”Näitä minä muistelen ja vuodatan ulos sieluni murheen, kun kuljen väentungoksessa Jumalan huoneeseen riemun ja kiitoksen raikuessa juhlivasta joukosta” (Ps. 42:5).

Kun muut rakentavat elämänsä tornia aina vaan korkeammalle, mutta sinä istut murentuneen tiilikasan päällä.

Kun muut jakavat ilonaiheitaan ja onnistumisiaan mutta sinulla on kerrottavana asioita, joista olet mieluummin hiljaa.

Kun muut nauttivat elämästään täyden sylin verran mutta sinä laahustat hetken kerrallaan tietämättä jaksatko iltaan saakka.

Ehkä silloin olet kuin janoinen peura? Ehkä alakulosi syvät vedet huutavat äänitaajuudella, jonka vain Jumala voi kuulla.

”Miksi olet masentunut, sieluni ja miksi olet minussa levoton? Odota Jumalaa. Sillä vielä minä saan kiittää häntä, pelastajaani, minun Jumalaani” (Ps. 42:12).