”Hän parantaa ne, joilla on särkynyt sydän, ja sitoo heidän haavansa” (Ps. 147:3).

Muistan sen päivän kuin eilisen. Sisimpäni raksahti rikki kuin lasinen astia pudotessaan maahan. Olin menettänyt ihmisen, joka oli minulle aivan liian tärkeä.

Keinuttelin itseäni nojatuolissa ja hoin itkunsekaisia, sekavia rukouksia. Pyysin Jeesusta korjaamaan sen mikä on auttamattomasti ja pysyvästi rikki. Samalla tiesin, että pyysin mahdottomuuksia – siitä menetyksestä ei voinut toipua.

Jostain sain mieleeni sanat: ”Kolmen vuoden päästä olet toipunut.” Otin ajatuksesta kiinni kuin hukkuva pelastusrenkaasta.

Pahinta oli tietoisuus siitä, että olin itse saanut itseni siihen pisteeseen. Minä olin tehnyt vääriä valintoja, syntiä enkä ollut suostunut / pystynyt oikaisemaan elämääni. Silti vain Jumala saattoi auttaa. Tahtoisiko Hän?

En halua siloittaa seuraavaa kolmea vuotta sanomalla, että aika oli helppoa. Se oli kaikkea muuta. Se oli tähänastisen elämäni raskain elämänvaihe. Mutta jälkeenpäin voin vain ihmetellä, miten tarkasti Jeesus hoiti minua! Vaikka oli päiviä, jolloin halusin vain kuolla pois, Jeesus todella paransi haavat, ei vain pintalaastarilla vaan vaikuttamalla sisäisiin alkusyihin.

Olen siis varma, että Raamatun sanat ovat totta. Jeesus kykenee korjaamaan jokaisen särkyneen sydämen. Senkin, joka on rikottu ja poltettu tuhkaksi. Hän pystyy palauttamaan elämän, antamaan sille uuden suunnan ja ilon.

Se ei tapahdu hetkessä. Matkaan mahtuu lamaannusta, epätoivoa, suunnatonta yksinäisyyttä, kouristavaa surua, sielun pakkoliikkeitä, joskus vääriä lääkityksiä. Mutta jokaisena päivänä Jeesus tekee uskollista ompelutyötään. Hänellä on toivon aikajana.

Jos sinulla on tänään rikkimennyt elämä, älä pelkää. Älä vaivu epätoivoon. Sinä selviät. Anna Jeesukselle se, mihin sinä et pysty ja voit olla varma, että paremmat päivät vielä tulevat.