”Fariseukset ja lainopettajat sanoivat paheksuen: Tuo mies hyväksyy syntiset seuraansa ja syö heidän kanssaan.” (Luuk. 15:2)
On huomionarvoista, kuinka Jeesus uhrasi oman hyvän maineensa syntisten, arveluttavien ja huonomaineisten ihmisten tähden. Jeesusta syytettiin juopoksi, syntisten ystäväksi ja vaikka miksi vain sen takia, että Hän aina ajatteli yhtä puolustuskyvytöntä ihmistä enemmän kuin omaa mainettaan.
Eihän Jeesusta muutoin oltaisikaan voitu syyttää mistään. Hänen maineensa ja julkikuvansa olisivat olleet moitteettomia, jos Hän olisi yhtään enemmän ajatellut itseään. Jos Hän olisi vähemmän näkyvästi aterioinut ahneiden ja kierojen veromiesten kanssa, jos Hän ei olisi hyväksynyt yhteyteensä ja seuraajajoukkoonsa kaikkien tuntemaa prostituoitua, jos hän olisi kavahtanut sitä syntistä naista, joka tuli itkien Hänen jalkojensa juureen. Ja jos Hän olisi vähän järkevämmin valinnut opetuslapsensa eikä ottanut lähelleen mitä tahansa roskasakkia.
Syytös Jeesusta kohtaan oli jatkuvasti aiheellinen. Mieti nyt itse – Hän aiheutti jatkuvia skandaaleja! Hän meni toistuvasti juuri niiden ihmisten luokse, joita piti välttää ja joiden kanssa tekemisissä ollessaan joutui välttämättä häpeän kantajaksi itsekin. Lopulta uskonnollinen johtajisto heitti Jeesuksen sivuun juuri tämän Hänen toimintansa takia. Eikö Hänen olisi Jumalana hieman pitänyt ajatella mitä Hänestä puhutaan?
Jeesuksessa näemme Jumalan, joka tuli etsimään kadonneita ja häpeään vangittuja. Hän antoi heille ihmisarvon puolustamalla heitä ja jatkuvasti asettumalla suojaksi heidän ja syyttäjien väliin. Jeesuksen rakkaus ja hyväksyntä oli maan heikoille kuin suojaava teltta heidän ympärilleen. Ei Hän välittänyt omasta maineestaan, Häntä ajoi paljon suurempi sisäinen polte: rakkaus ihmisiä kohtaan. Jeesus näki kaikkein alas vajonneimmissakin ihmisissä sen suunnattoman arvon, mikä heillä oli Jumalan luotuina. Juuri heitä varten Hän oli tullut ja heille Hänellä oli sanoma: ”Jumala ei ole unohtanut teitä. Olen tullut luoksenne.”
Eikö meidän tulisi olla Jeesuksen seuraajina Hänen kaltaisiaan ja eikö meitä kuuluisi ajaa sama polte? Ovatko syntien takia syytetyt ja häpeän kanssa painivat vähentyneet sitten Jeesuksen päivien vai olemmeko me unohtaneet sen kaikkein tärkeimmän? Varjelemmeko omaa mainettamme enemmän kuin etsimme kadonneita? Uskallammeko osoittaa rakkautta, hyväksyntää ja täyttä ystävyyttä sellaisillekin, joiden takia meitä tultaisiin katsomaan kieroon?
Joskus kuulen julistavani halpaa armoa. Armo tekee kuulemma passiiviseksi, kun kaikki on annettu anteeksi. Tässä heitän haasteen meille kunnon kristityille: Mennään ja tehdään kuten Jeesus. Suojataan heikkoja, asetutaan syytettyjen puolelle, uhrataan maineemme heidän takiaan. Evankeliumi ei tee meistä passiivisia vaan se sytyttää sisällemme Jumalan etsivän poltteen. Jeesus ei anna meidän katsella toisten epäonnistumisia kuin elokuvissa popcornien kanssa vaan haastaa meidät liikkeelle heidän avukseen!
