Kosmosten ääriviivat pyörivät Jumalan sormien ympärillä täyden hiljaisuuden vallitessa. Enkeleiden johtajat seuraavat herkeämättä sekä suurta tositv:tä että Valtaistuimella istuvan jännittyneitä kasvoja. Panokset ovat lyöty pöytään, peliin on laitettu Jumalan hylkäämistä kammoava sydän.
Ihmettelet, kuinka elämässäsi painajaiset eivät pääty heräämiseen, hirviöt eivät jää enää satuihin eivätkä keskipäivän polttava tuliaurinko näytä laskeutuvan koskaan kauniiksi taustamaisemaksi.
Huudat Jumalaa toimimaan. Kastelet kyynelilläsi halkeilevat huulesi ja pienenä keränä pyydät Syliä, joka olisi sielusi salamoita vahvempi ja silti se lempeä pesä, joka hoitaa tiukan päättäväisesti.
Et voi mitenkään tietää. Kukaan ei ole tainnut kertoa sinulle? Jumala on juuri nyt hiljaa ja syystä. Hän tuskin hengittää kun koko taivas katsoo elämääsi panosten ollessa korkeimmat mahdolliset.
Tunnet Jumalan katseen mutta oletko ollut niin lähellä, että olet huomannut erityisen tuikkeen sinua kohtaan? Oletko uskaltanut olla maan alle kaatuneena niin löydetty, että olet poiminut haavoihisi Rakastettusi kyyneleen?
Kun Jumala pidättää hengitystään. Hän on uskaltanut
luottaa sinuun vapisevan sydämensä hinnalla. Hän on luottanut, vaikka tietää riskin: sinä et jaksa enää rakastaa Häntä.
Yksi Isän rakkaalle lapselleen tuleva, kuristava kuritus repiit toivon purjeitasi pieniksi tuuliviiriksi. Hän rakastaa ikuisella rakkaudella, Hän rakastaa liikaa antaaksensa sinun jäädä puolitiehen, puolinaiseksi.
Rakkaus heittäytyy tyhjän päälle. Itkeekö Kaikkivaltias yhtä vapisena kuin aikoinaan ystävänsä haudalla? Ehkä olet ollut haudassa jo niin pitkään, että Jumala juoksee päästämään sinut viimein irti siitä mikä pidättää toivoasi, varastaa iloasi ja kuiskaa arvottomuuden sanoja – tietäen että otat ne vastaan kuin linnunpoika suu auki.
Miten Jumala voisi horjua? Miten Kaikkivaltias voisi tuntea pelkoa? Miiten Herra olisi valmis juomaan hylätyksi tulemisen maljan jälleen?
”Jaksaahan Hän vieläkin tulla yhtä luottavaisesti luokseni? Vieläkö rakkaani suostuu tulemaan siliteväksi syliini? Vieläkö Jaakko… jaksaa rakastaa minua? Kestääkö suhteemme tämänkin kovan koulun? Muistaahan hän, että olen sanonut tuhat kertaa rakastavani. Sanat eivät jääneet tyhjiksi, vaan ristlllä vuodin – en vain kyyneleitä – vaan koko maailman mullistavaa vertani. ”
Luuletko, että Isäsi ei olisi taivuttunut jokaista päivääsi niihin muotoihin , joihin juuri sinä mahdut ja kuitenkin koet olevasi niin monesti irrallinen? Luuletko, että kun kerran kuoleman rajalle hakattu Jumala kantoi painavaa poikkipuuta kaatumisistaan huolimatta, ettei tämä elävä Jumala ole aina ihosi tuntemassa epätoivossa.
Mikä saa Jumalan jälleen hengittämään? Se, että et milloinkaan, et mistään syystä, et palvonnan tai syytösten alla, et synnin, riippuvuuksien, et valtavien Goljatien edessä, et kaikkesi antaneena ja tyhjentyneenä jättäisi Rakastasi.
Jokainen hetki, jolloin sisälläsi herää ääni korkeuksia kohti, Jumalan sydän kevenee. Jokaisessa rakastavassa katseessasi Jumalan intohimo sinua kohtaan valtaa taivaan laitoja myöten.
”Älä Rakkaani tuhlaa sanojasi tyhjyyteen kysymällä vieläkö jaksan rakastaa? Etkö jo tuntisi että Minä olen täydellinen Rakkaus. Minun rakkaudessani, kasvojeni edessä ei ole hylkäämisen pelkoa.”
Jaksatko sinä Rakastaa Häntä joka lyö sinua tänäänkin? Jaksatko tehdä polkua armonistuimelleni yhä poljetummaksi?
Ajattele, sinä syvimmässä vesissä tänään hukkuva: Jumala uskoo sinuun. Ei, et pääse pinnalle yrittäessäsi tulla rakastetuksi ehjänä.
Tule tänään, Minä pidätän siihen saakka hengitystäni.
