”Hän ajaa takaa rakastajiaan, mutta ei saavuta heitä, etsii heitä mutta ei löydä. Silloin hän sanoo: `Minä menen takaisin entisen mieheni luokse, sillä parempi oli minun elämäni silloin kuin nyt.´” (Hoos. 2:9)

Miten kipeää menetykset tekevätkään! Me haluaisimme palata ajassa taaksepäin ja estää menetystemme syntymiset. Hoosean sanojen mukaan haluaisimme juosta niiden asioiden perässä, jotka antoivat meille merkitystä ja tarkoitusta ja itkien anomme niitä palaamaan.

Jumalan lasten elämässä menetykset eivät ole sattumanvaraisia eikä ne tule kohtalon sattumana. Jumala on elämämme suuren näyttämön tarkka kapellimestari. Hän tietää meidän jokaisen taipumukset korvata paras hyvillä korvikkeilla. Ja Hän rakastaa liikaa meitä antaakseen meidän tyytyä vähempään.

Kun me juoksemme ihmissuhteiden, omaisuuden tai terveyden perässä, Jumala tavoittelee meitä. Monesti vasta kun meidän on pysäytetty ja meiltä on riistetty välttämättömänä pitämämme asiat, jokin meissä herää Jumalan suuntaan. Ehkä lohduton sisimpämme alkaa juuri silloin etsiä sitä turvaa, jota Hän olisi aina valmis tarjoamaan.

Jeesus saattoi ennen olla meille muilta oppimamme ”asia” tai ”tunnustus”. Menetysten jälkeen monet kristityt kokevat nähneensä Hänet omilla sydämen aisteillaan. Jeesus tuli itse korvaamaan menetetyt asiat ja Hän olikin menetyksiä suurempi.

Älä siis pelkää menetyksiä. Ehkä menettäessäsi saat jotain enemmän?

Ehkä päästäessäsi irti huomaat, että sinusta pidetään kiinni?