Taivas kaipaa sinua

”Samoin ei teidän taivaallinen isänne tahdo, että yksikään näistä vähäisistä joutuu hukkaan” (Matt. 18: 14).

Evankeliumeista vain Matteus ja Luukas kertovat kadonnut lammas -vertauksen. Kun Luukkaalla huomio on ihmisessä, joka löytää pelastuksen, Matteuksen fokus on toisaalla.

Matteus sijoittaa vertauksen mielenkiintoisesti juuri seurakuntajärjestystä ja -kuria käsittelevään jaksoon. Jaksossa varoitetaan vähäisten viettelemisestä lankeamukseen ja syntiä tekevän varoittamisesta. Keskellä on kadonnut lammas -kertomus.

Matteuksen sanoma on selvä. Hän tahtoo viestiä kuulijoilleen, että Jumalan seurakunnassa on aina niitä, jotka eivät pysty normaaliin ja terveeseen kristilliseen elämään – oli syynä sitten synnynnäiset rasitteet tai vaikka lapsuuden traumat. Heitä tulee etsiä takaisin Jumalan yhteyteen, hoitaa, lohduttaa ja rakastaa. Heistä tulee huolehtia erityisen hellästi.

Kun Luukas päättää oman vertauksensa sanoihin: ”Yhdestä syntisestä, joka kääntyy iloitaan siellä (taivaassa) enemmän…”, Matteus kertoo Jumalan tahtovan, ettei yksikään heikko ja lankeileva kristitty joudu eroon Hänen armostaan.

Jos tämä teksti tavoittaa yhden epäonnistumisten suossa tarpovan ihmisen, Matteus tahtoisi viestiä sinulle seuraavaa: Jumala rakastaa sinua. Kristus Jeesus on kuollut juuri sinun puolestasi. Taivas kaipaa sinua!

One thought on “Taivas kaipaa sinua

  1. Mahtava sana! Meidän tulee olla kaikkien niitä, jotka iloitsee syntisestä, joka palaa takaisin laumaan eikä ilkeillä puheilla ajaa häntä kauemmas.

Kommentoi tätä julkaisua lähettämällä se kommentti-nappulasta. Voit tehdä sen nimettömänä tai nimelläsi/nimimerkillä. Kommenttisi tarkastetaan ennen julkaisua.