Jumalalla on sinua kohtaan hyvät ajatukset!

”Minulla on omat suunnitelmani teitä varten, sanoo Herra. Minun ajatukseni ovat rauhan eivätkä tuhon ajatuksia: minä annan teille tulevaisuuden ja toivon” (Jer. 29:11).

Tässä paljon siteeratussa raamatunkohdassa on hyvin syvä sanoma epätoivoisille ja rikki menneille kristityille. Se tulee parhaiten ilmi – kuten aina – kun tutkimme sanoman taustaa.

Jumalan tuomiot olivat käyneet yli Juudan kansan. Niistä profeetta Jeremia oli varoittanut kansaa jo yli kaksi vuosikymmentä. Lopulta Babylonia oli hyökännyt Jerusalemin kimppuun, valloittanut sen ja vienyt ison osan kansasta kauas Babyloniaan. Se oli vangiksi joutuneille ja maansa jättäneille äärimmäisen surun ja särkymisen paikka.

Myöhemmin Jeremia saa tehtäväkseen lähettää kirjeen vankeudessa oleville maanmiehilleen. Nämä olivat siis juuri kokeneet Jumalan tuomiot, heidän oli reväisty irti omasta synnyinmaastaan, sukunsa ja ehkä perheensä keskeltä. Mikä oli monelle pahinta, he eivät enää saaneet olla lähellä Herran temppeliä, eli he kokivat olevansa Jumalan selän takana. Heidän tilanteensa oli heidän omissa silmissään toivoton. Raskainta oli se, että he olivat aivan itse aiheuttaneet koko tilanteensa.

Siihen tilanteeseen Jeremia kirjoittaa: ”Herralla on teille hyvät suunnitelmat, Hän antaa teille ihanan tulevaisuuden ja toivon!” Miten käsittämätöntä? Olisiko Jeremia voinut tuona aikana löytää ihmisiä, joilta juuri tulevaisuus ja toivo olivat enemmän kateissa? Olisiko hän voinut tavoittaa kirjeellään enää epätoivoisempia ihmisiä sanomalleen, että Herralla oli heille hyvät suunnitelmat, jotka Hän tulisi toteuttamaan? Jumalan rakastavan sydämen tavoittavatkin useimmiten juuri ne, jotka ovat inhimillisesti toivottomimmassa tilanteessa elämässään.

Yksi asia on vielä pakko sanoa. Jeremia kehotti ihmisiä unohtamaan menneet särkymiset ja elämään tätä päivää (29:5-7). Hän pyysi Herran suulla, että ihmiset nostaisivat päänsä heidän uudessa tilanteessaan ja uskaltaisivat jälleen rohkeasti elää. Se tarkoitti päästämistä irti siitä, mikä oli mennyt rikki ja tuotti häpeää. Mutta myös tietoisuutta siitä, että Herra oli heidän kanssaan kaukana pakkosiirtolaisuudessakin ja tahtoi heidän saavan siellä onnellisen elämän.

Onko sinunkin aika jättää menneet kipeät asiat taaksesi? Me emme saa välttämättä takaisin sitä mitä menetimme mutta Jumala voi siunata meidän tulevaisuutemme. Hän haluaa antaa tulevaisuuden ja toivon juuri niille, jotka ovat ne syvimmin menettäneet!

jumalakantaa

Mitä on Pyhän Hengen pilkka?

”Sen tähden sanon teille: `Jokainen synti ja herjaus tullaan antamaan ihmisille anteeksi, mutta hengen herjaamista ei anteeksi anneta. Joka sanoo jotakin ihmisen Poikaa vastaan, hänelle annetaan anteeksi, mutta joka puhuu Pyhää Henkeä vastaan, hänelle ei anneta anteeksi, ei tässä eikä tulevassa ajassa” (Matt. 12:31-32)

Opetus Pyhän Hengen pilkasta on ollut harmillisen värikästä ja monet vilpittömät kristityt ovat pelänneet tehneensä sen. Se on tuottanut heille suunnatonta pimeyttä, koska he ovat sen synnin tehdessään ajatelleet joutuneensa pelastuksen ulkopuolelle. Siksi haluan ottaa esille tämän herkän asian ja käydä läpi, mitä Jeesus todella tarkoitti Pyhän Hengen pilkalla?

Huomaa, mitä Jeesus sanoo ensin: kaikki synnit ja herjaukset tullaan antamaan anteeksi. Siis kaikki. Jeesus pystyi sanomaan näin vahvasti ja ehdottomasti, koska Hänen syvin kutsumuksensa oli kantaa koko maailman synnit ristille ja kuolla sijaiskärsijänä niiden tähden. Hän on siis kantanut sinunkin kaikki yksittäiset synnit ristille.

