Toissa kesänä, kun hometalo remppamme oli vielä vaiheessaan, päätin lähteä eräänä sunnuntaiaamuna messuun rauhoittumaan. Kirkon penkissä istuessani kolehdin aikana, avasin laukkuni etsiäkseni kolikoita, jotta voisin pudottaa ne haaviin. Ei löytynyt, mutta kuulin Jumalan kysyvän: ”Entäs tuo viisikymppinen?”
Tiesin heti, että tämä oli nyt viisikymppisen menoa, vaikka se tuntuikin vähän järjettömältä, kun remonttimmekin oli pahasti kesken ja rahaa tarvittaisiin.
Jumala jatkoi: ”Mitä sinulla on mitä et olisi lahjaksi saanut? Ja enkö Minä voi antaa kaiken vaikka moninkertaisesti takaisin?”
Niin sujahti viisikymppinen haaviin.
Parin viikon päästä postia hakiessani, löysin laatikosta kirjekuoren, jonka päällä luki ”Pirttiahot” eikä mitään muuta. Edes postimerkkiä ei ollut. Avasin kuoren ja siellä oli kaksi viisikymppistä. Antajasta ei mitään tietoa.
Kiitollisuus ryntäsi sydämeen. Että tällainen Isä meillä on!
Mitä minulla tosiaan on mitä en olisi lahjaksi saanut? Ja mitä olen tehnyt saadakseni tällaisen Isän?
En mitään. Hän halusi minut.
Kiitti Iskä ❤️
(Iiris)
Ihanaa. Kiitos muistutuksesta.