”…tekopyhien valehtelijoiden vaikutuksesta, joiden omatunto on merkitty poltinraudalla…” (1. Tim. 4:2)

Voiko omatunto paatua niin, ettei se enää hälytä toisia rikkovista synneistä? Ja jos voi niin miten?

Omatunto kerää sisälleen kaikkea sitä aineistoa ympäriltään, mikä määritellään oikeaksi ja vääräksi. Jos ihminen esimerkiksi kasvaa perheessä, jossa juoruaminen on talon tapa, aikuiseksi varttunut lapsi ei välttämättä miellä toisten panettelua synniksi; hänelle se on vain aikuisten tapa ottaa kantaa toisiin ihmisiin.

Toisaalta, jos lapsi perheessään oppii, että televisio on Jumalan mielestä ehdottoman väärin, omatunto saattaa syyttää tällaista ihmistä television katsomisesta läpi elämänsä. Omatunto voi siis olla hiljaa silloin, kun sen pitäisi varoittaa meitä ja se voi varoittaa silloin, kun sille ei olisi perusteita Raamatusta.

Hyvä olisikin puhdistaa omatuntonsa tuntosarvet lukemalla Raamattua. Raamattu täyttää omantunnon ja saa sen toimimaan terveellä ja Jumalan tahdon mukaisella tavalla. Terve omatunto on tärkeä osa ihmisen hyvinvointia, terveitä ihmissuhteita ja hengellistä elämää.

Terve omatunto varoittaa silloin, kun ihmisen on syytä nähdä oman toimintansa vaara. Ja kun kiusausten keskellä omaatuntoa on rikottu, eli tehty vastoin Raamatun elämää suojelevia ohjeita, on hyvä uskaltaa kohdata oma – ei toisten – syyllisyys.

Kuningas Saul ei kyennyt menemään oikealla tavalla itseensä rikkoessaan Jumalan antamaa käskyä vastaan; hän sen sijaan vieritti syyn kansan niskoille. Daavid rikkoi Jumalaa vastaan rankemmin, mutta hän näki olevansa itse syypää toimintaansa. Juuri siksi Daavid sai armon. Saulin omatunto taasen paatui, koska hän ei suostunut kohtaamaan itseään ja omia syntejään.

Kunpa minä uskaltaisin kohdata joka päivä omat rikokseni. Sillä minulla on Vapahtaja, joka tahtoo ottaa jokaisen omantunnon venymisen ja rikkomisen omakseen.

Lyhyet tilivälit pitävät omantunnon eloisana. Saan tänäänkin kertoa Hänelle kaikki pahat ajatukseni, haluni, itsekkyyteni ja pelkoni.