”Kun sinä rukoilet, mene sisälle huoneeseesi, sulje ovi ja rukoile sitten Isääsi” (Matt. 6:6).

Sanoitko Jeesus nämä sanat vain jotta minä ja miljoonat muut kristityt voisimme tuntea voimattomuutta ja syyllisyyttä? Hakeuduitko itse säännöllisesti salaisiin hetkiin Isän kanssa vain jotta me sinun seuraajasi näkisimme mitan, jonne emme millään yllä?

Olen opettelemassa rukouselämää, jossa varaan rukoukselle tietyn hetken päivästä. Nyt en kirjoita rukouksesta, joka seuraa meitä mukanamme pitkin päivää; haastan itseäni ja sinua seuraamaan Jeesuksen esimerkkiä ja hakeutumaan säännöllisiin seurustelutuokioihin.

Olen törmännyt kahteen haasteeseen. Ensimmäiseksi on todettava, että ajan riistäminen täyteen buukatusta päiväohjelmasta on haastavaa. Mutta jääkö rukous ilman kalenterimerkintää sen vuoksi, että se on arvojärjestyksessäni muiden tärkeiden asioiden perässä? Onko kiire vain tekosyy sille kalvavalle tunteelle, ettei rukous kiinnosta minua?

Toinen haaste liittyy itse rukoushetkiin. Kun istun nojatuoliin ja suljen silmäni, kymmenet ajatukset alkavat risteillä päässäni ja tuskaannun omasta surkeasta taidostani hiljentyä. Välillä olen pinkaissut pystyyn sillä toteamuksella, ettei minusta ole rukoukseen.

Näiden haasteiden keskellä harjoittelen siis asiaa nimeltä rukous. Olen kuin pieni lapsi, joka opettelee asiaa, jota ei ole koskaan ennen tehnyt. Tai kuin raamattukouluttaja, joka opettaa asiasta, jonka tietää teoriassa mutta käytännössä on sormi suussa. 

Tähän saakka olen aina luovuttanut ja todennut, ettei minusta ole. Syyllisyys ja häpeä ovat voittaneet uteliaisuuden ja innon astua johonkin uuteen läheisyyteen. Mutta tänään on jotakin toisin – tänään joku osa minusta käsittää, että saan opetella askeleita Isän rakastavan katseen alla. Saan tuskaantua, ottaa taka-askeleita, olla epävarma, haluton – kaikkea sitä, mitä uuden kynnyksellä koetaan. 

Minä uskon, että Jumala kutsuu meitä kahdenkeskisiin hetkiin. Hän kaipaa seuraamme. Ehkei niinkään kiireisiä sanojamme vaan yhdessoloa. Ehkä Hän kysyy meiltä: ”Milloin huomenna juteltaisiin?”