Armon Aaltoihin

Kun kannan eteesi
Käsissäni
Murheeni.
Kun on pahempaakin
Paha olla.
Kun kaikki tuntuu
Liian raskaalle
Kun huolien
Riippakivillä ei
tunnu olevan
loppua.

Sillon astun vetten varaan
Kaikella painollani
Virtojesi kannateltavaksi.
Annan murheeni hukkua armon
Aaltoihin. Painua vetten alle.
Liueta pois. Ja siinä.
Armosi varassa. Kuuntelen
Kelluen vesiesi Kohinaa.

Suljen silmät. Ja olen vaan.
Sanon etten enää jaksa.
kannattele Sinä minua, Isä.
Ota Sinä murheeni pois.
Pese pois synkät ajatukset
Ja surujen mustat kyynelvirrat.

Sillä Sinä Isä sen kestät.
Kestät kuulla väsymykset,
Turhautumiset, murheet,
Tummenneet muistot.
Kestät sen, etten aina
tanssi ilossa, viiletä metsäteillä.
Etten aina jaksa. Että väsyn.
Harmistun. Että suru valtaa mielen.
Että synkistyn. Että epäilen
Mitä tästä sittenkään tulee.

Sinä kestät mielipahan.
Surullisten saarten usvat
pyyhit kädelläsi pois.
Et koskaan luullutkaan että
olisin enemmän kuin
Väsyvä ihminen.
Ontuva
Ihmisenlapsi.
Et odottanut suuria.

Vaan Nostit minut kädellesi.
Silloin kun vähiten sen ansaitsin.
Puhuttelit hellästi. Kuiskasit kultahiharoin.
Puhuit suloisin lempeyden sanoin. Pyyhit
pois kyyneleet, suoristit hiuksieni rusetin
Ja tunnustit sen: Ei sinun tarvise jaksaa,
olet Minun ihminen.

Suutelit otsalle. Hymyilit hiljaa. Kannattelit. Pidit huolen. Suojasit. Asetit kämmenellesi
ja puhuit kuin aarteelle.

Silti Minä sinua rakastin, eikä se mihinkään muutu. Rakastan yhä. Vaikka väsyt. Vaikka murehdut. Olet silti Minun ainoani. Ei ole toista samanmoista, kätteni tekemää. Olet jalokiveni, juuri siinä, kyynelsilmin, rusoposkin. Olet kalleimpani, korkeaan hintaan omakseni lunastettu. En Minä sinua siitä soimaa, ettet tänään jaksa. Että tänään suret. Että murheita Murehdit.

Sillä niin on paras. Sinä tulit. Isäsi luokse. Niinkuin tulee pieni lapsi. Istuit sylliin ja itkit. Nojasit Minuun kaiken väsymyksen. Jäit keinumaan rintaani vasten, uppoutuen syliini, vaatteeni helmaan.

Anna siis kuivata kyyneleesi. Pyyhkiä surusi sumuiset saaret kämmenelläni pois. Sillä niin kääntyy se virta. Sen virran suunta. Vuodattaessasi sydämesi murheen, kuin poikani Daavid. Niin siis Vuodatit Minulle sisimpäsi, kunnes se oli kyynelistä ihan tyhjä. Ja täyttyivät maljat. Kääntyivät Taivaan lohdutuksen virrat tarkasti sinua päin. Ja juuri silloin. Siinä hetkessä.

Virtasi rauha. Kumpusi lepo. Liplatteli armolliset aallot. Ja niin sinä surusi unohdit, niin mureni murheesi pois. Nojatessa rintaani vasten. Leväten kaikella painolla kämmenteni kätkössä. Lohduttavien siipien suojissa.

Eikä minulla enää ollut
Mitä kantaa.
Riippakivet katkoit
naruineen pois.
Enkä minä enää
Ollut
niin pahasti
jumissa. Murheitten
Murennettavana.

Niin minun
Huoleni kaikkosivat
Kauas. Eikä murheita
Enää mistään tavattu.
Ne olivat lentäneet pois
Kuin mestäkyyhkyt
Kukin omille pesilleen
Kauas peltojen taa.
Unohtaneet osansa
minussa. Lähteneet
Niille Vainoille
Jotka ääneti vaalenivat
Majani takana.

Kirsi Koskinen

My Daily Manna -blogista löydät 43-vuotiaan kotiäidin, Kirsi Koskisen kirjoittamia runoja. Joka päivälle löydät yhden uuden julkaisun – tuoksuja ja hunajanpisaroita, sanoja ja kuvia Taivaallisen Isän sydämeltä.

https://www.facebook.com/KirsiKoskinen.MyDailyManna/

37630505_661451327521947_9188818720015777792_n.jpg

Kuvan tekijänoikeuskorvaukset malksettu/Shutterstock 365 päivän tilaus, My Daily Mannan vakiolisenssi nro SSTK-0EBF3-D386.

2 vastausta artikkeliin “Armon Aaltoihin”

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s