Miten osaan rukoilla?

”Kun rukoilette, älkää hokeko tyhjää niin kuin pakanat, jotka luulevat tulevansa kuulluiksi monisanaisuutensa tähden. Älkää siis olko heidän kaltaisiaan. Teidän Taivaallinen Isänne kyllä tietää, mitä te tarvitsette, ennen kuin häneltä anottekaan.” (Matt. 6:7-8)

Jeesus varoitti rukoilemasta kuten aikansa pakanat. Heidän rukouksiaan kuvasi kaksi erityistä asiaa: ensinnäkin he kutsuivat kaikkia tuntemiaan jumalia ja pyysivät heiltä terveyttä, vaurautta, onnea ja muuta vastaavaa. Toisekseen he hokivat samoja asioita useita kertoja siinä toivossa, että heidän jossain vaiheessa kuultaisiin.

Miten erilainen onkaan kristinuskon Jumala. Hän Jeesuksen mukaan tietää meidän tarpeemme ennen kuin ne edes nousevat huulillemme. Hän ei tarvitse tyhjänpäiväisiä, rituaalinomaisia pakkorukouksia vaan Hän haluaa olla aidossa yhteydessä kanssamme.

Rukouksesta tehdään joskus liian vaikeaa. Olen lukenut liian monta rukousopasta ja ne ovat saaneet minut vain hämmennyksiin: aloita näin, jatka noin, muista tehdä tämä ja älä unohda mainita tuota. Ei ihme, että monien rukouselämä kuihtuu.

Rukous saisi olla yhtä helppoa kuin hengittäminen. Siellä, missä minä milloinkin päivän aikana olen, juuri siellä saan ääneen tai ajatuksin jutella Jumalani kanssa. Saan kertoa Hänelle huoleni, ahdistavat asiani ja mahdottomat esteeni. Saan tunnustaa Hänelle syntini ja pyytää Hänen apuaan aina ja kaikkiin asioihin.

Rukouksessa saa olla myös hiljaa ja kuunnella. Siinä saa levätä ja olla oma itsensä. Rukouksen voima on tietoisuus siitä, että Isä todella kuulee meitä ja on kiinnostunut meistä.

Lain alaisuudesta lapsen asemaan

”Mutta kun aika oli täyttynyt, Jumala lähetti tänne Poikansa. Naisesta hän syntyi ja tuli lain alaiseksi lunastaakseen lain alaisena elävät vapaiksi, että me pääsisimme lapsen asemaan.” (Gal. 4: 4,5)

Lain alaisena eläminen tarkoittaa sitä, että ihminen – kristittykin – pyrkii Jumalan lain avulla pelastumaan, säilyttämään pelastuksensa tai saamaan parempaa hengellistä elämää.

Lain alla elävät kristityt kyllä uskovat Jeesuksen pelastustekoon, syntien anteeksiantoon ja evankeliumiin, se ei vain heille yksistään riitä pelastuksen varmuudeksi. He sen vuoksi suorittavat lain tekoja ja mittaavat uskoaan ja elämäänsä jatkuvasti lain mitalla. Mikä pahinta, he uskovat Jumalankin mittaavan heitä. Vahvat luonteet jaksavat tällaista uskoa pidempään mutta ennen pitkää itse kukin väsähtää jatkuvaan yrittämiseen ja mittailuun. Tämä tuo myös epävarmuutta pelastuskysymyksessä, koska kokemuksellisesti yhtenä päivänä suoriutuu paremmin, toisena huonommin.

Sitten on olemassa lapsen asema, joka kuuluu automaationa jokaiselle Jeesukseen uskovalle. Siinä tunnusomaista on tietoisuus siitä, että Jumala on lähellä oleva Isä, joka pitää huolta lapsestaan jokaisena päivänä. Lapsen asemaa kuvaavat hyvin sanat turvallisuus, huolettomuus ja levollisuus. Lapsen ei tarvitse ponnistella kuuluakseen perheeseen, hän kuuluu siihen syntymänsä perusteella. Asemansa perusteella hänelle kuuluvat Isän rakkaus ja huolenpito. Lasta ei hylätä silloin, kun tämä rikkoo perheen sääntöjä, vaan hän voi saada rakkaudesta kumpuavaa kuritusta ja opetusta.

