Tärkeä näkökulma parannuksentekoon

”Mutta nähdessään monien fariseusten ja saddukeusten tulevan kasteelle Johannes sanoi heille: `Te kyykäärmeiden sikiöt, kuka on neuvonut teitä pakenemaan tulevaista vihaa? Tehkää hedelmää, jossa kääntymyksenne näkyy.´” (Matt. 3: 7-8)

Minusta tuntuu, että parannuksenteon vaatimusta tämän päivän seurakunnassa vaativat äänekkäimmin ne, joilla itsellään menee hyvin. Ja kohteena ovat ne, jotka eivät yläpuolella olevien mielestä elä riittävän kristillistä elämää.

Johannes Kastaja julisti kääntymyksen sanomaa päinvastaisella tavalla. Parannuksen tekemisen kärki osoitettiin heihin, jotka olivat omistautuneet elämään oikein Jumalan lain ohjeiden mukaan. Juuri heitä Kastaja ruoski tekemään myös oikeanlaisia parannuksen hedelmiä.

Fariseukset varmasti välttivät Jumalan lain rikkomista enemmän kuin me yhteensä. Ja he pyrkivät toteuttamaan jokaista Jumalan käskyä pilkkuja ja välilyöntejä myöten.

Sen sijaan tavan kansa oli toivotonta. Se ei pitänyt lakia yhtään niin täsmällisesti kuin fariseukset – fariseusten mielestä tavan kansa olikin Jumalan silmissä kirottua.

Jos vaatimus parannuksen tekoon tarkoittaisi vain luopumista vääristä asioista, Johannes Kastaja ei olisi koskaan kohdistanut voimakkaimpia sanojaan juuri fariseuksille. Se onkin jotain muuta. Se tarkoittaa sen ymmärtämistä, että ihminen tarvitsee Jumalaa. Se on ymmärrystä siitä, että minä olen syntinen ja tarvitsen Vapahtajaa.

Parannusta seuraavat teot eivät myöskään rajoitu vain lain pykälien pitämiseen. Jos niin olisi, Johannes ei olisi koskaan suominut hengellistä johtajistoa todellisen kääntymyksen hedelmien puuttumisesta.

Jotta ihminen voi tehdä elämässään parannusta, hänen tulee ymmärtää kulkevansa väärään suuntaan. Väärä suunta tarkoittaa rintamasuunnan kääntämistä Jumalalle. Kääntymys onkin kasvojen kääntämistä takaisin Jumalan puoleen. Silloin siitä seuraavat teot ovat niitä tekoja, joita Jeesus elämällään viitoitti: armollisuutta, laupeutta ja toisista huolta pitämistä. Silloin ihminen täyttää samalla Jumalan laissa ilmoitettua tahtoa.

Julistaisiko Johannes Kastaja tänään parannuksen teon sanomaa ennen kaikkea niille, jotka ovat sitä odottamassa toisilta?

2 thoughts on “Tärkeä näkökulma parannuksentekoon

  1. Kiitän tästä kirjoituksesta. Oli helpottavaa lukea siitä kuinka parannuksen teon kärki osuu harhaan. Arat ja herkät ihmiset syyllistyvät sydänpohjia myöten kerta toisensa jälkeen.

  2. Parannuksen teko kuuluu kaikille, myös niille siivo syntisille. Ensin on nöyryttävä Jumalan edessä ja myönnettävä että ilman parannuksen tekoa ja Ilman Jeesusta ihminen ei voi nähdä Taivasten valtakuntaa. Sen jälkeen on otettava itse askel siihen suuntaan että hylkää synnin. Eli tekee täyskäännöksen pois vanhasta elämästä. Raamattu ei kehoita meitä menemään terapiaan. Vain Jeesus Kristus voi vapauttaa meidät synnistä ja antaa ne meille anteeksi. Meidän tehtävämme on tunnustaa synnit ja hylätä ne, silloin saamme armon. Raamattu ei kehoita meitä hyväksymään syntiä ja elämään synnissä. Jumala näkee meidän sydämen asenteen. Rakastammeko syntiä niin paljon, että haluamme tehdä syntiä vai vihaammeko sitä jolloin haluamme pysyä siitä erossa. Kun sydämen asenne on oikea saamme myös Jumalalta voiman joka katkoo synnin kahleet.

Kommentoi tätä julkaisua lähettämällä se kommentti-nappulasta. Voit tehdä sen nimettömänä tai nimelläsi/nimimerkillä. Kommenttisi tarkastetaan ennen julkaisua.