”Vaikka muut loukkaantuisivat sinuun, en kuitenkaan minä.” (Mark. 14:29)
Pietari oli vakuuttunut siitä, ettei Jeesus ollut aivan ymmärtänyt hänen sitoutumistaan ja vahvuuttaan. Jeesus oli sanonut, että kaikki opetuslapset tulisivat hylkäämään hänet – Pietari korjasi Jeesusta toteamalla, että muut saattoivat kyllä epäonnistua, hän ei.
Miten tuttu ajatuskaava tämä onkaan. Se taitaa asua jossain ihmisyyden ytimessä aina syntiinlankeamuksesta lähtien. Emme millään suostu uskomaan, että meissä itsessämme asuu valmius kaikkiin mahdollisiin epäonnistumisiin.
Kun kuulemme uutisia kristitystä, joka lankesi siihen ja tähän asiaan, mielessämme saatamme kokea salaista mielihyvää siitä, että itse emme ikinä tekisi moista. Sanomme kyllä, että onhan meilläkin omat heikot puolemme, mutta lisäämme ajatuksissamme perään: ”mutta minä en koskaan kuitenkaan tekisi niin ja niin.” Tällainen asenne on meidän lihallisuuttamme ja Jumala haluaa kasvattaa meitä siitä pois.
Me jokainen kykenemme tekemään mitä tahansa pahoja asioita ilman Jumalan armoa. Pietari käsitti sen oman epäonnistumisensa kautta ja ehkä mekin tarvitsemme omamme?
On suurta armoa ymmärtää, miten samalla viivalla me kaikki ihmiset olemme Jumalan edessä. Olemme yhtä syntisiä ja tarvitsemme yhtä kipeästi Vapahtajaa Jeesusta Kristusta.
Kun kohtaamme oman syntisyytemme, emme ehdi vikoilemaan muiden puutteita. Meillä on itsellämme kiire juosta Ristin luokse.
Pietari sanoi tämän ennenkuin hän oli saanut Pyhää Henkeä ja hän ei vielä ymmärtänyt Jumalan armoa joka ohjaa meitä sanomaan että Jumala ole armollinen minulle ja auta minua osoittamaan armoa toisille ihmisille
Kiitos blogistasi, Jaakko! Se on niin totta, mitä kirjoitit.
Rukouksin ja siunauksin
Pirkko
ke 6. maaliskuuta 2019 klo 8.04 Yksin armosta kirjoitti:
> Jaakko Pirttiaho posted: ” ”Vaikka muut loukkaantuisivat sinuun, en > kuitenkaan minä.” (Mark. 14:29) Pietari oli vakuuttunut siitä, ettei Jeesus > ollut aivan ymmärtänyt hänen sitoutumistaan ja vahvuuttaan. Jeesus oli > sanonut, että kaikki opetuslapset tulisivat hylkäämään hänet – ” >
Meissä on kaikissa perisynti. Olen miettinyt paljon viimeaikaikoina, voisiko meistä jokainen, jossain äärimäisissä olosuhteissa, jossa tilanne johtaa toiseen ja karkaa kokonaan hallinnasta tehdä jotain Todella pahaa. Luulenpa että voisi. Ja juuri siinähän armo astuu kuvaan! Paavali sanoi että hän ei tahdo tehdä pahaa, mutta hänen lihassaan oleva synti viettelee häntä siihen. Voinko siis uudelleen ja uudelleen hairahtua tekemään pahaa vaikken tahdo ja taas uudestaan ja uudestaan saada armon. Olisiko tai onko tärkeää vain se, että mielessään ja sydämessään on valinnut olla Jumalan ja rakkauden puolella, että uskoo Kristuksen sovittaneen kaikkien synnit. Riittääkö siis siinä tapauksessa olla vain lihassaan yhä synnin orja?
Lisäksi haluaisin kysyä, onko meidät kaikki Jumalan lapset (häpeillen tohdin jo itseäni siten kutsua) kutsuttu? Jumala on minua henkilökohtaisesti kutsunut niin voimakkaasti, etten sitä mitenkään olisi voinut sivuuttaa. Olemmeko siis kutsuttuja? Onko se jo päätetty ammoin että juuri Jaakko on kutsuttu, tai Inka? Kiitos sivustosta, niin osuvaa ja vilpittömän omakohtaista kannustusta meille taisteleville armon lapsille.