”Me kannamme aina ruumiissamme Jeesuksen kuolemaa, että myös Jeesuksen elämä tulisi meidän ruumiissamme näkyviin” (2. Kor. 4:10).
Tie pulppuavan lähteen ja uudistuvan voiman luokse vie erikoista tietä. Sitä ei opita kirjoista eikä uskota toisten kertomana. Ovi syvempään läsnäoloon Kristuksen kanssa sijaitsee keskellä vastenmielisiä kokemuksia.
Kukapa meistä haluaisi kokea arjen painavan päälle niin, että kuolema tuntuisi syövän elämänhalun? Me haluaisimme elää, kokea yhä lisääntyvää elämää Kristuksen kanssa ja kuitenkin löydämme itsemme liian ahtaista huoneista.
Haasteiden ja itkun keskeltä, juuri kun olemme heittämässä pyyhettä kehään tai jopa sen jälkeen, meille avataan uusia näköaloja. Ehkä juuri siksi, koska kuoleman ote on ahdistellut meitä huutamaan Herraa Jeesusta Kristusta auttajaksi.
Elämä Kristuksen kanssa on kaiken vaivan arvoista. Alku voi olla jo huumaava mutta paras on aina edessä. Kuoleman koulut ovat kuin leikkipuiston liukumäet, jotka vievät meitä vääjäämättömällä tahdilla Kristuksen syliin.
Jos olet siis kaivannut syvempää hengellistä elämää, elä säikähdä vastuksia. Älä pelkää pimeää, älä lannistu erämaista. Ensin on tyhjennys, sitten täyttymys!
Tuntuu,kuin nämä kirjoitukset puhuisivat omasta tilanteestani päivästä toiseen. Näin minulle tuli sana jo vuosia sitten:”Ensin on tultava hyvin tyhjäksi”. Sinut Jumala on omissa kärsimyksissäsi saanut valmistaa käyttöönsä. Siitä Hänelle kiitos! Eeva N.
kyllä osu taas naulankantaan! on se niin hämmentävää siinä kivun ja turhautumisen ja tylsistymisen keskellä että mitä ihmettä nyt? juurihan olin siellä ihanilla halleluja kukkuloilla ja luulin ettei tämä koskaan lopu kunhan vaan pysyttelen lähellä Jeesusta…ja sitten taas kuin seinä ois tullu vastaan ja plops : MISSÄ OLET HERRA , TAI TÄSSÄHÄN SINÄ IHAN LÄHELLÄ MUTTA …. kun en ymmärrä.