Sanat Pyhän Hengen pilkasta osoitettiin fariseuksille, jotka olivat arvioineet Jeesuksessa vaikuttavan Saatanan voiman. He eivät siis uskoneet Hänen olevan maailman Vapahtaja. Tähän liittyy Jeesuksen seuraavat sanat: ”Ellette usko, että minä olen se, joka olen, te kuolette synteihinne” (Joh. 8:24). Kuulijat ymmärsivät, että Jeesus käytti tuossa sitä Jumalan nimeä ”EHJE”, jonka Jumala oli ilmoittanut Moosekselle (2. Moos. 3:14). Ydinkysymys oli, pystyivätkö juutalaiset uskomaan Jeesuksen olevan Jumalan Poika, joka tuli kantamaan heidän syntinsä? Ymmärsivätkö he, että Hän todella oli ihmiseksi tullut Vanhan Testamentin Jumala?

Fariseukset, sen sijaan että olisivat uskoneet Jeesuksen olevan Jumalan Poika, joka toimi Pyhän Hengen voimassa muun muassa parantaen sairaita, kieltäytyivät uskomasta ja sanoivat siis Hänessä olevan vihollisen voiman. Silloin he torjuivat Jumalan lähettämän lahjan, Jeesuksen, pelastuksen.

Pyhän Hengen synti on siis se, ettei usko Jeesuksen olevan ihmiseksi tullut Jumala, joka kantoi meidän syntimme. Jeesus ei pyydä meitä käsittämään tätä vaan uskomaan (Joh. 8:24). Jeesuksen ulkopuolella ei ole pelastusta. Uskon vastakohtana on epäusko. Ja se on se synti jota ei anneta anteeksi. Sillä jos emme usko Jeesukseen syntiemme sovittajana, meillä ei ole anteeksiantamusta. Sitä Jeesus tarkoittaa.

Kun vilpitön kristitty pelkää ja kysyy onko hän tehnyt Pyhän Hengen pilkan, vastaamme että ei. Jokainen, joka tänään uskoo Jeesukseen Raamatun ilmoitusta vastaavalla tavalla, saa kaikki syntinsä anteeksi. Ainoa kadottava synti on Jeesuksen, siis Jumalan lahjan torjuminen. Mutta luokoon Jumala meihin joka päivä uskoa Vapahtajaan.

mitaonphpilkka

Puu puron partaalla

”Hän on kuin puron partaalle istutettu puu, joka kurottaa juurensa veteen. Ei se pelkää helteen tuloa, sen lehvät pysyvät aina vihreinä. Vaikka tulee kuiva vuosi, ei sillä ole mitään hätää, silloinkin se kantaa hedelmää” (Jer. 17:8).

Millaisesta ihmisestä tässä puhutaan? Vahvasta, onnistuneesta ja moitteettomasta? Ei, vaan ihmisestä, joka laittaa turvansa Herraan (17:7). Herraan Jeesuksen turvansa laittaminen tarkoittaa niin yksinkertaista asiaa, kuin että luottaa Häneen. Se tarkoittaa sitä, että me annamme elämämme kaikkineen Hänen käsiinsä ja luotamme, että Hän pitää meistä huolen. Onko tämä helppoa? Ei, yksinkertainen usko Herraan Jeesukseen on vaikeaa, koska meissä on jotain, joka aina vastustaa sitä.

Jeesukseen turvaaminen vertautuu Jeremian mukaan puuhun, jonka juuret yltävät suoraan jatkuvasti virtaavaan veteen. Eikö ala kuulostaa ihan Jeesuksen Viinipuu -vertaukselta? Täältäkö elävä Jumalan Sana otti vertauksensa taustan? Tällainen puu Jeremian mukaan ei osaisi pelätä helteitä eikä kuivuuksia, koska sillä olisi aina saatavilla riittävästi elämää.

Meille siis sanotaan, että kuivia aikoja ja helteitä tulee. Joskus olosuhteet tulevat tukaliksi ja joskus kuumuus nousee omasta sielusta. Mutta silloinkin Herraan Jeesukseen turvaava kukoistaa ja tuottaa hedelmää. Sen täytyy johtua siitä, että Jeesus itse tuottaa kukoistuksen ja hedelmän. Mutta eikö Hän sitä luvannutkin? Eikö Hän pyytänyt luottamaan Häneen ja pysymään Hänessä? Eikö Hän varoittanut meitä, että juuremme eivät saa ravintoa muualta kuin Hänestä?