Kuinka surullista onkaan se, että monet kristityt elävät edelleen lain alaisessa asemassa, vaikka heille kuuluisi suurenmoinen lapsen asema? Luulen suurimpana syynä tähän olevan se, että evankeliumiin on sotkettu lakia eli vaatimuksia ja siksi uskovat eivät uskalla kokea sitä vapautta, mikä heille on hankittu. Tästä syystä niin moni väsyy ja luopuu uskostaan. He eivät ikinä ole kuulleet evankeliumin vapauttavaa totuutta tai uskaltaneet uskoa siihen.

Kristuksemme tuli siis muuttamaan meidän asemamme. Kuinka voisimme enää elää epävarmuudessa pelastuksemme suhteen tai antaa lain mitata kelvollisuuttamme, kun Jumala on lahjoittanut meille Poikansa täydellisen vanhurskauden. Jumala näkee jokaisen Jeesuksen uskovan jo täyttäneen koko lain. Tätä tarkoittaa uskonvanhurskaus. Kristus täytti puolestamme kaikki lain vaatimukset ja synnittömänä otti päällemme meille kuuluvan, lain rikkojien osaksi tulevan kirouksen. Hän kantoi sen, jotta me saisimme siunauksen, siis pääsisimme läheiseen lapsen asemaan.

Kun tämän ymmärrämme, voimme käsittää myös kaikki Uuden testamentin kehotukset kilvoitteluun ja pyhitykseen. Kehotukset koskeva Jumalan perheväkeä. Niinhän me vanhemmatkin kehotamme ja opetamme omia lapsiamme. Mutta ajattele, jos lapsesi joutuisi jatkuvasti epäilemään kuuluuko hän perheeseen, koska ei käyttäydy riittävän hyvin? Etkö olisi vanhempana murheellinen asiasta? Niin Jumalakin on meidän suhteemme.

Älä pelkää – Minä olen kanssasi

”Älä pelkää, sillä minä olen sinun kanssasi . Älä pälyile ympärillesi, sillä minä olen sinun Jumalasi. Minä vahvistan sinua, minä autan sinua, minä tuen sinua vanhurskauteni oikealla kädellä.” (Jes. 41:10)

Jumala puhuu väsyneelle ja epätoivoselle kansalleen profeetta Jesajan kautta lohduttavia sanoja. Nämä samat sanat on meidän kärsivien lupa omistaa itsellemme.

Meidän ei tarvitse pelätä huomista, sillä Jeesus on luvannut olla kanssamme. Mitä ikinä elämä tuo huomenna eteemme, Jeesus on vahvempi kuin pahimmatkaan esteet ja vuoret.

Meidän ei tarvitse murehtien valvoa öitämme miettien, mistä saisimme apua; Jumala on luvannut olla juuri minun ja sinun Jumala. Se tarkoittaa sitä, että Hän johdattaa meitä hyviä teitään pitkin ja tarjoaa kaiken sen, mitä Hänen suunnitelmissaan tarvitsemme. Hän haluaa olla meidän vahvin turvamme ja toivomme.

Hän lupaa vahvistaa nääntynyttä olemustamme. Voi olla, ettemme jaksa inhimillisesti tämän päivän haasteita ja huominen tuntuu mahdottomalta mutta Jumala on luvannut pitää meidät pystyssä. Ja jos kaadumme, kaadumme jotta voisimme nousta ylös vahvemmassa luottamuksessa Vapahtajaamme.

Jumala lupaa auttaa meitä. Tähän lupaukseen meidän on hyvä tarttua. Israelin kansa ei saanut välitöntä apua tilanteeseensa ja sama voi olla meilläkin. Mutta osa ahdistuksestamme saattaa hellittää jo sillä tietoisuudella, että Jumala on todella luvannut auttaa juuri minua ja sinua?

Ja voi minun heikkoa uskoani! Mutta Herra, sinä olet luvannut tukea minua. Tue horjuvaa, häilyvää ja pientä sammuvaa uskoani. Anna sen tavoittaa Sinut, sillä Sinussa on kaikki mitä tarvitsen.

Onko tielläsi jättiläisiä?

