”Minua kuritetaan kaiken päivää, minä saan kärsiä joka aamu” (Ps. 73:14).
Miten Jumala voi sallia omilleen niin paljon vaikeuksia ja kärsimystä? Aasaf yritti taivuttaa järkeään yhdistämään Jumalan hyvyyden ja kokemansa jatkuvan kärsimyksen sellaiseen uskontunnustukseen, jossa kumpikaan todellisuus ei menettäisi äänioikeuttaan.
Aasaf kuvasi elämäänsä sanoilla: ”Minä saan kärsiä joka aamu.” Juuri aamut ovat masentuneen, kärsivän ja vaikeuksiin uupuneen ihmisen pahimpia hetkiä. Vaikka ruumiin saisi väännettyä sängystä ja motoriikka toimisi automatiikalla kahvinkeittimelle saakka, sielu saattaa jäädä kosteisiin lakanoihin ja ilmoittaa pitävänsä välipäivän.
Ahdistus heitteli Aasafin elämää aamusta toiseen. Kysymys Jumalan hyvyydestä ja johdatuksesta oli niin kipeä, että hän muuttui katkeraksi: toiset näyttivät pääsevän helpommalla, mutta hänen elämänsä oli yhtä ulospuhallusta.
Aasafin sielun rauhoitti löytö, joka oli tuttu, mutta silti juuri ahdinkojen tulessa puhdistettu ja koeteltu: ”Sinä johdatat minua tahtosi mukaan.” Jumalaa ei tarvitsi aina ymmärtää mutta Häneen saisi luottaa. Hän saattoi tuntua kaukaiselta ja silti Häntä sai pitää kädestä kiinni. Hänen otteensa ei olisi koskaan löysä.
Minä luulen, että Aasafin aamuihin alkoi paistaa pienen pieni auringonsäde. Vaikka kauhut täyttäisivät vasta heräneen tajunnan ja askeleet kylpyhuoneeseen ja sieltä pakollisiin päivän haasteisiin tuntuivat ylivoimaisilta, silti Jumala johdatti häntä tahtonsa mukaan. Hyvän tahtonsa mukaan.
”Ulospuhallusta” kuulosti tutulta. Elämässäni on ollut aikoja, jolloin olen kokenut – ja joillekin kertonutkin – , että tuntuu kuin pitäisi koko ajan hengittää vain ulospäin eikä koskaan sisään. Siis kuin pitäisi olla aina täyttämässä toisten tarpeita, mutta kukaan ei edes kysy, tarvitsenko minä jotain.
Noin hektiset ajat ovat kyllä jo ohi, mutta Aasafin kysymykset usein muuten ajankohtaisia. Niin nopeasti en pääse sängystä ylös, ettei sielunvihollinen ehtisi heittää jonkun huolen aiheen mielen päälle. Paljon vaikeampi on äkkiä löytää Jumalan sanasta sille vastalausetta. Sitä saa usein etsiä pitkäänkin.
Sudenmarja kirjoitti:
> mutta kukaan ei edes kysy, tarvitsenko minä jotain.
Niin, kyllä seurakunnan tilaisuuksien yhteydessä joku aina silloin tällöin kyselee kuulumisia tms., mutta eipä juuri kukaan pidä yhteyttä seurakunnan tilaisuuksien ulkopuolella. Paljon on siis seurakunnan toiminnassa yhä parantamisen varaa, kun eivät edes pastoritkaan pysty pysymään siinä, mistä itse ovat puhuneet.
> Niin nopeasti en pääse sängystä ylös, ettei sielunvihollinen ehtisi heittää jonkun huolen aiheen mielen päälle. Paljon vaikeampi on äkkiä löytää Jumalan sanasta sille vastalausetta.
Varmaankin juuri tästä syystä huolet ja murheet hallitsevat minunkin mieltäni niin paljon. Yhdestä kun pääsee, niin toinen tulee. Välillä vanha palaa vaivaamaan mieltäni uudestaan. Todellakin, ”minua vaivataan kaiken päivää” (Ps. 73:14), mutta minun tapauksessani siihen voi mennä myös koko yö. Tällä(kin) hetkellä vaikuttaa siltä…
Ps. 73:23-28 kertoo meille todellisuudesta, johon kannattaa kiinnittää huomio silloinkin, kun Herra on sallinut Saatanan viedä yöunet. Voisinkin nyt tässä vaikka keittää kahvit…