Jumala kutsuu sinua siunatuksi, kun jaksat luottaa Häneen, eli Hänen Raamatusta löytyviin lupauksiinsa. Tiedäthän ne? Hän ei odota sinun kukoistavan ja tuottavan mitään omassa voimassasi tai edes yhteistyössä Hänen kanssaan. Ei, Hän vain pyytää, että kurottaisit juuresi sinne, missä vesi virtaa vapaana ja ilmaiseksi. Jeremian aikaisemmat jakeet avaavat sanomaa vielä syvemmälle (17: 5-6): Herraan luottaminen on sitä, että Hän saa yksin olla turvamme ja Jumalamme.

Miten tämä Herraan turvaaminen onnistuu tai miten sellainen halu ylipäätään meissä syntyy? Vastaus on jälleen yksinkertainen. Lainaan nyt Daniel Preussia kirjasta Yksin Kristus: ”Ainoastaan sanoma Jeesuksesta meidän Vapahtajastamme, sijaisestamme, jonka kautta meillä on anteeksiantamus ja iankaikkinen elämä, luo ja ylläpitää uskon.” Tuo lause kannattaa lukea muutamaankin kertaan, ajatuksella.

puupurojen_IMG_3442

Joka kuuseen kurkottaa

”Muistatko, miten mielelläsi parjasit sisartasi Sodomaa, kun itse olit kunniasi kukkuloilla, ennen kuin oma pahuutesi paljastui? Nyt olen vuorostasi sinä pilkan kohteena” (Hes. 16:56,57).

Aina silloin tällöin julkisuudessa tulee esille tapauksia, joissa kristityt johtajat ovat langenneet syvästi ja käyttäytyneet vastoin tervettä kristillistä moraalia. Keskustelupalstat ja seurakuntien eteiset täyttyvät ihmettelevistä arveluista ja koviakin tuomioita satelee. Monesti myös ihan syystä.

Hesekiel kirjoittaa ajattomasta ilmiöstä, joka tunnetaan nimeltä salainen ylpeys. Se asuu meissä kaikissa. Se tulee esille hyvin silloin, kun jonkun toisen kristityn ongelmat paljastuvat. On helppoa – sanon tämän omaksi häpeäkseni – arvioida toisia yläpuolelta ja jaella pikaisia tuomioita. On helppoa esittää tervettä silloin, kun toisen elämän suojaavat verhot repäistään auki ja omat ovat vielä paikallaan.

Yhdeltä menneeltä, kuuluisalta teologilta opin yhden ajatuksen. Hän kirjoitti kerran, että jos meidän itsekunkin kaikki synnit, sisältäen ajatukset, sanat ja teot kirjattaisiin avoimesti näkyville, olisimme kaikki toistemme silmissä hirviöitä. Kuulostaako tämä kohtuuttomalta? Mutta ajattele, jos kateutemme, katkeruutemme, vihamme, ylpeytemme, ahneutemme ja himomme paljastettaisiin, kuka säilyisi kelvollisena? Tai jos tiukimmin varjelluimmat lankeamuksemme näytettäisiin samalla tavalla koko maailmalle, kuka selviäisi kolhuitta? Joitakin varmasti on, mutta enemmistö karahtaisi kiville. Minä mukaanluettuna.

Aitoa pyhitystä toki on ja elämä Kristuksen kanssa on jatkuvaa prosessia. Mutta ne, jotka ovat edenneet todellisessa Jumalan pyhyyden tuntemisessa ja ilmentävät sitä elämässään, eivät uskalla saati halua ivailla toisten kustannuksella. Kun he näkevät tai kuulevat toisen sortumisesta, he painavat päänsä alas ja rukoilevat. Heidän sydäntään viiltää nähdä synnin aiheuttamaa sokeutta ja siitä seuraavaa kärsimystä. Ja he tietävät, että ilman Jumalan armoa osat voisivat olla toisinpäin.

jokakuuseen

Autuaita ovat heikot kristityt

”Autuaita ovat hengessään köyhät, sillä heidän on taivasten valtakunta” (Matt. 5: 3).

Jeesuksen Vuorisaarnan aloitus kohahdutti Häntä kuulemaan tullutta kansaa shokkiaallon tavoin. Voin melkein nähdä, kuinka tavallinen kansa sai yllättävän toivon kipinän ja alkoivat janota lisää sanoja Taivaasta. Samaan aikaan Jumalalle pyhittyneet lainopettajat ja fariseukset pyörittelivät päätään ja totesivat kyseessä olleen taas yhden harhaopin. Pitäväthän he tavallista, hengellisesti köyhää kansaa Jumalan silmissä kirottuna.

