”Minä en tunne omakseni sitä, mitä teen, sillä minä en toteuta sitä, mitä tahdon, vaan mitä vihaan, sitä minä teen” (Room. 7:15).

Me emme tee syntiä vain vahingossa, epähuomiossa tai olosuhteiden pakottamana. Teemme syntiä, koska koemme siihen vetoa ja halua.

Moni joutuu epätoivoon sen kokemuksen kanssa, että he taistelevat sellaisten syntien kanssa, joita he toisaalta haluavat tehdä. Eikö se ole tekopyhää? Eikö se ole armon väärinkäyttämistä?

On hyvä muistaa, että Jumala tuntee meidät läpikotaisin. Hän tietää heikkoutemme ja halumme. Hän tietää, miten synti houkuttaa meitä ja miten monesti valitsemme kuunnella sen ”suloista” ääntä.

Jeesuksen luokse saa ja pitää tulla juuri silloin, kun kokee itsensä tekopyhäksi ja synnin viettelemäksi. Jumala kutsuu meitä armahdettavaksi silloin kun olemme huonoimmillamme.

Jumala ei tarvitse kuulla epäonnistumisiamme siksi, ettei Hän muuten tietäisi niistä. Hän haluaa meidän olevan rehellisiä itselleen silloinkin, kun mieluummin piiloutuisimme.

Suloinen synninhimo saa muuttua Jeesukselle annettuna uudeksi elämäksi.