Katso, Jumalan karitsa!

”Seuraavana päivänä Johannes näki Jeesuksen tulevan luokseen ja sanoi: `Katso, Jumalan Karitsa, joka ottaa pois maailman synnin.´” (Joh. 1:29)

Yli 3000 vuotta taaksepäin egyptissä oli Mooseksen käskystä koettu yhdeksän toinen toistaan kovempaa vitsausta. Viimeinen oli vielä tulossa: kaikkien egyptiläisten esikoiset tulisivat kuolemaan yhden yön aikana. Itseasiassa kaikki egyptiläiset olisivat ansainneet epäjumalanpalveluksensa tähden kuolla. Samoin israelilaiset, jotka palvelivat samoja Egyptin jumalia. Mutta israelilaisia varten Jumala sääti pääsiäisen.

Pääsiäisenä tuli teurastaa vuoden ikäinen karitsa ja sen verta tuli sivellä kunkin talon ovipieliin. Viaton eläin kuoli syyllisten puolesta ja näin talon sisällä asuvat säästyivät kuolemalta. Israelilaiset perheet eivät tainneet olla egyptiläisiä parempia, oleellista oli veren merkki.

Johannes Kastaja huudahti 1300 vuotta myöhemmin ”Katso, Jumalan Karitsa” ja osoitti luokseen tullutta Jeesusta. Jumala tuli ihmiseksi ja kuoli syyllisen ihmiskunnan puolesta, jotta tuomitut voitaisiin vapauttaa.

Juudean maaherra Pontius Pilatus käski ristiinnaulita Jeesuksen pääsiäisenä. Jeesus kuoli kello 15.00, täsmälleen samaan aikaan, kun vuosittainen pääsiäislammas piti teurastaa. Esikuvat olivat saaneet täyttymyksensä.

Jeesuksen veri riittää pelastamaan tänään yhtä varmasti kuin karitsan veri pelasti aikanaan. Jeesuksen veren voima on suurempi kuin pahimmatkaan synnit.

Usko Jeesukseen Kristukseen syntiemme sovittajana pelastaa. Oleellista ei edelläänkään ole se, millaisia me olemme, vaan se, missä arvossa Isä pitää poikansa puolestamme vuodatettua verta. Se riittää.

Oletko panettelun kohteena?

”Mirjam ja Aaron parjasivat Moosesta kuusilaisnaisen tähden, jonka hän oli ottanut vaimokseen. Mooses oli todellakin nainut kuusilaisen naisen.” (4. Moos. 12:1)

Mooseksen vanhemmat sisarukset, Mirjam ja Aaron kokivat kateutta Moosesta kohtaan. Heidän mielestään Mooseksen palvelutyö oli aivan liian voimakasta verrattuna heidän omiin tehtäviinsä. He alkoivat nakertaa Mooseksen luotettavuutta Israelin kansan silmissä.

Kun he eivät löytäneet vikoja Mooseksen johtajuudesta ja suhteesta Jumalaan, he käänsivät huomionsa Mooseksen perheeseen. Mooses oli ottanut vaimokseen vierasmaalaisen naisen ja tästä Mirjam ja Aaron saivat syytöstensä keihäänkärjen: miksei Mooses ollut nainut israelilaista naista? Saattoiko häneen siis todella luottaa?

Tärkeää on nähdä, miten Mooses reagoi asiaan. Hän ei tehnyt mitään. Hän ei puolustanut itseään, alkanut puhdistaa mainettaan tai hyökännyt syyttäjiään vastaan. Raamattu mainitsee tässä yhteydessä, että Mooses oli hyvin nöyrä ihminen – vuosikymmenet erämaassa Jumalan oppikoulussa olivat murtaneet itseriittoisuuden ja oman kunnian tavoittelun.

Mooses tiesi, että on olemassa elävä Jumala ja Hänen käsiinsä saa jättää kaikki asiat. Myös oman maineensa. Kun Mooses pidättäytyi vastaiskuista, Jumala toimi. Hän osoitti kansalle Mooseksen arvon ja puhdisti hänen maineensa.

Tästä on meillä paljon opittavaa. Jokainen Jeesuksen oma joutuu joskus panettelun kohteeksi. Sanat ja huhut voivat sattua tikarin tavoin. Sen sijaan, että lähtisimme satutettuina ja vihaisina puolustamaan itseämme, saamme jättää sen Jumalan huoleksi. Näin meidän voimat ei kulu loppuun sivuraiteilla, vaan voimme keskittyä siihen kutsumukseen, jonka Jumala on meille antanut.

