Miksi Jumalaa voi ylistää?

”Herraa minä ylistän koko elämäni ajan, laulan Jumalalle niin kauan kuin elän.” (Ps. 104: 33)

Muutama vuosi sitten olin ulkomaanreissulla yksin ystävieni kanssa. Olin siellä sisäisesti rikottuna ja yritin jaksaa päivästä toiseen. Koin olevani sekä elämäni että myös jumalasuhteeni kanssa mahdottomassa tilanteessa. Olin joutunut umpikujaan valintojeni ja myös vaikeiden olosuhteiden seurauksena. Tunsin olevani kaiken avun ulkopuolella ja Jumalan vihan kohteena. Olin mielestäni liian syntinen.

Eräänä matkan aamuista minulle siihen saakka tuntematon nainen tuli luokseni ja sanoi, että hänen piti kertoa minulle yksi raamatunpaikka. Jännityin kuin viulunkieli. Nainen siteerasi Raamattua Jeremian kirjasta luvusta 30: ”Mutta sinun haavasi minä kasvatan umpeen, minä parannan sinun vammasi, sanoo Herra, koska sinua, Siion, kutsutaan hylätyksi, sellaiseksi, jota kukaan ei kaipaa” (Jer. 30:17). Olin lysähtää paikoilleni, raamatunpaikka kosketti juuri minun tilannettani. En ollut voinut edes kuvitella, että Jumala haluaisi tai pystyisi auttamaan. Olin ajatellut olevani pahuuteni takia Jumalan rakkauden ulkopuolella.

Seuraavien vuosien kuluessa pidin kiinni tuosta ja muutamasta muusta lupauksesta. Yksi tärkeimmistä oli lupaus siitä, että Jumala vanhurskauttaa jumalattoman (Room. 4:5).  Elämäni tuntui luisuvan aina kurjempaan suuntaan ja särkymiset seurasivat toinen toistaan. Mutta tiedätkö mitä? Jumala oli uskollinen ja Hän piti lupauksensa. Hän ei päästänyt elämästäni irti ja Hän korjasi myös sisäisessä elämässäni pilalle menneitä asioita.

Tällaisista asioista on todella vaikeaa kertoa. On vaikeaa ja ehkä liiankin alastonta avata omaa sydäntään ja kokemusmaailmaa, varsinkin kun niissä ei ole mitään kehuttavaa. Haluan kuitenkin kertoa, että jos Jumala on pystynyt kantamaan minua, Hän pystyy kantamaan ketä tahansa. Jos Jumalan armo on riittänyt minulle, se ei voi päättyä kenenkään kohdalla. Ja jos armo on kyennyt saamaan minussa aikaan tätä pientä rakkautta Vapahtajaani kohtaan, se voi tehdä sitä samaa jokaisen elämässä. Tiedän elämässäni riittävän jatkossakin ylivoimaisiakin haasteita, mutta varovaisesti uskallan jo ajatella, että Jeesus ei hylkää niissäkään.

Miksi siis Jumalaa voi ylistää? Siksi, että Hänen armonsa ja rakkautensa ovat syvyydeltään mittaamattomia (Ps. 103:11). Siksi, että Hän on sitoutunut pitämään huolta meistä lapsistaan tavalla, joka ylittää käsityskykymme. Siksi, että Hän jatkuvasti pelastaa meitä kaikilta pimeyksiltämme. Me voimme ylistää Häntä, koska Hänen kätensä ei ole koskaan liian lyhyt auttamaan.

miksijumalaavoiylistaa_DSC03312

Vastakohdat rukoilemassa

”Muutamille, jotka olivat varmoja omasta vanhurskaudestaan ja väheksyivät muita, Jeesus esitti tämän kertomuksen.” (Luuk. 18: 9)

Tunnemme kaikki vertauksen fariseuksesta ja publikaanista rukoilemassa Jerusalemin temppelissä. Meidän olisi hyvä muistaa, että Jeesus ottaa vertaukseen kaksi täydellistä ääripäätä; fariseus edustaa uskonnollisuuden eliittiä ja publikaani suurinta syntistä. Vertauksen loppu on jopa järkyttävä. Publikaani – joka vain pyytää armoa – lähtee temppelistä vanhurskaana. Fariseus ei.