”Kuule, Israel! Sinä menet nyt Jordanin yli karkottamaan kansoja, jotka ovat sinua suurempia ja väkevämpiä ja joilla on suuria, taivaaseen asti linnoitettuja kaupunkeja.” (5. Moos. 9:1)

Israelin kansa oli tehnyt raskaan matkan Jumalan lupaamaan maan rajalle. Nyt piti vain astua sisälle Jumalan lupauksiin ja nauttia maasta, joka vuosi maitoa ja hunajaa. Edessä oli yksi ongelma: maassa asui jättiläisiä.

Jättiläiset ovat aina siellä, missä ovat myös Jumalan lupaukset. Ne ovat Goljatteina meidän ja lupausten välillä, niin että helposti säikähdämme ja lannistumme.

Jättiläiset puivat meille nyrkkejään ja uhmaavat, ettemme koskaan pääse perille. Jos katsomme heitä inhimillisin silmin, he ovat meille liian suuria vastuksia.

Mutta jättiläisillä on vain uhmaavat ilmeet ja pelkoa kylvävät sanat. Todellisuudessa Jumala on jo taistellut elämämme jättiläisiä vastaan. Hän on raivannut edestämme kaikki ne esteet, jotka voisivat estää meitä saavuttamasta uskomme päämäärää, sielujemme pelastusta.

Ja kun taistelemme synnin, masennuksen, epätoivon, katkeruuden, yksinäisyyden ja epäonnistumisten jättiläisten kanssa, meillä on puolellamme Taistelija, joka on jo kaatanut nuo vastustajat maahan. Meidän ei enää tarvitse taistella yksin vaan turvautua Vapahtajaamme Herraan Jeesukseen Kristukseen.

Onko tielläsi tänään jättiläisiä? Saat kohdata heidät levollisin mielin yhdessä Vapahtajasi kanssa.

Haetaan töihin puiden kaatajia

”Te mielettömän galatalaiset, kuka on lumonnut teidät, joiden silmien eteen Jeesus Kristus oli kuvattu ristiinnaulittuna?” (Gal. 3:1)

Eräänä päivänä hiihdin lammen reunassa ja aurinko paistoi kirkkaasti ja kauniisti lammen jäälle. Latu oli muutaman kymmenen metrin päässä lammesta ja välissämme oli kuusimetsä. Aurinko pilkahti aika-ajoin puiden välistä kutsuen hiihtämään lähemmäksi.

Mietin, että aurinko paistoi kirkkaalta taivaalta yhä lailla kuin armo paistaa Kristuksen ristiltä kaiken aikaa. Armon paisteen eteen ei tule mitään esteitä, muita kun niitä puita täällä meidän ihmisten tasolla.

Me itse kukin olemme monesti puiden takana piilossa ja tiedämme kyllä, että armo olisi saatavilla meille tuolla avojäällä. Evankeliumin julistaminenkin saattaa joskus olla sellaista vetoamista ihmisiin, että he osaisivat oikealla tavalla ottaa askeleita ja ohittaa pimentävät kuuset.

Nuo kuuset ovat äidinkielen partikkelin konjuktioita eli sanoja ”että, ”jos”, ”kun” ja niin edelleen. Ne ovat niitä armon ehtoja, joita meidän tulee täyttää, jotta pääsemme Jumalan armon piiriin.

Entä jos meidän ei tulisi keskittyä opastamaan ihmisiä konjuktioiden toteuttamiseen vaan alkaisimme kaataa aurinkoa pimentäviä kuusia maahan? Silloin pelokkaat ja itsensä riittämättömiksi tuntevat ihmiset kokisivat armon paistavan myös heille täydeltä terältä.

Puiden eli armon ehtojen kaatuessa armon aurinko saisi paistaa ja lämmittää ilman varjostavia ehtoja. Sen jälkeen voitaisiin opetella konjuktioita. Esimerkiksi näin: Saadessani kokea Jumalan antavan kaikki syntini anteeksi Kristuksen tähden ehdoitta ja kattavasti, SILLOIN minussa alkoi herätä vastarakkaus tähän Kristukseen. Ja JOS Jumala kykenee todella rakastamaan minuakin, NIIN haluan kertoa tästä mahtavasta asiasta myös toisille.