Mitä teen näille murheille?

”Heittäkää kaikki murheenne hänen päälleen, sillä hän pitää teistä huolen” (1. Piet. 5:7)

Tuntuuko sinusta koskaan siltä, että sinulla on murheita ja huolia enemmän kuin jaksaisit kantaa? Ehkä murheesi liittyvät oman elämäsi ongelmiin, läheisten vaikeuksiin, raha-asioihin, huoleen työpaikasta tai hengelliseen elämääsi?

Minä koen välillä hukkuvani huolieni alle. Joskus näkökyvyn peittää ainoastaan ne asiat, jotka ovat huonosta tai jotka voivat tulevaisuudessa mennä pieleen. Myös murhe menneisyydestä osaa pitää usein vahvassa kuristusotteessa.

Mutta sitten Raamatussa on tämä niin lapsellisen yksinkertainen ohje. Onko niin, ettei Jumala ole tarkoittanut minun kantavan huoliani omilla harteillani? Haluaako Hän todella ottaa ne itselleen ja vastata niistä?

Voisinko siis luovuttaa läheiseni, omat asiani ja ihan kaikenlaiset, pienet ja suuret murheet Jumalalleni? Niin Pietari vakuuttaa. Se vaatii luottamusta siihen, että meillä on todella Jumala, joka on kiinnostunut meidän murheistamme. Vaikka Hän kantaa koko maailman painoa harteillaan niin Hän on samaan aikaan kiinnostunut ja keskittynyt juuri minun ja sinun asioihin.

Jumala on luvannut pitää meistä huolen. Se on suunnattoman suuri lupaus. Tartutaan siihen tänään kaksin käsin kiinni. Vedotaan Isäämme ja uskalletaan antaa raskaat painomme Hänen kannettavakseen.

2 thoughts on “Mitä teen näille murheille?

  1. Erittäin lohdullinen teksti!

  2. Hyvät sanat! On hurja tunne kun huomaa että nyt on vaikea kantaa mitä eteen kertyy.
    Murhe menneisyydestä on toivotonta. Mutta siihenkin Jeesus antaa apunsa!!

Kommentoi tätä julkaisua lähettämällä se kommentti-nappulasta. Voit tehdä sen nimettömänä tai nimelläsi/nimimerkillä. Kommenttisi tarkastetaan ennen julkaisua.