Meillä on jokaisessa sukupolvessa suuri vaara ymmärtää kristinusko väärin, tehdä siitä farisealainen uskonto. Jeesuksen julistama usko ei ole koskaan vahvoja ja itseriittoisia ihmisiä varten – kristinusko kuuluu heikoille, köyhille ja ahdistetuille. Yritän nyt Vuorisaarnaa lyhyesti seuratessani selittää asian.

Ensimmäinen lausahdus kosketti kaikkia hengeltään eli hengellisesti köyhiä ihmisiä. Mitä ihmeen autuasta voi olla hengellisesti köyhä, tai niin kuin alkukieli ilmaisee: rutiköyhä? Onnellisuus piilee siinä, että Jumala katsoo sellaisten ihmisten puoleen. Jumala lahjoittaa koko taivaan rikkaiden sille, jolla ei itsellään ole muuta kuin omat puutteensa ja syntinsä.

Jeesus jatkaa opettamalla, että ”autuaita ovat murheelliset.” Varmasti Hän tarkoittaa tässä koko ihmiselämän murheen kirjoa, mutta etenkin sitä murhetta, joka esiintyy suhteessa Jumalan vaatimuksiin. Murheellinen ihminen kokee olevansa niin hengellisesti kuollut, ettei pysty elämään Jumalan yhteydessä. Se synnyttää syvän ja epätoivoisen murheen. Monet elävät tänäänkin tällaisen murheen kanssa ja kokevat totaalista yksinäisyyttä. Jeesus lupaa: Jumala antaa tällaisille ihmiselle lohdutuksensa. On autuasta olla murheellinen ja saada Jumalan antama, yli ymmärryksen käyvä lohdutus.

”Autuaita ovat kärsivälliset”, tarkemmin hiljaiset. He eivät pysty enää selittelemään oman sydämensä kylmyyttä ja syntisyyttään vaan hiljenevät nähdessään oman auttamattoman tilansa. He ovat kuin Jesaja, joka näki Jumalan kirkkauden ja kuvitteli kuolevansa siihen paikkaan oman syntisyytensä tähden.

”Autuaita ovat ne, joilla on vanhurskauden nälkä ja jano; heidät ravitaan.” Oma sisäinen köyhyys, murhe omien syntien takia ja epätoivoisen tilansa näkeminen saa kristityn huokaamaan Jumalan armoa ja pelastusta. Heidän kokemansa ongelmat ja puutteet sekä väärät valinnat ovat luoneet heihin aikaisempaa syvemmän hengellisen tarpeen. Ja Jeesus lupaa: tuohon tarpeeseen vastataan.

Nyt tapahtuu ihme. Itsessään köyhä ja murheen alas painama ihminen saa omistaa itsensä Kristuksen. Hän on tullut Jumalan kouluissa riittävän tyhjäksi, jotta hänet voidaan täyttää. Seuraavat autuaaksijulistukset tarkoittavat tätä: Kristus heissä armahtaa toisia, Hän on heidän vanhurskautensa ja rakkautensa, hän luo myötätunnollaan yhteyttä ja rauhaa ympärilleen.

Tämä kaikki synnyttää myös vainoa, joka tulee monesti omien taholta (j. 10-12). Tällaisia kristittyjä syytetään armon liiallisesta korostamisesta ja Jeesus-keskeisyydestä, katteettomasta levosta ja turhasta luottamuksesta. He eivät elä ympäröivän uskonnollisuuden mukaan, vaan Kristus heissä kaataa raja-aitoja, luo yhteyttä spitaalisiin, ulosheitettyihin ja toivottomiin. Heitä kadehditaan, koska vaikka he ovat vain köyhiä yksinhuoltajaisejä, -äitejä, vaikka heille on elämässään näkyviä ongelmia ja vaikka he ovat muiden silmissä oppimattomia, käsittämätön ja selittämätön laupeus huokuu heidän ympärillään. Ja siellä missä on Kristus, siellä on elämä ja herätys.

Paavali kokosi tämän kaiken sanomalla, että silloin hän oli heikko, silloin hän on väkevä. Ja hän oli mielistynyt heikkouteen, koska se oli ainoa tapa omistaa suunnaton Kristuksen voima.

autuaitaovat_img_5722 (1)