Parissa kirjoituksessani olen viitannut Daavidin syntiin Batseban kanssa. Synti oli Jumalan silmissä hyvin paha ja Daavid sai kokea siitä syvää surua sekä traagista murhetta. Myös Daavidin ja Batseban ensimmäisen lapsi kuoli. Mutta hämmentävää on, että seuraavasta lapsesta, Salomosta, tuli Daavidin jälkeinen kuningas ja siis yksi Jeesuksen esi-isistä. Raamattu jopa erikseen ilmoittaa, että Jumala rakasti Salomoa! Daavidilla oli lukuisia poikia, jotka olivat syntyneet luvallisista suhteista mutta Jumala valitsi nimenomaan Salomon Jeesuksen sukulinjalle.
Esimerkkejä vastaavasta Jumalan häkellyttävästä toiminnasta olisi monia. Nostan esille vielä pari. Yksi Israelin kantaisistä, Juuda, luuli erään kerran makaavansa porton kanssa, mutta yhtyikin miniäänsä Tamariin. Tuosta seurauksena syntyi Peres. Huomaamme jälleen, että juuri Peres on merkittynä Jeesuksen sukuluetteloon (esim. 1. Aik. 2: 3-13). Tai mitä olet mieltä siitä, että Jumala oli Mooseksen kautta erikseen käskenyt, ettei Israelin kansaan saisi koskaan tulla kuuluvaksi mooabilaiset ja silti koko Ruutin kirjan sanoma on siinä, että mooabilaisesta Ruutista tulee Booaksen vaimo? Taas ollaan tekemisessä Jeesuksen sukulinjan kanssa. Booakselle syntyi nimittäin Iisai ja tälle taas Daavid.
Pelkään tehdä tästä yhteenvetoa; väärinymmärryksen vaara on suuri. En ole vetämässä johtopäätöksiä siihen suuntaan, ettei Jumalan käskyillä ja ohjeilla olisi merkitystä ja että näiden esimerkkien opastamana voisimme kukin tehdä mitä pahaa haluaisimme. Ei, synti on aina tuhovoima, se tuhoaa meitä itseämme ja läheisiämme.
Mutta Jumalan kanssa ei myöskään voi laskelmoida. Hän ei anna meille ansioittemme mukaan. Me emme olisi ikinä valinneet Tamarista syntynyttä Peresiä, Ruutista syntynyttä Iisaita tai Batsebasta syntynyttä Salomoa Jeesuksen sukupuuhun. Me olisimme Jumalan asemassa hiljaa painaneet nämä tapaukset sivuun ja unohduksiin ja nostaneet niiden tilalle kunniakkaita henkilöitä. Me olisimme korottaneet niitä ihmisiä, joiden elämästä ei löydy vastaavia skandaaleja.
Ehkä Jumala nosti erikseen esille tällaisia epäonnistumisia ja vielä antoi niille suunnattoman arvon juuri siitä syystä, että Hän osoittaisi meille miten armahtava ja rakastava Hän on? Ehkä Hän on halunnut läpi Raamatun osoittaa, että Hänen kansansa on aina ollut vajavaista ja monessa suhteessa epäonnistuvaa? Ehkä Jumala osoittaa näin meillekin, että Hän ei kykene ainoastaan antamaan meille anteeksi vääriä valintojamme ja syntejämme, vaan Hän voi muuttaa virheemme siunaukseksi itsellemme ja toisille. Siis synti pysyy syntinä mutta Jumalalle tunnustettuna ja annettuna sekin joutuu palvelemaan Jumalan lasten parasta.
