”Ei niin, että olisin jo saavuttanut sen tai tullut täydelliseksi, vaan minä riennän sitä kohti, että voittaisin sen omakseni, koskapa Kristus Jeesus on voittanut minut omakseen” (Fil. 3:12).
Oletko koskaan pelännyt, että syntisi ovat niin painavat, että ne upottavat sinut syvyyksiin? Oletko ajatellut olevasi Jumalalle liian kapinallinen, särmikäs tai niin lipevä, että luiskahdat Hänen käsistään?
Ajattele mitä Paavali opetti sanoessaan ”Jeesus Kristus on voittanut minut omakseen”? Hän oli ollut kateissa, vastustellut, laittanut hanttiin kaikin voimin ja silti tullut voitetuksi!
Kristuksen rakkaus tulvi sisään Paavalin elämään. Vapahtaja voitti hänet, ei käskemällä ja vaatimalla vaan sulkemalla hänet turvalliseen syleilyynsä. Rakkaus oli kapinaa, hangoittelua ja omaa pahaa tahtoa suurempi. Ja on edelleen.
Kristuksen sylissä ihminen saa uuden tahdon ja suunnan. Rakkaus saa etsimään rakastettuaan. Siitä syntyy erityinen paradoksi: rientää sitä kohti, jonka ytimessä jo on.
Paavali suuntasi kaikki voimansa tunteakseen Jeesuksen Kristuksen paremmin. Se oli hänen päämääränsä. Hän kilvoitteli voitettuna, Kristuksen armollisen katseen alla. Niin mekin saamme tehdä.
Olipa lohdullinen ja ajatuksia herättävä näkökulma; ”rientää sitä kohti, jonka ytimessä jo on.”! Monesti sitä tosiaan kokee jotensakin noin, että jos sitä kuitenkin pääsee ”luiskahtamaan Hänen käsistään”, vaikka ei tuollaisin sanoin ole sitä asiaa osannut ajatella. Kiitos tästä!