Pyhitys osa 2: väärä malli

“Synti ei enää ole teidän herranne, sillä te ette ole lain vaan armon alaisia.” (Room. 6:14)

Roomalaiskirjeen viidennen luvun lopussa Paavali kysyy, saammeko tehdä syntiä mielin määrin, kerran armo riittää kuitenkin? Kysymys on hyvä ja aiheellinen, koska Paavali todella julisti koko evankeliumin rikkautta niin tinkimättömästi, että hänen vastustajansa pääsivät kääntelemään hänen sanojaan ja tekemään väitteen, että Paavalin opettama armo veisi synnin suosimiseen ja hengelliseen laiskuuteen.

Pyhitysoppinsa Paavali muotoilee Roomalaiskirjeen lukuihin 6, 7 ja 8. Itse asiassa luvuissa kuusi ja kahdeksan Paavali opettaa sitä, miten pyhitytään ja sen avaamiseksi luvussa seitsemän hän opettaa, miten ei pyhitytä. Tänään keskitytään tuohon lukuun seitsemän. Toivottavasti en tee luvulle liikaa välivaltaa tiivistämällä sitä rajusti.

Roomalaiskirjeen 7. luvun jakeissa 14-25 näemme kristityn, joka yrittää pyhittää itse itseään. Hän on uudestisyntynyt ihminen ja ajattelee tähän tapaan: “Kerran Jumala on antanut Raamatussa olevat käskyt ja kiellot, niin tottakai minä pystyn niitä nyt kristittynä toteuttamaan.” Niin hän alkaa toiveikkain mielin elää Raamatun ohjeiden mukaan, mutta pian hämmästyksekseen huomaa, että hänessä itsessään on jotain, mikä vastustaa Jumalan tahdon tekemistä (esim. 7: 21-23). Sentähden hän alkaa kilvoitella yhä kovemmin ja samalla hänessä syntynyt kapinakin vahvistuu. Lopulta tällainen vilpitön kristitty masentuu huomatessaan, että yrityksistään huolimatta hän ei ollut onnistunut luopumaan synneistään tai tekemään hyvää. Hänen tilanteensa on saattanut jopa tulla alkua pahemmaksi.

Paavali kuvaa tässä jaeosiossa siis sitä, miten kristitty ei pyhity. Alussa lainaamassani kuudennen luvun jakeessa hän on sanonut, että synti ei voi enää hallita meitä, koska emme ole lain vaan armon alaisia. Tämä salaisuus on syvä. Nyt seitsemännessä luvussa kristitty on kuitenkin ottanut lain avukseen pyhitystaisteluun ja siitä ovat syntyneet hänen ongelmansa. Miten on mahdollista, että Jumalan hyvä laki estäisi pyhitystä? Siten, että se on väärässä käytössä. Laki näyttää meille synnin, mutta ei anna voimaa pyhittyä. Laki kyllä kertoo, miten meidän tulee elää, mutta ohjeiden, käskyjen ja kieltojen lisäksi ei auta asian toteutuksessa. Itseasiassa – huomaa tämä tarkasti – laki herättää meidän vanhaa luontoamme eli lihaamme ja sentähden myös erilaisia himoja (esim. 7:5). Se vilpitön kristitty, joka yrittää kukistaa syntejään ja tulla paremmaksi ottamalla lain avukseen, joutuu epätoivoiseen kierteeseen, jossa lopputuloksena on uupuminen ja luovuttaminen.

Selvennän vielä, että laki on kaikkea sitä ihmisen tekemistä ja toimintaa, jolla hän yrittää toteuttaa Jumalan Sanaa siinä mielessä, että hän saavuttaisi Häneltä jotain. Taistelussa syntiä vastaan me näemme Raamatusta, mitä Jumala haluaa ja on suuri houkutus ajatella, että minä itsessäni voin myös toteuttaa sen – joko oman tahtoni tai Jumalan armon auttamana. Paavalin mukaan tämä “pyhitystie” vie seitsemännen luvun lopun tuskaisaan huutoon: “Minä kurja ihminen! Kuka pelastaa minut tästä kuoleman ruumiista?” (Room. 7: 24).

Olemme käsitelleet nyt hyvin tiivistetysti vaikeaa asiaa ja ehkä pieni yhteenveto ja selvennys on paikallaan? Kristitty, joka yrittää lain avulla pyhittää itse itseään, unohtaa Kristuksen. Kun luvuissa kuusi ja kahdeksan Jeesus on koko ajan keskiössä, luvussa seitsemän Hän on jäänyt jonnekin taka-alalle. Sen sijaan esillä on jatkuvasti “minä”. Niin pitkään kun me yritämme elää kristillistä elämää itsemme varassa, olemme tuomitut epäonnistumaan. Se on yksi syy, miksi Paavali kirjoitti pyhitysopetuksensa väliin tuon luvun seitsemän. Hän halusi kristittyjen välttävän sen ansan. Houkutus omavaraiseen uskoon ja pyhitykseen on suuri, koska silloin me saisimme asiasta kunnian. Ja meidän vanha luontomme saisi kukoistaa. Sehän ei tule näkyviin vain karkeina synteinä vaan pystyy muotoutumaan sujuvasti uskonnolliseen muottiin.

Todellisessa pyhityksessa me olemme aivan todellisesti ja täysin riippuvaisia Jeesuksesta. Kaikki hengellinen kasvumme on Jeesuksen ja Hänen ristintyönsä ymmärtämistä ja siihen syventymistä. Siitähän Jeesus itse opettaa helposti ohittamassa Viinipuu-vertauksessa. Tästä jatkamme ensi kerralla.