Jumala huomaa sielun kivun

”Kun Herra näki, että Leeaa syrjittiin, hän avasi Leean kohdun. Raakel sen sijaan oli hedelmätön.” (1. Moos. 29: 31)

Oman elämämme kipeissä asioissa koemme monesti Jumalan etäiseksi, sellaiseksi, jota ei kiinnosta meidän kokemuksemme. Mutta siinä menemme harhaan. Jumalaa kiinnostaa meidän elämämme ihan kaikkien mausteiden kera.

Kantaisä Jaakobilla oli sattuneista syistä kaksi vaimoa, Leea ja Raakel. Jumala huomasi, että Jaakob rakasti Raakelia enemmän ja tästä johtuen Leea koki joutuvansa syrjään; hän jäi syrjään oman aviopuolisonsa elämästä ja joutui vierestä katsomaan kun hänen sisaransa sai sen rakkauden ja läsnäolon, minkä hän olisi niin kipeästi tarvinnut.

Inhimissuhdetragediaa parhaasta päästä. Mutta Jumala osoittaa meille näissä muutamissa sanoissa, että Hän näkee meidän sydämen kipeisiin tunteisiin; Hän näkee muun muassa syrjinnän, häpeän ja alamittaisuuden. Hän näkee myös sielumme syvät haavat eikä tyydy vain olemaan sivustaseuraaja.

Jumala suojaa ja puolustaa aina sitä, joka kärsii ja kokee epäoikeudenmukaisuutta. Jaakobin syrjinnän tähden Leea sai 4 peräkkäistä poikaa. Viimeisen nimeksi hän antoi Juuda (”kiittää”), koska hän oli Jumalan suosiosta ja avusta niin kiitollinen.

Emme tässä elämässä välty viiltäviltä sielua halkovilta kivulta. Mutta meillä on Taivaallinen Isä, joka näkee elämäämme ja meidän sisäämme tarkemmin kuin pystymme kuvittelemaan. Eikä Hän ainoastaan huomaa kipuamme vaan Hän kärsii kanssamme. Jotkut kärsimykset Hän jättää kyyneleet silmillään meidän elämään tärkeän syyn tähden, toiset Hän raivaa tieltämme.

Jos kärsimysten täytyy jäädä, Hän pitelee meistä kiinni kaikkina kärsimyksemme päivinä ja kuiskaa: ”Ei mitään hätää rakkaani”.

Onko koolla väliä?

”Aabraham uskoi Herraa, ja Herra luki sen hänelle vanhurskaudeksi.” (1. Moos. 15:6)

Välillä me kristityt keskustelemme uskon käsitteestä ikään kuin se olisi jotain meriitin kaltaista meissä itsessämme. Puhumme siitä tavalla, että se on meissä oleva hyve tai joku ominaisuus, jota Jumala ihailee meissä.

Tai sitten mietimme, kuinka suuri usko meillä on. Joillakin se tuntuu olevan suuri, toiset arkailevat oman pienen uskonsa kanssa ja miettivät riittääkö se.

Mitä usko on? Aabraham uskon isänä saa olla meille sitä määrittelemässä. Jumala antoi Aabrahamille lupauksen jälkeläisestä ja vaikka vuodet vieri, lupaus ei ollut toteutunut. Itse asiassa alkoi näyttää siltä, että Jumala ei ollutkaan lupauksensa veroinen; Aabrahamin tuli toimia tuon ajan tavan mukaan perinnönsiirrossa, kun kerran omaa poikalasta ei ollut syntynyt.

Aabrahamin usko oli lujilla ja Jumala vahvisti sitä näyttämällä Aabrahamille taivaan tähtiä. Sen seurauksensa Raamatussa on alussa siteeraamani lause: ” Abram uskoi Herraa…” Toisinsanoen Abram (myöhemmin Aabraham) piti Jumalaa luotettavana. Usko on siis ennen muuta luottamusta Jumalaan ja Hänen lupauksiinsa.

Uskon määrä ei ole oleellista vaan se, mihin usko kohdistuu – keneen luotetaan? Jumala hyväksyi Aabrahamin yhteyteensä sen vuoksi, että Aabraham päätti pitää Jumalaa olosuhteista huolimatta luotettavana.

Sama pätee meihinkin. Jumala on luvannut, että Hänen Poikansa on kuollut kaikkien meidän syntiemme puolesta. Jumalan meissä synnyttämä usko tarttuu tuohon lupaukseen – siis pitää Jumalaa luotettavana. Ja lopputuloksena on se, että Jumala vanhurskauttaa meidät uskon – luottamuksen –  perusteella. Aivan kuten Aabrahaminkin.

Kun Jumala sulkee tien

”Sen tähden, katso, minä tukin hänen tiensä orjantappuroilla. Minä rakennan muurin hänen eteensä, niin ettei hän löydä polkujaan.” (Hoos. 2:8)

Jumala puhui profeetta Hoosean kautta Israelin kansalle niistä poluista, joita pitkin he kulkivat epäjumaliensa perässä. Jumala kutsui kansaa yhä uudelleen luopumaan epäjumalistaan ja palaamaan Hänen luokseen mutta kutsuun ei vastattu. Silloin Herra sanoi toimivansa itse kansan puolesta.

Meillä ihmisillä on jatkuva taipumus etsiä sisäistä tyydytystä jostain muualta kuin Jumalastamme. Jumala on kyllä luonut elämäämme paljon nautittavia asioita, mutta Hän haluaa olla elämämme tärkein asia ja tyydyttää sielumme syvimmällä tavalla. Kun joku muu asia tulee Jumalaa tärkeämmäksi, se voi muuttua epäjumalaksi.

