”Näin meidät kasteessa annettiin kuolemaan ja haudattiin yhdessä Hänen kanssaan, jotta mekin alkaisimme elää uutta elämää, niin kuin Kristus Isän kirkkauden voimalla herätettiin kuolleista.” (Room. 6:4)

Pyhitys on lopultakin niin helppo asia, että siinä meidän Vapahtajamme itse elää ja vaikuttaa meissä. Hän on kukistanut ne voimat ja vallat joiden alla me ennen elimme – synnin, kuoleman, Perkeleen, lain, vanhan ihmisemme – jotta me voisimme elää vapaassa ja levollisessa suhteessa Jumalaan ja palvella lähimmäisiämme armon ja rakkauden kautta.

Viinipuuvertauksessa Jeesus opetti, että aitoa ja todellista hengellistä elämää emme saa aikaan ilman Häntä. Emme saa tulla kristittyinä niin itseriittoisiksi ja ”vahvoiksi”, että alkaisimme tarvitsemaan Jeesusta vähemmän. Päinvastoin, mitä pidemmälle kristillisyytemme kasvaa, sitä enemmän ymmärrämme tarvitsevuutemme.

Roomalaiskirjeen 8. luvussa Paavali kirjoittaa Elämän Hengen laista. Olen tästä kirjoittanut oman blogitekstin, joten nyt vain sivuan sitä. Se tarkoittaa sitä, että Henki vaikuttaa meissä Jumalan mielen mukaista elämää painovoimalain kaltaisella varmuudella. Emme saisi aliarvioida Jumalan Hengen voimaa ja mahdollisuuksia.

Galatalaiskirjeessä Paavali kertoo, että kristityssä Henki ja liha taistelevat jatkuvasti vastakkain (Gal. 5:17). Huomaamme siis, että vanhaa ihmistä ei ole vielä tässä ajassa lopullisesti nujerrettu. Ne, jotka näin opettavat ja tulevat johtopäätökseen, että kristitty voi tulla täysin pyhäksi käytännön elämänsä suhteen, eivät opeta raamatullisesti. Mutta sekään ei ole totta, että meidän pitäisi jäädä entisellemme, sillä meissä vaikuttaa itse Elämän Herra. Paavali pyytää meitä vaeltamaan Hengessä, mitä se tarkoittaa? Se ei ole yhtään sen vaikeampaa, kuin että annan Jeesuksen tehdä minussa työtään. Luotan Häneen pyhityksenkin suhteen. Herra Jeesus on minun vanhurskauteni että pyhitykseni.

Älköön kukaan lukijani nyt käsittäkö sanaa ”luottamus”  väärin. Se, että Raamattu kehottaa meitä lepäämään evankeliumin varassa, ei tarkoita aktiivisuutta synnin tekemiseen. Oikeanlainen passiivisuus antaa Jumalan olla aktiivinen. Tästä Jeesus opetti meitä, kun Maria lepäsi Hänen jalkojensa juuressa – Maria oli valinnut hyvän osan. Sama Maria vuodatti myöhemmin koko elämänsä tämän levollisen armosuhteen tähden Jeesukselle ja kaikki pystyivät haistamaan uhratun elämän ihanan voiteen tuoksun. Armo synnytti kaunista pyhitystä.

Mitä Kristuksen elämä meissä vaikuttaa? Ihmistekoinen pyhitys keskittyy aina itsensä paranteluun ja sen hedelmänä on kovuus, tuomitsevuus ja lopulta riitaisuus. Se ei ole mitään muuta kuin lihan jalostamista ja sen tuotoksena ovat lihan teot (Gal. 5: 19.21). Mutta Hengen vaikutukset ovat meissä esiintulevat Hengen hedelmät. Pyydän sinua tänään lukemaan läpi tuon luettelon (Gal. 5: 22,23). Pyhitys suuntautuu toisille ja se etsii aina yhteyttä ja sopua. Se tuo esiin Herraa Jeesusta ja jos Hän saisi olla hieman enemmän esillä meissä, tulisimme paremmin toimeen toistemme kanssa.

Huomaa lopuksi tämä vaara: meitä ei ole kutsuttu tuijottamaan omaan pyhitykseemme ja sen mahdollisiin muutoksiin vaan Herraan Jeesukseen Kristukseen. Monissa teksteissäni kutsun meitä heikkoja ja syntisiä luottamaan Jeesukseen ja tulemaan ongelminemme Hänen luokseen. Jotkut vääntävät tarkoituksiani vääriksi. Jeesuksen uskominen ja Häneen uskossa luottaminen on enemmän kuin ymmärrämme. Tulemme silloin itsensä Herran luokse ja kun Häneen luotamme, emme joudu pettymään. Yhteys Jeesukseen on sellaista yhteyttä, jossa me samalla elämme kaikessa hengellisessä täyteydessä. Se täyteys ei ole vain koskaan meidän, vaan aina Hänen. Siksi sillä on merkitystä, kenen seurassa olemme.