Jääthän viereeni, kun minua pelottaa ja olen yksinäinen? Ethän Sinä mene pois, vaikka toiset jo kääntävät katseensa muualle?

Pysythän tässä, vaikka lasken alas naamarini ja näet todelliset kasvoni?

Ethän jätä minua, kun tuulet puhaltavat suojaavat peitteet ympäriltäni ja joudut katsomaan tarkimmin varjeltuja, häpeän leimaamia salaisuuksiani?

Jääthän lähelläni, kun en jaksa enää itse taistella itseäni valoon? Pidäthän kädestäni kiinni, vaikka huomaat nuo maasta nousevat ja alistavat lonkerot ympärilläni?

Jääthän viereeni, vaikka välistä haluaisinkin huutaa ja työntää sinua etäälle? Olethan lähelläni, vaikka karkaisin kauas pois?

Ja siinä Sinä olet. Sinä aina olet. Sinun ruhjoutunut olemuksesi osoittaa minulle rakkautta, mitä en pysty käsittämään.

Sinä hymyilet ja olet vierelläni. Sinun katseesi luo minuun arvoa ja saat minut näkyväksi. Sinun uskollisuutesi piirtää sieluni eloon.