Yritän kääntää vertauksen tähän päivään. Ajattele mallikristittyä (vaikka nimeltään Jaakko), ihmistä, joka elää hyvää elämää ja haluaa etsiä ja toteuttaa Jumalan tahtoa. Jaakko ajaa tapansa mukaan sunnuntaiaamun jumalanpalvelukseen, jossa hänellä on opetusvastuu. Matkallaan hän rukoilee ja kiittää Jumalaa armosta ja kaikesta hyvästä, jota hän on saanut elämäänsä. Samassa hän havaitsee kotikirkkonsa lähettyvillä kylän kaikkien tunteman alkoholistin. Tämä on juuri hoipertelemassa puiston penkille istumaan. Jaakko halveksii mielessään tuntemaansa alkoholistia ja miettii, että onneksi hän on itse onnistunut elämässään paremmin.

Penkille hoiperrellut mies oli ollut aikanaan kristitty. Ja omasta mielestään hän edelleen on. Hän kävi aikanaan seurakunnassa, olipa hänellä oma vastuualueensakin. Sitten elämä lähti vierimään alamäkeä ja lopulta hän päätyi kurjaan jamaansa. Monesti hän katseli kirkkoon meneviä ihmisiä ja yritti huudella heille jotain saadakseen keskustelukumppanin. Mutta kukaan ei pysähtynyt.

Tänä kyseisenä aamuna, samaan aikaan kun Jaakko ajoi autolla hänen ohitseen, tämä mies löi rintaansa ja pyysi Jeesusta armahtamaan häntä.

Jaakko piti hyvän puheen. Palatessaan hyvillä mielin ja kiitosta saaneena kirkosta, hän paluumatkallaan näki saman alkoholistin puiston penkillä. Jaakkoa vihastutti sellainen elämä ja sen pilaaminen. Olisi nyt samanlainen kristitty kuin hän, laittaisi elämänsä ojennukseen.

Päätän muunnosvertaukseni Jeesuksen vertauksen lopetussanoihin: ”Jokainen, joka itsensä korottaa, alennetaan, mutta joka itsensä alentaa, se korotetaan.”

vastakohdatrukoilemassa_DSC03389

Savenvalajan käsissä

”Sanooko savi muovaajalleen: `Mitä sinä pystyt tekemään?´” (Jes. 45: 9)

Ajatus on hullunkurinen. Muodoton saviklöntti alkaa jutella työpajaansa käyneelle savenvalajalle. ”Mitähän sinä kuvittelet minusta tekeväsi? Johan eilen olin käsissäsi ja päivän päätteeksi minut rikottiin. Etkö suostu jo huomaamaan, miten kelvotonta ainesta olen? Saat työstää minua vaikka maailman tappiin saakka, mutta mitään et minusta saa aikaan.”

Savenvalaja katsoo työpöydällä lojuvaa, puhuvaa savemöykkyään ja hymyilee. ”Uskoisit minuun hieman enemmän. Olenhan tehnyt tätä työtäni jo kymmeniä vuosia. Et arvaakaan miten hyvä suunnitelma minulla on ollut sinua kohtaan jo siitä päivästä saakka, kun sinut maasta kaivoin. Näin sinut hienona astiana takkani päällä. Olen tiennyt, että sinua pitää käsitellä yhä uudestaan, jotta lopputulos olisi halutunlainen. Eiköhän taas aloiteta päivän työ?”

