”Kukaan muu ei voi minua lohduttaa” (Ps. 77: 3).

Kuka toinen olisi nähnyt jokaisen auringon häikäisevän ilon päivän ja todistanut vierellä pimeää, jossa eivät edes avunhuudot saa siipiä alleen?

Kuka toinen ymmärtäisi tämän ymmärtämättömän, seitsemällä sinetillä suljetun sielun salaisuudet, järjettömät laput silmillä ryntäämiset tai pelosta paikoilleen jäätymiset?

Kuka toinen olisi välittänyt niin, että olisi laskenut jokaisen kivusta muodon saaneen kyyneleen, sydämen surujen pilvistä jyrähdelleen sateen?

Vain Sinä, Herra Jeesus Kristus, osaat olla lähellä silloinkin, kun kukaan toinen ei voisi ymmärtää saati lohduttaa. Sinä tiedät hengellisen puuterin takana lonksuttavat ontumiset ja kaikki matkan aikaiset hyvän ja pahan kertautumiset niin, että yksikin korsi voi huudattaa yleisöä kaatamalla elämäni kuin trombi ikiaikaisen puunrungon.

Lohduta minua. Lohduta meitä tuhansia, jotka onnumme ja itkemme hiljaa ja salaa. Sillä vain sinä osaat puhua kielellä, joka läpäisee pelon suojamuurit ja valelee kuulijansa uudella toivolla.