Seitsemän vuotta sitten olin elämässäni tilanteessa, jossa olin päätellyt ja viimeistellyt. Ja minun piti aloittaa uusien silmukoiden luominen uutta varten.
Lähdin hyvän ystäväni ja hänen perheensä luokse Etelä-Suomeen. Tarkoituksenani viettää aikaa ystäväni kanssa ja päästä pois kotiympyröistä hetkeksi.
Yöllä ystäväni luona heräsin outoon tunteeseen ja olotilaan. Päässä tuntui jotenkin ihmeelliseltä. Painetta ja huimausta. En ymmärtänyt yhtään mistä oli kyse. En halunnut herättää muita, joten hiivin ulos raikkaaseen ilmaan. Ajattelin, jos se auttaisi. Ei auttanut.
Tuntui sietämättömältä. Ikään kuin olisin liian pienessä tilassa enkä päässyt pois. Oli pakko mennä herättämään ystäväni. Sanoin, etten tiedä mikä minulla on ja pyysin, että rukoilisimme yhdessä. Ja niin teimme. Sen jälkeen yritin vielä nukkumista.
Aamulla totesin, etten kuule toisella korvalla. Soitin äidilleni ja testasin puhelimella, että toisella korvalla kuulen normaalisti ja toisella en yhtään mitään.
Ystäväni kehoitti minua menemään kunnon korvalääkärille Helsinkiin. Ja niin menin jo samana päivänä. Lääkäri tutki ja tutki ja totesi, että minulla on Sudden Deafness eli äkillinen kuulonmenetys.
Sanoi, ettei syitä tähän oikein tiedetä ja että se voi parantua tai parantua osittain tai jäädä pysyväksi. Ei voida ennustaa.
Olin tyrmistynyt. Tuosta noin vaan. Toisesta korvasta meni kuulo. Eikä tiedetä parantuuko se. Mietin, että onneksi toisella vielä kuulen. Mutta pelottavaa tämä kaikki oli.
Illalla juttelin ystäväni kanssa ja pohdimme elämän kummallisia käänteitä. Sanoin, että kyllähän Jumala voi tämän parantaa, jos Hän haluaa. Ja silloin! Sanottuani sen minusta tuntui, että saatan kuulla kuuroutuneella korvallani vähän. Korvassa suhisi. Pyysin ystävääni viereeni sanomaan korvaani jotain. Ja kyllä! Kuulin jotain!
Voi valtavaa! Olin niin kiitollinen, jos edes tämän verran saisin kuuloani takaisin.
Jyväskylään palattuani varasin ajan lääkärille, joka tarkastaisi tilanteeni.
Ja sain kuulla (<- huomaa suurenmoisen upea verbi!), että kuuloni oli palautunut normaaliksi!
En ymmärtänyt miksi kuuloni meni. Enkä miksi se parani. Mutta sen ymmärsin, että kaikille voi tapahtua kaikkea. Ja sattua.
Mitäpä tähän enää sanoisin… varmaan vaan sen, että Isän rakkauden ja huolenpidon ansiosta juuri nyt minulle kuuluu hyvää 😊
(Iiris)
Niin…
> Sanoin, että kyllähän Jumala voi tämän parantaa, jos Hän haluaa.
Mikä on Jumalan tahto juuri minun elämässäni? 🤔
Mitä koen tarvitsevani? Rakkautta. Todellisen ystävän, jolla on ihan oikeasti aikaa minulle. Keskusteluyhteyden, mielellään juuri hänen kanssaan. Mahdollisuuksia keskustella tietyistä… aiheista. (Selkeää suomea.)
Olen yrittänyt saada tätä kaikkea monilta ihmisiltä.
Vuosikausia.
Annan esimerkin.
Seurakuntamme sihteeri. “2M”. Hän on torjunut minut monesti. Antanut rukkaset. Eikä hän varmastikaan edes tajunnut, että juuri se toistuva torjuminen teki hänestä entistä enemmän kiehtovamman minun silmissäni.
Minun näkökulmastani ikävintä kuitenkin oli ehkä se, että selkeästä suomestani huolimatta hän oli ennemmin valmis ohjaamaan minut terapeutille. Kristilliselle, mutta silti. Jopa meidän johtavalta pastorilta olen joutunut kerran kuulemaan samansuuntaista…
Tuon uskonsiskon tapaus on niitä, jotka minua eniten ottaa päähän. Miten voi olla niin, että ihminen ei ymmärrä selkeää suomea? Kyllä minä mielestäni selkeästi ilmaisin, että mitä olen vailla. Ehkä otin “pari askelta liikaa”, mutta uskoin sen olevan Jumalan tahto… 😢
No, oli miten oli, koen silti, että “terapia-lähetteet” ovat loukkaus minun uskoani kohtaan. Jos maksulliset kuuntelijat kykenisivät auttamaan minua, en tarvitsisi Jumalaa enää mihinkään. Valitsen luottaa ennemmin siihen, mitä Raamattu sanoo.
📖 Ps. 116:11, Jer. 17:5, Ps. 118:8, Jer. 17:7
Mitä Jumala sanoo meille? Kannattaa lukea…
Ne maksulliset tarkoittavat köyhälle myös rahanmenoa. Lisäksi se tarkoittaisi myös ihmisiä, jotka lähtevät pois elämästäni, kun ovat ensin “auttaneet” ja vieneet rahani.
On käsittämätöntä, että monet kristityt ennemmin suosittelevat sellaisia tahoja kuin antavat omaa aikaansa ja ystävyyttä sitä tarvitsevalle! 😟
Olen varmaankin monen mielestä jo “kypsää kamaa” osastolle, mutta minun täytyy luottaa siihen, että Jumala minut vapauttaa kaikista ahdistuneisuus-kohtauksistani.
Koska todellisuudessa vain yksin Hän voi sen tehdä.
Ne ystävät ois tietty plussaa…
Kai minulla jokunen onkin…(?) 🙄
Tämä tekstini syntyi perjantai-iltani ja perinteisten kännykkäongelmieni aiheuttamasta tuskastani, jonka halusin kirjoittaa pois.
Ehkä joku netissä tämän joskus lukee ja rukoilee puolestani…
Koen tarvitsevani myös lopullisen vapautuksen kännykkäongelmistani. 😓