Tämän syksyn olen otellut voimattomuuden ja masennuksen kanssa. Olen jo monta kertaa kirjoittanut aiheesta tiedostaen, että siellä näytön toisella puolella saattaa joku toinen kärsiä samoista ongelmista.
Olen kysellyt ja itkenyt syytä tilaani. Alan yhä enemmän ymmärtää, että häpeä on se iso kivi, jota kannan sisälläni, ja joka vetää minut syvyyksiin.
Häpeä aiheutuu lapsuuden kivuista, ajoista, joihin en itse voinut vaikuttaa. Pieni lapsi yritti muotoilla itseään hyväksytyksi ja olisi vaikka katkaissut jalkansa, että olisi ollut rakastettu.
Häpeä aiheutuu myös omista epäonnistumisista. Ei ole helppoa olla eläkeläinen, vammainen, eronnut, uupunut. Ei ole helppoa tunnustaa, ettei jaksa enää huolehtia itsestään eikä osaa rakastaa toisia, niin kuin haluaisi ja kuin toiset ansaitsisivat.
Jeesus sanoo kovia sanoja. Olen luullut tänne saakka, että minulle. Mutta ei, hän puhuu määrätietoisen painokkaasti häpeälle, joka luulottelee olevansa osa minua. Jeesus repii häpeää minusta kuin lakanaa altani. Luulin tipahtavani sängystä – elämästä – mutta häpeän kalvon irrotessa olenkin paljaammassa kosketuksessa Isän rakkauden kanssa.
Minulle ja meille häpeän lapsille, meille, joiden pää on painuksissa huonommuuden, alamittaisuuden ja alhaisen itsetunnon tähden Jeesus sanoo: ”Olet rakastettu. Olet rakastettu. Olet Minun rakastettu!”
Jeesuksen sanat antavat uuden pohjan elämälle. Vaikka nykyisen yksiön seinät kertoisivat tarinaa epäonnistuneesta elämästä ja marraskuun sade olisi vain sinun päälläsi, elät aina Jumalan suunnitelmassa A. Se on häpeää suurempi tarina.
Häpeä.Valtavan hieno aihe ja hyvin käsitelty.Vaikka olemmekin uskossa ja meille annetaan uudestisyntymisen kautta uusi identiteetti Kristuksessa,tuo tunne ei katoa ilman että sen joutuu/saa kohdata.Rakkaudellista ja turvallista Jumalan Pyhän Hengen kosketusta häpeääni olen tarvinnut usein.Sekä terapiassa menneisyydestäni puhumista ja menetysten itkemistä. Juha Tapion ”Rakastettu” laulussa sanotaan:”Älä pelkää,älä pelkää,sinä et pääse putoamaan.Rakastettu on oikea nimesi ja tulee nimenäsi olemaan!”
On ruudun tällä puolella monta eläkeläistä, koti-ja tunnevammaista, vuosien takaisia häpeitään märehtiviä, uusia häpeitä pelkääviä. Kovin vähän on kirkon/seurakuntien taholta käsitelty näitä ongelmia ja täsmälohdutusta osattu antaa. Vaikka evankeliumin pitäisi olla lääkettä juuri sellaiseen, se on ollut vaikeasti löydettävissä.
”Onko kirkossa tilaa reaalisyntisille, niille, jotka ovat pilanneet elämänsä, terveytensä, lastensa elämän, avioliittonsa…?” Näin kyseli aikoinaan prof. Miikka Ruokanen, ja päätyi siihen, että eivätpä taida sisään uskaltautua. Hänen mukaansa kirkko on muodostunut niiden yhteisöksi, jotka ovat elämässä selvinneet kohtuullisen puhtain paperein.
Tämä on omakin kuvani kirkosta. Eikä hengellisestä kirjallisuudestakaan ole paljon enempää löytynyt. Häpeä hävettää. Siksi sitä peitellään.
Kiitos, Jaakko, rohkeudestasi ottaa näitä asioita avoimesti esille.
Ja blogikuva, miten ihana!
Kiitos Jaakko tästä. Näin me monet rakkauden puutteesta lapsuudessa kärsineet tunnemme aina aika ajoin. Vaikka tiedämme olevamme armahdettuja ja siten Jumalan lapsia; ovat ne kaikki vaikeat asiat muovanneet meistä epävarmoja. Varsinkin kun kamppailee kipujen kanssa tulee vielä lisäksi huonommuuden tunne. Emme voi muuta kuin sanoa Herra armahda. Sinä joka tunnet jokaisen ihmisen tarinan alusta alkaen. Kiitos avaa siunausten lähteet. Kun ei muuta jaksa sanon vain :Kiitos Jeesus!