”Mehän uskomme pelastuvamme Herran Jeesuksen armon perusteella samalla tavoin kuin hekin!” (Apt. 15:11).
Kristinuskon alussa haettiin yhteistä näkemystä pelastuksen pohjaksi, eli mietittiin, millä perusteella ihminen pelastuu. Kristinusko nousi juutalaisesta uskonnosta, jolle oli tärkeää Vanhassa Testamentissa ilmaistu Mooseksen laki.
Jeesuksen ensimmäiset sanansaattajat eli apostolit ajattelivat aluksi, että pelastus koskisi lähinnä juutalaista kansaa. Jumala kuitenkin hyvin pian selvensi heitä, että Jeesuksen sovitusteko koskisi kaikkia kansakuntia ja kaikkia ihmisiä. Silloin nousi väittely siitä, tuliko ei-juutalaistenkin pitää Mooseksen laki, siis 10 käskyä ja siihen liittyvät sadat käskyt ja ohjeet.
Asiaa puitiin apostolien kokouksessa Jerusalemissa ensimmäisellä vuosisadalla. Paavali oli tullut pakanalähetysmatkaltaan ja toi kuulumiset, mitä Jumala oli tehnyt ei-juutalaisten parissa. Osa Jerusalemin seurakuntaa oli vahvasti sitä mieltä, että näiden ”pakanoiden” oli alettava pitämään lakia ja ympärileikattava itsensä osoitukseksi kääntymisestään juutalaiseen uskontoon.
Pietari piti ratkaisevan puheenvuoron. Hän oli aikaisemmin oppinut kantapään kautta, mitä merkitsee Jumalan armo. Hänen mukaansa ihminen voi pelastua vain Jumalan armon kautta ja tähden. Pelastus ei ollut siis sellainen yhtälö, jossa toinen osa koostuisi ihmisen yrityksestä pitää laki ja toinen osa Jeesuksen sijaiskuolemasta meidän syntien tähden.
Pietari samassa yhteydessä nosti esille myös ajatuksen raskaasta taakasta. Jos pelastukselle laitetaan erilaisia täytettäviä ehtoja, muodostuvat ne vääjäämättä liian raskaiksi painoiksi kantaa (j.10). Jos pelatuksen perusta ei ole yksin Jeesuksessa Kristuksessa, silloin kristitty joutuu alinomaa tuijottamaan omaa elämäänsä ja miettimään, täyttääkö hän vaadittavaa mittaa.
Kristinusko julistaakin todellista hyvää sanomaa. Se on ilouutinen, ei kutsu kantaa ahdistavia taakkoja. Sen ääni kantautuu kaikille tarvitseville ja mitan täyttämättömille. Evankeliumi lahjoittaa kaiken mitä ihminen voisi tarvita jumalasuhteessaan. Myös tarvittavan pyhityksen, eli elämän suuntautumisen kohti Jumalan tahtoa.
