”He vetivät veneet maihin ja jättäen kaiken lähtivät seuraamaan Jeesusta.” (Luuk. 5:11)

Raamatun Jeesus ei ollut kultaisten kompromissien eikä haaleiden kädenpuristusten mies. Ei, Hän katsoi ihmisiä syvälle silmiin ja tartutti intohimoa, joka kutsui johonkin uuteen.

Jeesus kosketti ihmisissä sitä aluetta, joka oli tukahtuneena ja vailla ratkaisumalleja huutanut täyttymystään. ”Seuraa minua” kutsu oli radikaaliin heittäytymiseen elämän tutuista  ja äidinmaidossa opetetuista malleista elämään sydän täynnä Jumalan valtakuntaa.

Kun Jeesuksen riisuu ehdottomuudesta ja radikaalisuudesta, saa eläintarhan Jeesuksen. Silloin voimme mukavasti käydä katsomassa Häntä, kun aikatauluihimme sattuu sopimaan ja pyytämässä Häneltä apua, jotta suunnittelemamme elämä kulkisi mukavasti kiskoillaan.

Eläintarhan Jeesus ei enää sytytä sydämiä. Kesytetty ja kynnetön Jeesus ei enää haasta luopumaan kaikesta suuremman aarteen tieltä. Pehmo-Jeesus ei enää loukkaa ketään eikä aiheuta vaarallisia sisäisiä vallankumouksia, jotka voisivat pieninä puroina toisiinsa yhtyessään tuoda yhteisöihimme odottamatonta uutta elämää.

Ensimmäiset opetuslapset, Pietari mukaanlukien, kohtasivat Jeesuksen, joka ei jättänyt kylmäksi. Jeesuksen seuraajat saivat täystyrmäyksen Jumalan valtakunnan voimasta, joka paistoi uuden opettajan elämäniloa säteilevistä silmistä. ”Seuraa minua” on kutsu kääntää avainta lukitun eläintarhan ovella. Se on kutsu elämään täyttä elämää kivuissa ja iloissa, kaikesta luopuen ja kaiken saaden.