Ripaus nöyryyttä tekisi ihmeitä Jumalan seurakunnalle.

Tottelemattomuus ja armo

”Kun Herra asetti heille tuomareita, Herra oli kunkin tuomarin kanssa ja pelasti israelilaiset heidän vihollistensa käsistä niin kauaksi aikaa kun tuomari eli , sillä Herran kävi sääliksi, kun he voihkivat sortajiensa ja ahdistajiensa vuoksi.” (Tuom. 2:18)

Tuomarin kirja on kertomus Jumalan kansan jatkuvasta tottelemattomuudesta, synnistä, Jumalalle selän kääntämisestä ja toisaalta Jumalan säälivästä rakkaudesta ja armon riittävyydestä.

Tuomarien kirja käsittää n. 350 v. ajanjakson Joosuan kuolemasta Saulin hallituskauteen asti. Tuona aikana Israelin kansa eli luvatussa maassa mutta oli sekasorron tilassa. Nopeasti oli unohtunut Mooseksen ja Joosuan opetukset elämästä Jumalan yhteydessä – jokainen teki sitä, mikä itsestä tuntui parhaalta. Ja kun kansa unohti Jumalan, siitä seurasi kärsimystä.

Tuomarien kirjassa kuvataan seitsemän luopumusta ja seitsemän Jumalan armollista väliintuloa tuomarien välityksellä. Aina kun kansa koki joutuvansa ahtaalle, se huusi lopulta Jumalan puoleen. Ja joka kerta Jumala kuuli kansaa ja herätti sille voimallisen tuomarin auttamaan.

Tuomarien kirjassa kuvataan Jumalan säälivä rakkaus tottelemattomia ihmisiä kohtaan. On totta, että monesti me aiheutamme kärsimyksemme omilla valinnoillamme. Rikomme Jumalan Raamatussa ilmoitetun tahdon, käännämme Hänelle selkämme ja sen seurauksena joudumme mitä moninaisimpiin ongelmiin.

Mutta Jumalan armo on suurempi. Siellä missä yksikin ihminen huutaa hädissään Jumalaa apuun, Jumala kuulee ja Hänen myötätuntoinen sydämensä ei voi olla auttamatta.

Jumala on aina lähellä lapsiaan. Hän haluaa jatkuvasti pitää huolta meistäkin, jotka käännämme Hänelle selkämme. Hän lupaa, ettei elämämme voi mennä niin solmuun, ettei Hän haluaisi ja kykenisi auttamaan.

Jumala osoitti Tuomarien aikaan tottelemattomalle kansalleen anteeksiantamustaan ja sitoumustaan yhä uudelleen ja uudelleen. Meillä on sama Jumala tänään. Hän on aina vain yhden huokaisun päässä.

Mitä on Herraan turvaaminen?

”Turvaa Herraan kaikesta sydämestäsi, älä nojaudu omaan ymmärrykseesi.” (San. 3:5)

Mitä Herraan turvaaminen tarkoittaa? Se on kaikkien elämämme polkujen, suunnitelmien ja ongelmien antamista Hänelle. Sen vastakohtana on se, että yritämme selvitä elämästämme omalla järkeilyllämme ja omin voimin.

Jumalaan turvaaminen on monesti vaikeaa, koska siinä me joudumme luottamaan johonkin, jota emme näe emmekä aisteillamme tunne. Se vaatii samalla myös uskallusta antaa elämämme laivan ohjaus pois itseltämme.

Herraan turvaaminen pohjautuu Hänen Raamatussa oleviin lupauksiin. Otamme niistä kiinni ja nostamme lupaukset Jumalan eteen. Muistutamme Häntä siitä, kuinka Hän on luvannut pitää meistä huolta. Sellainen Jumalaan vetoaminen on aina tuonut Hänelle mielihyvää.

Mutta sitten meidän elämässä saattaa olla asioita, joita emme uskalla paljastaa Jumalalle. Saatamme kokea jotain niin syvää syyllisyyttä ja häpeää, että koemme paremmaksi selvitä niihin liittyvistä asioista itse. Jumala haluaisi meidän uskaltautuvan tuoda nekin asiat Hänen eteensä. Peittelemättä ja suoraan. Silloin tulemme huomaamaan, että Jumala on jo tuntenut meidät läpikotaisin, eikä elämässämme ole asiaa, jossa Hän ei haluaisi auttaa.

