”Kehottakaa siis toisianne ja rakentakaa toinen toistanne, niin kuin teettekin” (1. Tess. 5:11).

Suomalaiseen kulttuuriin se tuntuu sopivan erityisen huonosti. Jos sitä yritetään, lauseet alkavat usein muodolla: ”Älä nyt ylpisty mutta…”

Toisen rohkaiseminen, kiitoksen antaminen ei ole itseltä pois. Toistemme ”rakentaminen” ei ole vain sitä, että osoitellaan puutteita ja heikkouksia; Keskeneräisinäkin jokaisessa on paljon kiitettävää.

Niin pieni sana ja miten paljon se saisikaan aikaan! Yksilöihmiset voimaantuisivat ja puhkeaisivat kukkaan, yhteisöihin tulvisi lämmön ja välittämisen tuulet.

Kiitos omaa jumalallisen voiman. Se ei maksa mitään. Sitä jakaessa saattaa saada itsekin miellyttäviä yllätyksiä.