut, se tekee meistä ihan yhtä syntisiä suhteessa toisiimme.

Mistä siis voimme tietää toimiiko Jumalan Henki elämässämme? Varmin mittari on kysyä, tunnenko itseni syntiseksi? Ihminen tuntee syntisyytensä vain ja ainoastaan Jumalan Pyhän Hengen valossa. Kun pyydät enemmän Jumalaa, saat nähdä syvemmälle itseesi. Saat nähdä olevasi niin musta nubialainen, ettet voi sitä itse koskaan muuttaa.

Pinnallinen syntikäsitys johtaa pinnalliseen armokäsitykseen. Mistä syntyvät kiihkeimmät armon vastustajat kristittyjen piireissä? Varovaisesti luulen, että juuri pinnallisesta syntikäsityksestä? Mutta kuule, pelkäämällä armoa me pelkäämme itse Kristusta. Pelkäämme tulevamme niin köyhiksi, ettei meille ole muuta vaihtoehtoa kuin luottaa Jumalan lupauksiin.

Kristus lahjoittaa meille itsensä, tarkoittaen pelastusta, pyhitystä ja kaikkea hengellistä elämää. Elämä Kristuksen kanssa ei ole yhteistyöelämää vaan elämää Kristuksen varassa. Tämän tien löytävät vain syntiset. Jos siis huokailet syntiesi tähden, olet hyvällä tiellä. Vaihe yksi on hyvässä vaiheessa. Vaihe kaksi on edessä: tunnustaa synnit Jeesukselle ja luottaa yksin Jumalan armoon. Siis itseensä Kristukseen.