Elämäni palapeli

Oletko koskaan koonnut palapeliä lasten kanssa? Katsot, kun lapset pyörittelevät palapelin palasia kädessään ja hymyillen tarkkailet, minne he suunnittelevat laittavansa niitä?

Me taidamme rakentaa samanlaista palapeliä elämästämme Jumalan kanssa. Olemme pieniä lapsia palapelikasan vieressä ja yritämme hahmottaa irrallaan olevia palasia jo valmiina olevaan rakennelmaan.

Ehkä olemme joitakin palasia painaneet väkisin kiinni paikalleen? Olemme kyllä huomanneet, etteivät ne ihan sovi muiden palojen liitteeksi mutta haluaisimme hieman oikaista?

Joitakin toisia palasia pyörittelemme päivästä ja kuukaudesta toiseen käsissämme. Emme ymmärrä, miten juuri nämä palat voisivat sopia elämäämme – ne näyttävät niin epäsopivilta ja tarkoituksettomilta.

Välillä huomaamme Isän hymyilevän meille ja antavan rakastavia pieniä vinkkejä: Hän osoittaa yhtä elämämme palasta ja kehottaa meitä rohkeasti sovittamaan sitä toisten joukkoon. Ja toisia osia Hän varovasti irrottaa irti vain jotta näkisimme niiden riitelevän kokonaisuutta vastaan.

Kaiken rakentamisen keskellä on niin turvallista olla. Voi kun oivaltaisin, että saan näyttää ihan jokaista pientä palasta Isälleni ja kysyä, miten ne sopivat Hänen suunnittelemaansa kokonaisuuteen. Saan olla varma, että Hänen kätensä pitää minun kädestäni kiinni ja voimme yhdessä rakentaa elämäni palapeliä.

Kommentoi tätä julkaisua lähettämällä se kommentti-nappulasta. Voit tehdä sen nimettömänä tai nimelläsi/nimimerkillä. Kommenttisi tarkastetaan ennen julkaisua.