”Minä rakastan Herraa, sillä hän kuulee anomiseni äänen ja on kallistanut korvansa puoleeni. Siksi minä huudan häntä avuksi kaikkina elämäni päivinä” (Ps. 116:1,2).

”Älä suotta rukoile – ei Jumala sinua kuule! Tai jos Hän kuulee, ei Hän noin surkealle ihmiselle vastaa. Miksi sinä kuvittelet, että Jumala haluaisi kuulla asioitasi ja auttaa sinua?”

Noin vihollisemme kuiskailee meille. Hän on ovela ja osaa vedota kokemuksiimme, tunteisiimme, osoittaa elämämme laatua ja käyttää sopivasti Raamatun sanoja.

Mutta miten vihollinen pelkääkään kristittyä, joka lapsenomaisesti ja uskon rohkeudessa uskaltaa huutaa Jumalansa puoleen! Vihollisemme tietää, että rukouksissamme on todellinen voima. Rukoukset kuullaan ja niihin myös aina vastataan. Jumala vastaa tavalla, joka palvelee meitä ja rukoustemme kohteina olevia lähimmäisiämme parhaiten.

Mutta voiko Jumala kuulla sellaista kristittyä, joka kokee olevansa huono ja epäonnistunut? Voiko Jumala vastata kaikkensa menettäneelle kristitylle? Raamattu on asiasta yksiselitteisen varma: kyllä voi. Jumala lupaa kääntyä juuri niiden ihmisten puoleen, jotka kutsuvat Hänen apuaan kaiken kärsimyksen, puutteen ja epäonnistumisten keskeltä (Ps. 102:18).

Rukouksen valtava voima ei ole rukoilijassa itsessään. Voima ei myöskään johdu rukoilijan uskon määrästä. Rukouksen kohde on voiman syynä: Jumala, jolle rukoukset lähetetään, ottaa pienimmätkin huokaukset todesta ja laittaa Taivaan liikkeelle.

Sinulla on siis salainen rukouksen ase. Tämä ase ei mene epäkuntoon syvissäkään vesissä. Se toimii maan alle hautautuneena ja se kuullaan jopa itsesäälin kallion kätköistä.