”Katsokaa: Jumalan Karitsa, joka ottaa pois maailman synnin!” (Joh. 1: 29).
Juuri tänä päivänä Sinä riipuit Isän hylkäämänä karhealla ristillä kuusi tuntia. Jokaisen tunnin sisällä, jokaisessa pienessä hetkessä Sinä yhä uudelleen valitsit minut. Valitsit rakastaa, vaikka se tarkoitti Sinulle pimeyttä, jota ihminen ei voi kestää – se mursi itsensä Jumalan.
Juuri tänään Sinä taistelit minun puolestani. Imit itseesi kaikki syntini, menneet ja tulevat, jotta minä saisin ikuisesti paistatella Isäsi kasvojen hymyssä, Isäsi, josta juuri noiden kuuden tunnin tähden tuli minunkin Isäni.
Tänään Sinä voihkit hiljaa paikallasi, kehosi painui vääjäämättömään ja tuskalliseen kuolemaan ja silti samalla, ystäviesi näkemättä, Sinä revit rikki jokaisen esteen ja muurin, joka voisi ikinä tulla minun ja Sinun välille. Sinä tasoitit maan väliltämme, jotta avoin Syli olisi aina lähellä ja minua varten.
Juuri tänään Sinä osoitit rakkautesi määrän. Sitä on tasan ristillisen verran.
Niin juuri. Ilman tätä meillä ei olisi Isää. Jokskus kuulee sanottavan, että me kaikki olemme Jumalan lapsia. Mutta tarkkaan ottaen Raamattu ei opeta niin. Sehän sanoo:” Te olette Jumalan lapsia, kun uskotte Kristukseen, Jeesukseen.” (Gal. 3: 26-) Vain Jeesuksen kautta meidät liitetään Jumalan perheeseen. Hän osti ristillä meille lapsenoikeuden.