“Hän lähestyi Jeesusta takaapäin ja kosketti hänen viittansa tupsua, ja heti verenvuoto tyrehtyi.” (Luuk. 8: 44)
Kapernaumissa asui eräs nainen, joka oli elämänsä kanssa täydessä umpikujassa. Hän oli pitkään sairastanut tautia, joka oli imenyt häneltä kaiken elämänhalun ja toivon. Päivät kuluivat kärsimyksessä ja yksinäisyydessä. Hän oli hakenut apua kaikkialta mutta kärsimys vain paheni vuosi vuodelta.
Sitten hän näki Jeesuksen. Oli hän nähnyt Jeesuksen noilla kaduilla aikaisemminkin mutta nyt hänen kuollut toivonsa heräsi – entä jos Jeesus kykenisi murtamaan epätoivon ja antamaan takaisin hänen elämänsä?
Nainen tunkeutui ihmisjoukon lävitse ja pääsi koskettamaan Jeesusta. Hän parani välittömästi. Vaikka ihmiset tungeksivat Jeesuksen iholla niin tämä yksi kosketus oli erilainen; Jeesus tunsi kuinka hänestä lähti parantavaa ja pelastavaa voimaa.
Tarinan nainen oli ehkä epätoivoisimmassa asemassa tuona päivänä Jeesuksen ympärillä olleessa ihmisjoukossa. Mutta hänen tarpeensa tähden hän kohtasi Jumalan syvemmin kuin toiset.
Ehkä sinäkin olet elämäsi kanssa toivottoman tuntuisessa tilanteessa? Ehkä näet elämäsi onnettomimpana verrattuna toisiin? Rukoilen, että vaikeutesi saavat sinut kurottautumaan Jeesusta kohti. Tarvitsevuudesta syntyvä uskon kosketus saa aikaan ihmeitä. Umpikujat voivat olla mullistavia kosketuspintoja Jumalan todellisuuteen.
“Ehkä sinäkin olet elämäsi kanssa toivottoman tuntuisessa tilanteessa?”
Olen. Ei tämä masennus näytä loppuvan. Kaikki on harmaata synkkyyttä.
“Ehkä näet elämäsi onnettomimpana verrattuna toisiin?”
Näen. Toiset kertovat saavansa rohkaisua ja riemua lukemalla Raamattua. Minä en.
Rukoilen, että vaikeutesi saavat sinut kurottautumaan Jeesusta kohti.”
Kurottaudun. Itseäni en saa tästä ylös.