Oletko kokenut vastoinkäymisiä työelämän, ihmissuhteiden, raha-asioiden tai terveyden kohdalla? Niitä kokiessamme kyselemme, kuinka Jumala voi sallia meidän kokevan niin raskaita asioita ja luopumisia. Mutta ehkä kyse on samasta asiasta kuin mistä Hoosea kirjoittaa: Jumala tukkii ne tiet, jotka ovat viemässä väärään suuntaan?

Me emme elä Herran yhteydessä oman uskollisuutemme, rakkautemme tai hyvyytemme tähden. Olemme Jeesuksen yhteydessä sen tähden, että Hän on rakastanut meitä ja pitää meistä kiinni joka päivä.

Hän houkuttelee meitä rakkaudellaan oikealle polulle, joka johtaa läheisempään suhteeseen kanssaan ja samalla tukkii niitä polkuja, jotka vievät harhaan. Hän tahtoo olla meille muutakin kuin uskontunnustus tai vapaalippu taivaaseen: Hän tahtoo olla meille elävä Vapahtaja, sielumme kiinnekohta ja sydämemme ilo.

Oletko särkynyt huilu?

”Särkynyttä ruokoa hän ei muserra…” (Matt. 12: 20)

Matteus lainaa Jesajan kirjaa kuvatessaan Jeesuksen toimintaa ja rakkautta ihmisiä kohtaan. Särkynyt ruoko tarkoitti ruo´osta veistettyä huilua, jolla oli alunperin pystynyt soittamaan. Nyt se oli mennyt pilalle ja heitettiin roskiin uuden tieltä.

Särkynyt ruoko kuvaa osuvasti niitä ihmisiä, jotka ovat menneet rikki. He ovat vammautuneet eivätkä soi omissa tai toisten korvissa yhtä kauniisti kuin ennen. He resonoivat eri tavalla kuin ehjät ja kokevat kelpaavansa vain pois heitettäväksi.

Mutta mitä Jeesus tekee särkyneelle huilulle? Hän ei heitäkään sitä kelvottomana sivuun vaan korjaa sen! Ja silloin ihmisten silmissä pilalle menneestä alkaakin kuulua entistä kauniimpaa musiikkia. Jeesus saa sen resonoimaan sellaisilla aaltopituuksilla, että toisetkin särjetyt saavat toivoa.

Toivon musiikkia tämä maailma tarvitsee. Se tarvitsee särjettyjä ruokoja, jotka ovat uskaltautuneet Mestarinsa helliin käsiin korjattaviksi. Jeesuksen hoidossa eniten rusennetuista tulee kuulumaan taivaallinen musiikki.

Jumalan sanan muuttava voima

”Hän sanoi minulle: ´Profetoi näistä luista ja sano niille: kuivat luut, kuulkaa Herran sana!´” (Hes. 37:4)

Joskus tunnemme itsemme hengellisesti aivan kuolleiksi. Kaipaamme kokea sitä elämää, jota Jumala on luvannut jakaa Hänen omilleen. Miten voisimme olla hengellisesti eläviä ja hyvinvoivia?

Profeetta Hesekiel oli saman mahdottoman haasteen edessä. Jumala näytti hänelle laakson, joka oli täynnä kuolleita luita. Hesekielille ei varmasti tullut mieleenkään, että luihin voisi alkaa syntyä elämää, mutta niin vain kävi.

Mika sai aikaan tuon valtaisan muutoksen? Jumalan Sana. Hesekielin piti puhua laakson kuolleille Jumalan sanoja ja elämä alkoi virrata kuolleisiin; mahdottomasta tuli mahdotonta.

Jumalan Sanalla, eli Raamatulla on tänäänkin sama voima. Kun tunnemme itsemme kuolleiksi ja kuiviksi, se on meidän luontainen olotilamme. Yritämme saada aikaan hengellistä elämää mutta huomaamme olevamme siihen kyvyttömiä. Mitä enemmän yritämme, sitä vahvemmin tunnemme hengellisen kuoleman vaikuttavan jäsenissämme.

Mutta kun kuulemme tai luemme Raamattua, se alkaa vaikuttaa meissä aivan samalla tavalla kuin Hesekielin näyssä. Emme lue Raamattua saadaksemme Jumalan hyväksyntää tai ollaksemme muita parempi kristittyjä, luemme sitä, koska tarvitsemme sitä elämää, jota Jumala antaa Sanansa kautta. Raamattu ei ole vain kuvausta Jumalasta, siinä vaikuttaa Jumala itse koko täyteydessään.

Tiedän, miten vaikeaa joskus on saada oma Raamattunsa auki. Se saattaa tuntua kuivalta kirjalta, mistä ei tahdo ymmärtää mitään. Raamattu ei kuitenkaan tarvitse meidän hartaita tunnelmia vaan se synnyttää meissä jumalakaipuun.

Jos kaipaat olla tekemisissä Jumalan kanssa, suosittelen sinua avamaan Raamattusi. Älä ota siitä uuvuttavaa taakkaa itsellesi. Jos koet Raamatun lukemisen suorastaan vastenmieliseksi, Pyydä Jeesusta auttamaan. Hän luokoon meihin sisäisen halun tutustua siihen, mitä Jumala on sanonut ja luvannut.

Raamatun äärellä me olemme löytäretkellä, joka ensin muuttaa meidät itsemme ja sen jälkeen lähiympäristömme.