Kuin tähdet

Lähdimme eilen pienelle hermolomalle äitini sähköttömälle saarimökille. Mieli oli yhtä painoksissa kuin alhaalla roikkuva pilvet.

Pieni rantasauna on kunnostettu aivan Keiteleen rantaviivaan. Saunasta kun astuu ulos vilvoittelemaan, on jo järven päällä. Ja suuren taivaan alla.

Rantasaunamme on entinen savusauna. Seinät ovat mustia ja eilen saunoessamme pimeässä näimme vain kiukaan hohteen ja pienen lepattavan kynttilän ikkunalaudalla. Ehkä erään Raamatusta löytyvän Jumalan ystävän teltta oli yhtä hämärä?

Jumala kutsui Aabrahamia ulos pimeästä teltastaan laskemaan tähtiä. Minä astuin eilen pimeästä rantasaunasta saman näkymän eteen. Kyynelten vieriessä tuntui kuin olisin päässyt mukaan Aabrahamin uskon ja näkemisen jännitteiseen taisteluun.

Aabraham päätti uskoa. Siitäkin huolimatta, ettei mikään silmillä nähtävä tukenut Jumalan lupausta. Tähdet tuikkivat kirkkaina mutta kaukaisina pisteinä; Aabraham kiinnitti toivonsa niihin lujemmin kuin omaan todellisuuteensa.

Eilen Jumala kuiskasi 2000-luvun masentuneelle lapselleen: ”Katso tähtiä! Yhtä paljon on lupauksiani. Minä en edelleenkään ole valmis peruuttelemaan sanojeni suhteen.”

One thought on “Kuin tähdet

  1. Hei Jaakko ja Iiris ja koko perhe olette olleet mielessäni viimeaikoina. Rukoushuokaus vieköön teidät Jumalan luo. Sinä Jaakko olet ihanan rehellinen kirjoituksissasi! Sinun laista evankelistaa tarvitaan, mutta muista myös levätä työstäsi, enemmän tuollaisia hermolomia. Sinulta löytyy hyviä tekstejä ja opetuksia pilvin pimein, kyllä me niillä pärjätään, vaikka välillä huilaatkin. Siunausta sinulle ja perheellesi! T. Hilkka

Kommentoi tätä julkaisua lähettämällä se kommentti-nappulasta. Voit tehdä sen nimettömänä tai nimelläsi/nimimerkillä. Kommenttisi tarkastetaan ennen julkaisua.