”Opettaja, tämä nainen on tavattu itse teosta, aviorikosta tekemästä… Mitä sinä sanot” (Joh. 8:4,5)

Väärät ihmissuhteet, aviorikokset, pornografia, anteeksiantamattomuus, kostonhimo, ahneus, juoruilu, päihteiden käyttö, peliongelmat, valehtelu, henkinen väkivalta. Tässä asioita, jotka saattavat painaa meitä alas pohjattomaan häpeään. Ehkä olemme langenneet ja kysymme samaa kysymystä: ”Mitä Sinä sanot?”

Evankeliumeista huomaamme, että Jeesus asettui aina syytettyjen puolelle. Missä oli yksi synnin särkemä ihminen, siellä oli Kristus nostamassa syyllisyydestä ja häpeästä. Hän keräsi ympärilleen langenneita ihmisiä. Kerää edelleen.

Jeesuksen sormi ei noussut aviorikosta tehnyttä naista kohtaan. Sen sijaan Hänen sormensa kyllä nousi syyttäjiä kohtaan. Syyttäjät saivat piston sydämeensä ja joutuivat poistumaan nuolemaan haavojaan. Heidät oli osoitettu yhtä syntisiksi.

Langenneen täytyisi saada kohdata sama armollinen, hellä ja rakastava Kristus, jonka tämä kertomuksen nainen kohtasi. Kristuksen armo ja anteeksiantamus ulottuu syvimminkin langenneelle. Kauhun kuiluista Kristus tahtoo nostaa ihmisiä anteeksiantamuksen vapauteen.

Mutta entä sanat ”Mene, äläkä enää syntiä tee” (Joh. 8:11). Loppuuko armo ensimmäisen vapauttavan tuomion jälkeen? Ei varmasti. Syntinen nainen ei tullut synnittömäksi emmekä tule mekään. Mutta Jeesus tahtoi sanoa, että synti on aina tuhovoima. Sitä tulee välttää, koska se rikkoo aina ihmistä itseään ja toisia. Mutta kun me silti lankeamme – jokainen meistä – tie ristille on auki. Joka päivä.

Sinne myös syntinen nainen sai yhä uudestaan suunnistaa.