”Mehän tiedämme, että vanha ihmisemme on hänen kanssaan ristiinnaulittu, jotta synnin ruumis nujerrettaisiin, niin ettemme enää palvelisi syntiä.” (Room. 6:6)

Pyhityksestä tehdään joskus liian teoreettinen, vaikea ja tavoittamaton asia. Ehkä suurin virhe pyhitysopetuksessa tapahtuu silloin, kun aletaan keskittyä ihmisen osuuteen ja toimintaan – silloin on pudottu pois evankeliselta pohjaltamme.

Paavali opettaa pyhityksestä Roomalaiskirjeen 6. luvussa. Yhtenä keskeisenä kohtana on 6. jakeen alku: ”Mehän tiedämme…” Tämä tietää -sana tarkoittaa varsinaisesti tuntemista henkilökohtaisella tasolla ja tavalla. Samaa sanaa Paavali käyttää Filippiläiskirjeen 3. luvussa seuraavalla tavalla: ”Haluan tuntea Kristuksen…”.

Paavali tarkoittaa sitä, että Kristuksen sisäinen tunteminen tuo tullessaan kaiken tarpeellisen. Hänen tunteminen sydämen tasolla vaikuttaa vääjäämättömästi Jumalan mielen mukaista elämää.

Jeesushan opetti, että me kannamme paljon hedelmää, kun olemme Hänen yhteydessään. Pyhitys on Hänen vaikutustaan meissä ja hedelmät ovat Hänen hedelmiään meissä.

Meitä tulee kehoittaa pyhitykseen mutta ei siksi, että pyrkisimme edistymään siinä omilla voimillamme. Kehoitus saa meidät näkemään oman tarpeellisuutemme ja vie meidät yhä uudestaan Jeesuksen luokse. Pyhitys on suoraa seurausta siitä, että tarvitsemme Vapahtajaamme elämäämme.