On vaikeaa tunnustaa, että minulla on vastausta vaille jääviä kysymyksiä vuosi vuodelta yhä enemmän. Valmiina annetut totuudet ja itse rakennetut syy- ja seuraussuhteet, selitysmallit, joiden kautta elämä voisi tuntua loogiselta ja reilulta, luhistuvat sitä nopeammin, mitä enemmän alan ymmärtää.
Olen lukenut Raamatun kymmeniä kertoja läpi. Olen perehtynyt kirkon historiaan ja halunnut kuulla menneiden aikojen löytöjä suurilta ja pieniltä. Olen jopa uskaltautunut kävelemään rajojen yli naapurikirkkokuntien tinkimättömiin totuuksiin voidakseni ottaa etäisyyttä ja todella nähdä ja ymmärtää.
Olen halunnut ottaa myös ihmisen todesta. Oppia siitä viisaudesta, jota ihmistä tutkimalla ollaan löydetty ja sovittaa sen omaan kokonaisnäkemykseeni.
Olen halunnut ymmärtää heitä, jotka ovat pettyneet Jumalaan, luoneet uutta tapaa elää ja herättää myös toisia ”uskon harhasta”; heitä, jotka ovat jääneet sivuun, koska eivät ole jaksaneet tai osanneet marssia pääjoukon tahdissa; heitä, jotka julistavat niin mahtipontisesti Jumalan kuolleen.
On helpompaa olla kysymättä ja kyseenalaistamasta, koska jokainen kysymys tuntuu tuovan vain uusia kysymyksiä. Varmuus pettää ja kohta olenkin heikoilla kevätjäillä epävarmuuteni kanssa. Mutta olen halunnut ymmärtää, minkä varaan voin elämäni rakentaa. Mikä on todella totta.
Niin, minulla on enemmän kysymyksiä kuin sillä 16-vuotiaalla pojalla, joka ilman löytöjä pursusi vastauksia niillekin, jotka eivät kysyneet mitään.
Seuraavan kohdistan vain Sinulle. Ymmärrän yhä vähemmän ja kolkutan ovellasi, että vastaisit. Et ole koskaan jättänyt avaamatta, mutta vastausten sijaan tarjoat kahvikupin, hymysi ja seurasi.
Varmuuteni on poissa, tietoni on kuin verkko, joka ei pidättelisi yhtään kalaa, mutta luonasi on hyvä olla. Ehkä juuri siinä on vastauksia enemmän?
Kirjoitat: ”Valmiit totuudet luhistuvat … mitä enemmän alan ymmärtää.”
Taidan olla samoilla jäillä. Mutta sanoisin hiukan toisin: ”Valmiit vastaukset luhistuvat sitä mukaa kuin elän.” En voi sanoa ymmärrykseni lisääntyneen kovin oleellisesti, mutta kokemukset kyllä. Ja monet valmiit vastaukset eivät natsaa kokemusten kanssa.
Niinkuin nyt tuokin Jumalan rakkaus ja huolenpito, jota toistuvasti vakuutellaan. Varmaan ne ovat totta – monien muiden kohdalla. Mutta taidan itse olla esteenä. Ymmärrykseni tasolla Jumala on kaikkivaltias ja rakkaus, mutta kokemustasolla se ei olekaan niin selvää. Sillä tasolla on enemmän kompurointia kuin huolenpitoa. Se on oikeastaan se peruskysymys, jonka äärellä olen ymmälläni.
Minäkin olen lukenut ja taas lukenut, kuunnellut ja pohtinut: monia kirjoja, kirkkoja, kristittyjä, agnostikkoja, ateisteja… Ja sen olen ainakin kokenut, että muualta vastauksia oman elämän hämmennykseen on ihan turha etsiä kuin Raamatun Jumalalta. Agnostikoilla ja ateisteilla niitä ei ole. Eikä ole muissa uskonnoissa tai filosofioissakaan.
Muuta ei ole jäänyt, kuin yhä uudestaan viedä hämmennykseni Hänelle, josta Raamattu kertoo. Ja odottaa. Ei ehkä niinkään lauseita, vaan oivalluksia, kohtaamista… Häntä.
Tosin ei minulla ole noita yhteisiä kahvikuppikokemuksiakaan, mutta silti: eben eser. Ei auta kuin jatkaa etsimistä ja kysymistä, toivomista, odottamista ja luottamista… vaikka luottamus aika ajoin tyystin häviää kuin vesi hiekkaan.