”Kunhan vain, minne saakka olemme ehtineetkin, vaellamme samaa tietä!” (Fil. 3: 16).
Helluntalaiset, luterilaiset, vapaakirkolliset, katoliset, ordotoksit. Me kaikki vaellamme samaa Kristus-tietä, päämääränä Vapahtajamme tunteminen, joka huipentuu Hänen näkemiseen taivaassa.
Kuljemme tällä tiellä eri tekniikoilla ja tavoilla. Jotkut ovat tiiviisti oman lippunsa alla ja pälyilevät epäilevästi toisissa seurueissa olevia.
Jokaisen matka taittuu omaan tahtiin. Edellä menevien on suuri vaara luoda ylemmyyden tuntoisia silmäyksiä niihin, jotka taivaltavat hitaammin.
Jotkut ovat pysähtyneet paikalleen. Heidän kuormansa huutavat auttajaa, mutta moni kävelee ohi nähden vain omat askeleet.
Jotkut näyttävät taittavan matkaa niin keveästi ja leuka ylhäällä. On kuin he eivät ymmärtäisi, miltä tuntuu olla avun tarpeessa. Heidän tielleen saattaa vielä tulla laupeutta synnyttäviä yllättäviä kuoppia ja ylämäkiä.
Tiellä kulkee myös joukko ontuvia matkaajia. Heitä vieroksutaan eivätkä he taida kelvata monenkaan lipun alaisuuteen. Mutta juuri he pysähtyvät kuormiensa alle uupuneiden luokse ja sitovat heidän haavojaan. He eivät pelkää liata käsiään taluttaakseen hetken matkaa raajarikkoja.
Luulen, että perille päästyämme Jeesus kysyy meiltä, kuinka kohtelimme kanssamatkaajiamme? Hän taitaa kysyä, oliko meillä aikaa antaa vesilasia janoiselle tai alennuimmeko auttamaan niitä, joiden haavat märkivät?
Tällä yhteiselle Kristus-tiellä saamme jatkaa matkaamme. Matkan aikana meidän tulisi osoittaa armoa toisillemme. Armo meitäkin kantaa.
Jumala rakastaa niin köyhiä kuin rikkaita, terveitä ja sairaita, masentuneita ja iloisia. Hän ei ole antanut meille valtaa päättää sitä että juuri ontuvat matkaajat auttavat toisia. Ei me tiedetä kuka auttaa salassa tekemättä siitä numeroa. Aina vaan täytyy syyllistää jotain ihmisryhmää. Ei Jeesuksen täydy kysyä meiltä kuinka kohtelimme kanssamatkustajia. Hän tietää sen jo nyt. St. Francis of Assisi ” Let us leave sadness to the devil and his angels. As for us, what can we be but rejoicing and glad.” Tuntuu että täällä ei saisi näyttää että on iloinen, onneksi mikään tai kukaan ei voi sitä suurta iloa joka meille on annettu ottaa pois.