Jumalan askelissa

”Herran käskyn mukaan israelilaiset lähtivät liikkeelle, ja Herran käskyn mukaan israelilaiset leiriytyivät. He olivat leiriytyneinä niin kauan kuin pilvi pysyi asumuksen päällä” (4. Moos. 9: 18).

Jumala johdatti tarkasti ja konkreettisesti kansaansa koko heidän vuosikymmeniä kestäneen erämaavaelluksen. Kansan tuli opetella sekä pysyä paikallaan että lähteä liikkeelle Jumalan aikatauluissa.

Ei varmasti ollut helppoa olla leiriytyneenä viikkojen ajan keskelle ei-mitään ja vain odottaa pilven seuraavan kerran nousevan teltan päältä. Tai ehkä joskus he olisivat tahtoneet levätä pidempään, mutta sen sijaan tuli käsky pysyä liikkeessä.

Jumala tahtoo johdattaa meitäkin samalla tavalla arjessamme. Hän tahtoo meidän pysyvän aloillamme silloin, kun selvää merkkiä liikkeelle lähdöstä ei ole kuulunut; Samoin Hän opastaa meitä ottamaan uskon askeleita oikeaan aikaan.

Ei ole yksinkertaista pysyä paikallaan eikä toisaalta olla liikkeessä. Monesti toimin väärässä järjestyksessä ja joudun umpisolmuun. Jumala saattaa pitää minua aloillaan juuri silloin, kun mielestäni pitäisi ehdottomasti toimia. Ja Hän saattaa kehottaa lähtemään liikkeelle, vaikka edessä on upottava meri tai voimiani suuremmat viholliset.

Vain oppimalla pysymään uskossa paikoillani voin tarvittaessa kohdata rohkeasti suuretkin haasteet. Salainen lepo Jumalan kanssa herättää uskon korvat olla oikeassa rytmissä.

Älä hätäänny, jos et tänään osaa tarvittavia askelmerkkejä. Ne eivät ole meissä synnynnäisesti – ne luodaan meihin monen kommelluksen kautta.

One thought on “Jumalan askelissa

  1. Kiitos ! Rohkaisevaa ja virkistävää tekstiä!

Kommentoi tätä julkaisua lähettämällä se kommentti-nappulasta. Voit tehdä sen nimettömänä tai nimelläsi/nimimerkillä. Kommenttisi tarkastetaan ennen julkaisua.