”Miksi olet masentunut, sieluni, miksi olet niin levoton?” (Ps. 42:6).
Psalmin kirjoittaja tarkastelee tunnemaailmaansa kuin itsensä ulkopuolelta ja tekee sille pysäyttävän kysymyksen: ”Miksi olet painunut masennukseen ja toivottomuuteen?”
Helppoa olisi vastata, että koska elämä on liian raskasta, huonoja uutisia tulee hyviä enemmän, voimat ovat huvenneet taisteluissa, joita ei alun perinkään annettu voitettaviksi ja koska sisintä pusertaa kylmäävä tunne siitä, että on kaiken kivun keskellä lopulta yksin.
Mutta sieluni, miksi silti olet masentunut ja piehtaroit hikisenä lakanoissa? Onko Jumala laittanut lapun luukulleen, muuttanut etelän aurinkoon pinacolada kädessään ja laittanut pinkkiin iPhoneensa sinun nimesi kohdalle merkinnän ”Älä vastaa”?
Sieluni, Jumala on edelleen paikoillaan. Hänen lupauksensa ovat paikoillaan ja rakastava katse on paikoillaan, sinussa. Parasta mitä voit tehdä, on odottaa Häntä kuin paahteisen kesäpäivän terassikukka kastelijaansa.
Uskalla levittää kivusta käpristyneet siipesi auki ja ole varma, että vielä tuuli puhaltaa ja nostaa sinut uusiin korkeuksiin. Vielä saat näköaloja, joiden kautta saat katsoa jumittuneita päiviäsi ja kysyä: ”Miksi olit niin masentunut, sieluni?”
Usein tekee mieli rukoilla, että auta jo, hyvä Isä, Jaakkoa ja anna helpompia päiviä. Ja olen rukoillutkin. Mutta en tiedä, olenko näissä rukouksissa aivan vilpitön. Nimittäin takaraivossa häälyy ajatus, että jos sitten käy niin, että nämä oivaltavat blogit loppuvat. Syntyykö tällaista helppoina päivinä?
No, otan sen riskin, että rukoilen kuitenkin.
Tärkeintä on tietysti, mikä on Jumalan tahto ja suunnitelma. Hän osaa annostella niin koettelemusten kuin levonkin ajat oikealla tavalla. Ei hän halua kiusata ihmislasta liikaa, edes Sanan palvelijoita. ”Tulkaa yksinäisyyteen ja levähtäkää vähän”, hän sanoi oppilailleenkin. Sitten on taas voimaa jakaa muillekin. Kyllä Jumala voi antaa sanottavaa niin murheen kuin onnenkin päivinä. Kaikkea ajallaan.
hyvin osaat kuvata sitä ajatuksenvirtaa mikä monen sisuksissa myllertää. Ja huumori mukavasti keventää. On se totta, että taipaleelle mahtuu valoa ja varjoa. ja siltä väliltäkin kaikenlaista. monesti ajattelin todella mustavalkoisesti , että asiat on joko hyviä tai pahoja, mutta lohduttavaa oli huomata se että Jumala kääntää epäonnistumisemme siunaukseksi ajallaan. Moni pelkää eniten juuri sitä: että epäonnistun. että väsyn. etten kestä enää. etten jaksa enää hetkeäkään. Kun luovuttaminen tapahtuu, alkaa uusi ajanjakso jossa Jumala kauniisti alkaa tekemään uutta.