”Mutta kun Jumalan, meidän pelastajamme, hyvyys ja rakkaus ihmisiä kohtaan tuli näkyviin, Hän pelasti meidät, ei meidän hurskautemme tähden, vaan pelkästä armosta….” (Tiit. 3: 4-5)

Tiituksen kirjeen kolmannessa luvussa on synkkä kuvaus meistä ihmisistä: me olemme Jumalalle selkämme kääntäneitä emmekä pysty itseämme auttamaan. Sitten tulee esiin Jumalan ”mutta”. Hän yksin – pelkästä rakkaudestaan – kääntää meidän kohtalomme, pelastaa meidät, puhdistaa verellään kaikista synneistämme ja vielä antaa Pyhän Henkensä asumaan sisällemme.

Painetaan mieleemme asetelma, koska se säilyy samana koko kristillisen elämämme. Jumala hyvyys ja rakkaus on niin syvää ja suurta, että se pystyy tavoittamaan ja pelastamaan suurimmankin syntisen ja tuomaan tämän vihollisuudesta lapsen asemaan. Missä tässä oli ihmisen osuus? Tekikö Jumala näin yhteistyössä ihmisen kanssa tai pelastaako Hän ihmisiä nähdessään heissä hyviä tekoja tai orastavaa parannusta? Ei, vaan ”ei meidän hurskaiden tekojemme tähden, vaan pelkästä armosta.” Mitä ihmeelliset sanat ja miten ihmeellinen evankeliumin oppi! Ei ihme, että monet vääristelevät tätä ja kääntelevät sanoja.

Jumalan pelastava työn tarkoitus on tämä: ”… saisimme osaksemme ikuisen elämän, niin kuin toivomme” (Tiit. 3: 7). Tämä on pelastuksen päämäärä. Nykyaikana on vaarana siirtää pelastuksen päämäärä tähän elämään, jolloin Jumalan ”pitää” tässä elämässä antaa kaikki se hyvä, jota toivomme. Mutta pelastus valmistelee meitä siihen hetkeen, kun siirrymme täältä seuraavaan ulottuvuuteen. Se on meidän tähtäyspisteemme. Että uskomme saisi vaihtua näkemiseen ja saisimme olla Jeesuksen kanssa ikuisuuden. Jumala on kyllä antanut Henkensä, mutta tästä lahjasta käytetään nimeä ”sinetti” tai ”esikoislahja”. Täysi perintö siis vielä odottaa. Vaikka Taivaan valtakunnan voimat jo vaikuttavat, ne tulevat olemaan täysimääräisiä vasta taivaassa. Tässä ajassa vielä itketään ja taivaassa kuivataan lopullisesti kaikki kyyneleet.

Niin ja sitten se Jumalan ”mutta”. Se on erikoinen läpi Raamatun esiintyvä totuus. Se tarkoittaa sitä, että keskelle inhimillisti hätää ja toivottomuutta Jumala nostaa sormensa ja sanoo: ”Mutta minä autan! Minä nostan tuon ihmisen, minä pelastan, vapautan ja tyynnytän myrskyn!” Tämä ”mutta” on siitä erikoinen, että se tulee esiin silloin, kun ihmisen mahdollisuudet ovat menneet. Se osoittaa Jumalan kirkkauden ja rakkauden ja tuo kunnian yksin Hänelle.

Lopuksi sana hädässä oleville kristityille. Tuo mainitsemani Jumalan ”mutta” on juuri sinua varten. Hän rakastaa sinua ja pelkän armonsa takia haluaa jakaa sinulle tänäänkin Elämäänsä. Voit ajatella, ettet ansaitse Jumalan apua tai armoa ja olet oikeassa – ei meistä kukaan ansaitse. Mutta Hänellä on ”muttansa” – sinua varten!