Vaikka ajatus on hassu, kuvaa se jotenkin satuttavan kipeästi omaa suhtautumistani Vapahtajaani. Kuinka monta kertaa olenkaan arvostellut Häntä ja ajatellut, ettei Hänestä ole minua muovaamaan? Kuinka monesti olen katsonut omaa kelvottomuuttani ja päätellyt, ettei Herrani pysty minusta enää mitään tekemään? Enkö samalla ole aliarvioinut Mestarini kyvykkyyttä?

Tänäänkin Jeesus nostaa meidät työstöpöydälleen, hymyilee ja antaa käsiensä taivuttaa meitä. Hänen käsissään elämämme saa joka päivä uutta muotoa. Kuinka Hän osaakaan laittaa sormensa aina oikeisiin kohtiin, painaa ja nostaa oikeisiin aikoihin? Entä jos alkaisin katsoa itseni sijasta Hänen rakastaviin silmiinsä samalla kun minua muovataan? Voisiko sammunut toivoni herätä nähdessäni Hänen lempeät ja kärsivälliset käsivartensa? Onhan Hänellä tuhansien vuosien kokemus.

savijapaattavaisetkadet.png

Särkymiset tuovat esiin elämää

”Me kannamme aina ruumiissamme Jeesuksen kuolemaa, jotta myös Jeesuksen elämä tulisi meidän ruumiissamme näkyviin.(2. Kor. 4:10)

Muistan kun vuonna 2010 elämäni pysähtyi ja makasin suurten leikkausten jälkeen teho-osastolla erilaisia piuhoja vartalo täynnä. Elämä sellaisena kuin sen olin tuntenut oli päättynyt ja se oli saanut aivan uuden suunnan. Tuossa vaiheessa diagnoosini oli kävelykyvyn suhteen hyvin heikko. Selvää oli se, että moni asia oli murskaantunut joka tapauksessa. Tämä raamatunkohta kannatteli minua päivästä toiseen.

Paavali monesti opettaa niin syvällisesti, etten tahdo ymmärtää häntä. Luulen, että Jeesuksen innon valtaamana hän ei saanutkaan ajatteluaan ”järkevään formaattiin” vaan hän ikään kuin hapuili suuren Vapahtajansa kuvailussa. Selvää oli kuitenkin se, että Kristus oli kaikki kaikessa. Hän oli Paavalille sanoja suurempi todellisuus. Ja tämän elävän Jumalan Pojan yhteydessä hänen oma elämänsä sai kokea monta kuolemaa. Kristus sai loistaa Paavalin elämässä juuri niissä kohdin, missä riisumisen koulu on saanut tehdä työtään.

Ympärillä olevat jakeet syventävät sanomaa. Paavali kuvaa olevansa kaikin tavoin ahtaalla, neuvoton, vainottu ja maahan lyöty (1. Kor. 5: 8,9). Miten ihmeessä suuri uskon apostoli uskalsi käyttää tällaista kieltä? Oliko hän pahasti erehtynyt kuvatessaan omaa heikkouttaan tai oliko hän väärän nöyryyden vallassa? Huomaa vastailmaisut: ”… emme umpikujassa, … emme toivottomia, … emme hylättyjä, … emme tuhottuja” Hän kuvaa sitä eroa, mikä on Kristuksen ja hänen itsensä välillä. Siksi hän joutui yhä uudestaan kokemaan ahdistuksia, ahtaalla oloa ja neuvottomuutta. Lisäksi hän todella koki olleensa lukemattomia kertoja jo suorastaan maahan lyöty, vain viimeistä kuoliniskua vaille tuhottu. Mutta sitten on Kristus, joka on heikkojen auttaja, väsyneitten Pelastaja ja ahdistuneiden Lohduttaja. Hän sanoo aina viimeisen sanan. Kuolema saa tehdä työtään vaan, jotta Hänen elämänsä saa näkyä meistä toisille.