Jos omaan ymmärrykseen turvautuva selviytyminen vaatii meiltä jatkuvaa taistelua ja kuluttaa voimiamme, Herraan turvaaminen on levollista luottamusta siihen, että minun asiani ovat kuultu ja niihin vastataan oikealla ajalla.

Lihallinen vai hengellinen, osa 2

Kun mietimme Raamatun ilmaisuja lihallisesta ja hengellisestä kristitystä, voimakkaat mielikuvat saattavat ohjata ajatuksiamme ja tunteitamme. Saatamme mieltää, että hengellinen ihminen on jotain sellaista, johon olemme yrittäneet pyrkiä vuosien ajan mutta se on aina ollut meille liian kaukana.

Hengen täyttämän kristityn tunnusmerkkeinä saatamme ajatella olevan vapauden ahdistuksista ja taisteluista, voitokkaan elämän, armolahjojen runsauden ja innokkuuden rukoukseen ja Raamatun lukemiseen. Sitten katsomme omaa elämäämme ja huomaamme, että emme täytä tuota listaa. Masennus hiipii puseroomme ja ajattelemme olevamme alemman luokan kristittyjä.

Kun Paavali moitti Korintin seurakunnan kristittyjä lihallisiksi, he tuskin saattoivat uskoa korviaan. Heillähän oli mitä moninaisimpia armolahjoja käytössä ja heidän hengellisyytensä näytti olevan hyvinkin karismaattista. He kokivat olevansa hengellisesti rikkaita. Mutta Paavali kuuli, että samaan aikaan he riitelivät keskenään ja jakautuivat eri puolueisiin.

Mitä lihallisuudella siis tarkoitetaan? Se on yksi ilmaus siitä, että ihminen on itse oman elämänsä herra. Vaikka Pyhä Henki on tullut uskoontulossa ihmiseen asumaan, ei Hän pääse vaikuttamaan uutta elämää niin kuin Hän tahtoisi. Kun näin muotoilemme lihallisen elämän, huomaamme, että me kaikki elämme pitkälti elämäämme itsemme varassa. Me voimme elää toisten silmissä moitteetonta elämää, olla näkyvästi hengellisessä työssä ja tuntea Raamattumme kannesta kanteen ja silti pitää itse elämämme lankoja tiukasti käsissämme.

Raamattu kehottaa meitä kohti hengellistä elämää. Mutta se ei ole saavuttamattoman korkea mitta, jonka ylitse pitäisi päästä tai jolla voisimme mitata toisiamme. Jeesus tuntuu saavan elämässämme lisää alaa aina silloin, kun itse emme enää jaksa. Niinpä opetus hengellisestä elämästä tulisi olla ilouutinen juuri itsensä huonoiksi tunteville kristityille. Hengellisessä elämässä ja sen edistymisessä ei ole kyse ihmisen onnistumisista vaan Kristuksen vaikutuksesta meissä.

Miten siis pääsemme lihallisesta elämästä kohti hengellistä? Se on Jumalan työtä meissä. Hän tekee Henkensä kautta joka päivä meissä työtään, että me voisimme ymmärtää tarvitsevuutemme ja puutteemme.

Kun meitä kehotetaan vaeltamaan Hengessä (Gal. 5:16), se ei tarkoita mitään muuta kuin sitä, että Kristus saa Henkensä kautta elää omaa elämäänsä meissä. Miten se voi toteutua? Kysymys ei ole osaamisesta tai suorituksesta vaan levosta. Uskallan hiljalleen luottaa Jumalan lupauksiin ja pyydän Häntä tekemään elämässäni kaikkea sitä, mihin en itse pysty.

Mutta entä jos sittenkään en koe mitään ”hengellisempää”? Meidän tehtävänä ei ole katsoa tunteisiimme tai kokemuksiimme vaan luottaa Raamattuun. Niin monesti kuin havaitsemme arjessamme elävämme lihamme (oman tahtomme) kautta, yhtä monesti saamme jutella Jeesukselle ja kiittää Häntä siitä, että Hän asuu meissä ja kykenee vaikuttamaan hengellistä elämää. Tätä elinikäistä prosessia on turvallista opetella Isän sylissä.