”Sinä olit turvapaikka heikoille, pakopaikka kurjalle vaikeuksien aikana.” (Jes. 25:4)
Kun elämä repsahtaa; kun vankat periaatteiden tukivallit kaatuvat; kun luja tahto sortuu ja tilalle astuvat oudot, ihmistä vahvemmat voimat. Kun edessä on vain huonoja vaihtoehtoja ja pullo tai lääkkeet, uusi rakas, irvokas nettisivusto tai itsetuho näyttävät ainoalta pakoreitiltä; kun elämä puristaa niin, että voisi tehdä mitä vain hetken keitaan – kangastuksenkin – tähden.
Kun ihmiset, joihin luotit kuin peruskallioon kääntävät katseensa häpeästä ja välttävät seuraasi etteivät saisi samaa leimaa, joka sinusta hohtaa pimeässäkin; kun et kelpaa Jumalan lasten joukkoon, koska askeleesi ovat liian liukkaat ja et saa itseäsi suoristumaan sadoista pyhistä lupauksista huolimatta.
Silloin, juuri silloin sinulla on turvapaikka. Sinulla on pakopaikka, jonne eivät ilkeät nuolet yllä eikä pahan koura tartu. Sinulla on lempeä Vapahtaja, joka jo vuosisatoja sitten teki ratkaisunsa sinun suhteesi. Hän ei astunut alas ristiltä, koska Hän näki halki aikojen miljardien ihmisten keskellä sinut niin kuin yhden ainoan maan päällä elävän. Hän päätti kestää, jotta sinulla olisi pahana päivänä turvapaikka.
Kun siis kukaan toinen ei voi sinua enää ymmärtää, kun et jaksa itsekään itseäsi enää armahtaa, sinulla on koti, josta sinua ei käännytetä pois. Ovella odottaa kaikki syntisi jo kärsinyt Herra Jeesus Kristus. Sinun Vapahtajasi.
Lohdullista kyllä. Mutta epäuskoinen mieleni kysyy: missä se turvapaikka on, konkreettisesti? Onhan sieltä kuitenkin palattava jatkamaan elämää niiden kanssa ja keskellä, jotka ovat kääntäneet selkänsä. Voi kokea turvaa, jos pystyy eläytymään siihen, että nojautuu Jeesuksen rintaa vasten. Mutta kaikki eivät siihen pysty, eikä siihen voi jäädä. On palattava siihen, mikä on todellista.
Mutta onhan siinä se, että on kuitenkin Yksi, joka ei torju. Ja tämä Yksi voi avata uusia mahdollisuuksia, joita ihmismieli ei kykene edes kuvittelemaan. Voi palata pelottavaa todellisuuteen mukanaan toivo, että edessä on hyviä yllätyksiä.