Ihmetteletkö niitä pimeyksiä, joihin olet joutunut? Tuntuuko elämäsi olevan yhtä neuvottomuutta ja jatkuvaa maahan lyömistä? Kuljet silloin apostolin jäljissä. Saviastian pitää murtua, jotta sen sisällä oleva kirkkaus voisi loistaa. Murtuminen sattuu enemmän kuin voin kuvailla ja lisäksi näyttäisi siltä, että prosessi on elinikäinen. Mutta samoin ja ylivertaisen enemmän on Kristuksen elämä.

Tapahtukoon siis Herra sinun tahtosi. Tuo meissä esiin omaa elämääsi ja anna meille rohkeutta kulkea antamaasi murtumisen koulua.

sarkymisettuovatesiinelamaa_DSC02447

Vaatteet vaihtoon!

”Sitten Herra antoi minun nähdä ylipappi Joosuan, joka seisoi Herran enkelin edessä. Saatana seisoi Joosuan oikealla puolella ja syytti häntä.” (Sak. 3:1)

Tuntuuko sinusta koskaan siltä, että olet liian epäonnistunut tai elämäsi on liian huonoa? Ajatteletko joskus, että Jumala ei voi rakastaa sinua, saati antaa hyviä lahjojaan, koska olet liian ”laita tähän oma sanasi”?

Ylipappi Joosuan kertomus saattaa puhutella sinua. Kertaan ensin hieman taustaa, jotta voisimme ymmärtää lainaamani jakeen sisällön paremmin. Ylipappi Joosua mainitaan Esran kirjan alussa nimellä Jesua, Josadakin poika. Tämä on hyvä huomata, sillä sama mies mainitaan Esran kirjan lopussa hieman epäilyttävissä merkeissä: hänen poikansa olivat solmineet seka-avioliittoja ympärillä olevien kansojen kanssa. He olivat siis rikkoneet Jumalan laki tavalla, joka oli alun perin saanut aikaan pakkosiirtolaisuuden tuomion.

Ylipappi Joosua edusti kansaa Jumalan edessä ja myös Jumalaa kansalle. Hän on yksi Raamatun esikuvista Jeesuksesta Kristuksesta. Nyt näemme Saatanan syyttävän häntä Herran enkelin edessä. Herran enkelillä Raamattu tarkoittaa hyvin usein esiolevaista Herraa Jeesusta Kristusta. Saatana syytti Joosua kaikista tämän synneistä, puutteista ja virheistä. Epäilemättä se käytti Raamattua apunaan, vertasi Jumalan lakia ja Joosuan elämää ja syytteen kärki oli: Joosua on surkeasti epäonnistunut täyttämään Jumalan tahtoa.

Joosua ei puolusta itseään. Syytösten tielle tuleekin Herra Jeesus Kristus. Hän puolustaa Joosuaa ja käskee Saatanan syytösten vaieta. Vaikka ihminen ei voi puolustaa itse omaa syntisyyttään, Jeesus on Puolustajamme. Seuraavaksi tapahtuu jotain uskomatonta. Profeetta Sakarja saa näyssä nähdä, kuinka Joosualta riisutaan pois hänen omat likaiset vaatteensa ja hänet puetaan puhtaisiin juhlavaatteisiin. Hän saa vielä juhlapäähineen päähänsä. Päähine on vertauskuvana ihmeellinen. Siinä luki ”Herralle pyhitetty” (2. Moos. 28:36-37), eli Joosuasta tuli anteeksiannon saanut, puhdas ja Herralle pyhitetty ihminen!

Miten valtava armo ja miten valtava Vapahtaja! Me emme ”ainoastaan” saa uskomme tähden syntejämme anteeksi vaan me saamme myös uudet, puhtaat vaatteet; Meidät puetaan Herraan Jeesukseen ja Jumala näkee omansa jatkuvasti pyhinä. Saatana on menettänyt oikeutensa syyttää. Kun tunnet syytösten voiman seuraavan kerran omassatunnossasi, muista Joosuaa ja seuraavaa Paavalin ajatusta: ”Kuka voi syyttää Jumalan valittuja? (Room. 8:33).

Vaatteetvaihtoon