Ehkä sinunkin elämässäsi on sellaisia menneitä tai nykyisiä asioita, jotka haluaisit unohtaa? Asioita, jotka eivät ole menneet oikein ja joiden vuoksi olet kärsinyt? Ehkä kannat niistä häpeää tänäänkin? Raamatun valossa haluan sanoa sinulle, että Jumala haluaa ottaa vääryytemme ja syntimme itselleen ja Hän pitää niistä huolen. Niistä voi tulla siunausten kanavia. Niistä voi tulla niitä kanavia, joiden kautta Herra Jeesus Kristus tulee esille tälle maailmalle. Ihan samoin kuin Tamarin, Ruutin ja Batseban elämässä.
Hyvä kirjoitus Jaakko. Juuri näin se menee. Jumala näkee asiat niin toisin. Evankeliumi on näköjään aina uudelleen löydettävä tai ennemminkin niin päin, että se löytää meidät. Miksi näin? Liekö keskeisin syy, minkä on kuullut monen viisaan Raamatun opettajan toteavan, se, että evankeilumi tulee ihmisen ulkopuolelta. On vain niin, äärimmäisen syvässä meissä/minussa se ajatus, että Jumalan eteen voin mennä vain, jos edes jonkin verran olen kunnostautunut tai edes katunut kunnolla..Mutta, että syntisenä, perin viheliäisenä, se sotii kaikkea ihmisen järkeä ja logiikkaa vastaan. Tästä paradoksista lienee se Paavalin lausahdus nousevan: ”sanoma rististä on hullutus”. Ristillä täyttyi Jumalan ehdoton oikeudenmukaisuus/vanhurskaus. Kristuksessa Jumala sovitti maailman itsensä kanssa. Kristus on meidän vanhurskautemme. Onhan tämä aivan huikea sanoma. Jos sydämeni ei tästä ole vakuuttunut, niin se johtaa väistämättä oman turmelukseni ja lankeemukseni selittelyyn, suojautumiseen, paranteluun, pakoiluun kuten Aadam ja Eeva paratiisissa puiden sekaan.
Ei ole tainnut ihminen sitten Aadamin ja Eevan aikojen jälkeen muuttuneen. Sama dilemma jatkuu. Jos minun ulkopuolellani ei ole perustaa, minkä varassa voin syntini ja syyllisyyteni kohdata, niin kuinka voin kestää ilman että alan suojautua mitä erilaisin tavoin. Evankeilumi kuitenkin huhuilee kuten Aadamia ja Eevaa: ”missä olet”. Kysymys ei kuulunut, että millainen olet tai edes, että mitä olet tehnyt. Jumala ei varmaan ko. kysymystä tarvitse, koska hän tietää missä olen, mutta varmaan kysymys on tärkeä ihmistä varten. Minä en useinkaan taida tietävän missä olen ja en liene sitä aina edes haluavankaan tietää. Kaiketi siksi Raamatussa verrataan ihmisiä lampaisiin jotka ovat kovin alttiita eksymään. ”Kukin meistä poikkesi omalle tielleen.” Ja Jeesus ristilläkin totesi, että anna heille anteeksi, sillä he eivät tiedä mitä tekevät. Olen kyllä sitäkin miettinyt, että evankeilumin ja armon kohtaaminen on toisaalta hyvin pelottava asia, koska siinä kohtaamisessahan minä yhtäältä tulen kohtaamaan myös sen mitä varten juuri evankeliumia tarvitsen. Ts. tulen tietämään sen kipeän tosiasian, synnin, oman alastomuuteni kuten Aadam ja Eeva.
Mitä Pietari totesikaan Jeesukselle saatuaan kalansaaliin: ”mene pois Herra, sillä minä olen syntinen mies”. Pietarin toteamus oli varmaan täysin johdonmukainen hänen älyn, järjen ja oikeustajun perusteella. Täysin perusteltua, että Jeesus olisi hänet hyljännyt. Evankeliumin ihmeellisyys ja salaisuus, joksi sitä myös kutsutaan onkin siinä, että se ei tyydytä meidä älyämme, mutta on suunnaton lohtu meidän syyttävälle omalletunnollemme.
Koska olet uudestisyntynyt ja miten se on tapahtunut?