Tasaista maata

”Sinun hyvä henkesi johtakoon minua tasaista maata” (Ps. 143:10).

Tasaista maata oppii arvostamaan, kun on ylittänyt vuoren toisensa jälkeen vain todetakseen, että aina uusi vuori nousee eteen uhkaavana ja lannistavana.

Laaksoihin on hyvä laskeutua, mutta ne kestävät joskus harmillisen vähän aikaa; juuri kun telttanarut ovat pingoitetut, on aika alkaa kiivetä kohti seuraavaa pilvien päällä olevaa huippua.

Johdata minua tasaista maata – anna minulle sellaista aikaa, jossa vuoret eivät mahtaile ja pelottele huomisessa. Anna aikaa levätä, nauttia tyynen veden liplatuksesta ja puiden huminasta, salli seurata lintuja ja katsella perhosia.

Anna sielun kuminauhan vetäytyä ja hakea takaisin alun kimmoisuutta. Ole se telttamaja, jonka suojaan saan vetäytyä hengittämään Sinua.

Vuoret tulevat taas joskus, tiedän. Mutta johdata minua tänään niiden ohi tasaista maata pitkin. Ehkä pienen ajan päästä jaksan taas kiivetä seuraavalle ulottumattomalle huipulle.

2 thoughts on “Tasaista maata

  1. Kiitos taas tästä!
    En ole varma pitikö minun kirjautua tänne uudelleen, eli ottaako tämä vastaan tekstiäni.?
    Mutta jos uskaltaisin sanoisin että tämän aamuinen ”taivasblogini” on samankaltaista asiaa. Ja ehkä juuri siksi tämä(kin) niin puhuttteli kuin sinun kaikki aiemmat (ja myöhemmätkin) tekstisikin. Ystävieni ovat kohdanneet rankat asiat joita ehkä olisi mahdotonta ottaa vastaan ellei usko olisi Hyvässä ja armollisessa Jumalassa ja iankaikkisuustoivossa.
    En kirjoita enempää jos tämä nyt ei onnistukaan.
    Siunausta sinulle toivottaa Tuulikki

Kommentoi tätä julkaisua lähettämällä se kommentti-nappulasta. Voit tehdä sen nimettömänä tai nimelläsi/nimimerkillä. Kommenttisi tarkastetaan ennen julkaisua.