Yksin armosta ry:n hallituksen julkilausuma


Koska Iiris Pirttiaho on tuonut miehestään, toiminnanjohtajastamme Jaakko Pirttiahosta, julkiseen tietoon tänään omalla Facebook-seinällään eräitä väittämiä, koemme vastuuksemme kuulijoidemme hämmennyksen lievennykseksi kertoa seuraavaa:

Olemme Yksin armosta ry:n hallituksen ja ydinryhmän kesken tietoisia esiin nostetuista väitteistä. Jaakko on tuonut tietoomme päivittäin asioita, jotka ovat oleellisia voidaksemme harkita tarvittaessa useita kertoja päivässä tilanteen todellista kulkua ja Jaakon uskottavuutta sekä ihmisenä, aviomiehenä, isänä ja kristillisen, vasta perustetun yhdistyksemme toiminnanjohtajana.

Olemme samoin halunneet kuulla Iiriksen kertomia ajatuksia, kokemuksia, huolia ja näkemyksiä heidän elämästään, Iiriksen jaksamisesta sekä koko työmme tulevaisuudesta.

Samoin olemme keränneet ympärillemme joukon ihmisiä, joilla on terve harkinta antaa meille Jaakon ja Iiriksen ulkopuolelta tarvittavaa, tärkeää näkemystä. Tämän kaiken olemme tehneet rukoillen ja kestävällä, rauhallisella harkinnalla.

Tämän verran voimme ilmoittaa:

– Jaakko nauttii järjestömme täyttä luottamusta. Hän on itse pyrkinyt arvioimaan tilaansa ja ympärillään tapahtuvaa ilmiötä. Lisäksi hän on ottanut vastaan apua ja saamaansa palautetta.

– Iiriksen arvio Jaakon mielentilasta, diagnoosista ei pidä paikkaansa. Jaakko on pyytänyt meitä hallituksena toistuvasti arvioimaan työkykyään ja uupumustaan. Iiriksen leimaama diagnoosi on vaarallinen, koska se antaa välittömästi kasvot monille oireille, joita Jaakko elämässään kokee ja kipuilee. Emme hyväksy diagnoosia henkilön kirjoittamana, joka itse shokkivaiheessaan maallikkona keskittyy itsensä tutkimisen sijaan toiseen ihmiseen.

– Jaakko on lähtenyt hänen ja Iiriksen yhteisestä kodista lauantaiaamuna lastensa kanssa. Hänellä oli lähtönsä aikana ulkopuolisia, hänen lähtönsä syistä enemmän tietäviä ihmisiä. He ovat nähneet lähdön aikaiset tapahtumat itse, eivät ole rakentaneet mielipiteitään toisten kertoman avulla

– Haluamme mainita, että Jaakko on kieltäytynyt puolustamasta itseään kristillisen kentän julkisuuden henkilönä niiden ihmisten edessä, jotka eivät kuulu Pirttiahojen parisuhteen kriisiin lähipiiriin. Hän on kokenut toimivansa vastuullisesti siinä, että ei ole käyttänyt näkyvyyttään Iiriksen kyseenalaistamiseen tai itsensä, oman elämänsä ja toimintansa puolustamiseen. Jaakko on tuonut hallitukselle esiin, että haluaa toisten, Jeesukselle rakkaiden ihmisten voivan saada keskittyä Jeesukseen.

– Tilanne on kuormittava. Jaakko on hetkeksi vetäytynyt toipumaan. Siksi pyydämme, että antaisimme kaikki hänen olla hetken vastaamatta ja reagoimatta yhteydenottoihin. Hänet saa kiinni vain aivan lähipiiri ja yhdistyksemme hallitus. Kaikissa käytännön asioissa ottakaa yhteyttä: yksinarmostary@gmail.com

– Meillä Jaakon toimesta vastaavilla on tiedossamme paljon sellaista kokonaiskuvaan oleellisesti vaikuttavaa faktatietoa, jota emme halua antaa julkisuuteen suojellaksemme kaikkien osapuolten yksityisyyttä. Toivomme, että myös Jaakko saisi Iiriksen lisäksi oikeuden olla shokkivaiheessa rauhassa.

Tällä hetkellä, näillä käytössämme olevilla tiedoilla Jaakko jatkaa yhdistyksemme työssä entiseen malliin. Varmistamme hänen käyttöönsä ne ammattilaiset, joiden tukea hän nyt tarvitsee. Viimeksi eilen hänen kuntonsa on tarkastanut ammattilainen kasvotusten.

Pyydämme muistamaan rukouksin Iiristä ja Jaakkoa!

Yksin armosta ry:n hallitus
Mia Kujala ja Jarkko Posti

One thought on “Yksin armosta ry:n hallituksen julkilausuma

  1. Emmehän unohda, että yksi ja ainoa on se todellinen ammattilainen: Jumalamme, Herra Jeesus Kristus.

    Herra meitä kaikkia auttakoon!

    … että ymmärtäisimme sen.

    Job 12:13, Job 12:16

Kommentoi tätä julkaisua

%d bloggaajaa tykkää tästä: