Että kantaisitte hedelmää

Viinipuu -vertauksesta olen kirjoittanut aiemminkin, mutta haluan käsitellä sitä nyt eri näkökulmasta.  Vertauksessa on sellaisia syvyyksiä, jotka ovat aivan keskeisiä meidän uskollemme. Nyt haluan ottaa esiin aiheeseen liittyvät 2 yleistä erehdystä.

Ensimmäinen niistä on se ajatus, ettei sillä ole niin väliä, miten me Jumalan lapsina elämme. Tämä on vaikea aihe, mutta haluan ottaa sen esille tuodakseni esille sekä Jumalan tahtoa että evankeliumin kirkkautta. Jumalan tahto on se, että me Hänen lapsinaan tuotamme Hänelle kunniaa. Hän on julistanut meidät pyhiksi uskoontulostamme lähtien ja siitä samasta hetkestä alkaen alkaa elämässämme Jumalan pyhittävä työ. Raamattu monessa yhteydessä vakuuttaa meille, että Jumalan tahto on meidän pyhittymisemme. Se tarkoittaa sitä, että elämämme muuttuu enenevästi Jumalan tahdon mukaiseksi ja Jeesuksen elämän kaltaiseksi.

Opetus pyhityksestä ahdistaa monia ja tässä tulemme erehdykseen numero 2. Jumala ei ole tarkoittanut meidän kykenevän muuttamaan itse itseämme. Hän ei oleta, että pystyisimme luopumaan synneistämme omin voimin tai heijastamaan Hänen rakkauttaan vain päättämällä tehdä niin. Monet ovat oikaisseet tässä kohtaa tyyliin ”jos kerran Jumala tahtoo pyhää elämää, niin tokihan minä siihen pystyn.” Lopputuloksena on pahimmillaan uskostaan luopunut loppuunpalanut ihminen.

Viinipuu -vertaus opettaa, että Jeesus on meille keskeinen kaikessa. Voimme kantaa elämällämme hedelmää sen mukaan, kuin Jeesus saa meissä evankeliuminsa voimalla vaikuttaa. Mikä sitten estää Hänen vaikutustaan? Se, ettemme ymmärrä elintärkeää ja jatkuvaa riippuvuuttamme Hänestä. Meistä on hullua, että oksa voisi roikkua ilmassa ilman runkoa ja kantaa herkullisia omenoita. Yhtä älytöntä ja mahdotonta on Jeesuksen mukaan kristitty, joka yrittää pyhittyä omin voimin. Tai Jumalan auttamana.

Uskomme alussa jokainen meistä on hyvin omavoimainen. Me uskomme omiin mahdollisuuksiimme ja moraaliimme. Saatamme nähdä itsessämme joitain puutteita, mutta ajattelemme Jumalan armon avulla pääsevämme niistä eroon. Uskomme kasvaessa Jumala antaa meidän kokea yhä enenevää heikkoutta, jotta alkaisimme syvemmin ymmärtämään Jeesuksen tärkeyden uskonelämämme jokaisessa vaiheessa. Kypsä ja koeteltu usko painaa päänsä alas Jeesuksen sanojen edessä: ”Ilman minua te ette voi mitään.” Mutta kypsät uskovat myös tietävät, että Jeesus synnyttää heissä hedelmää, pyhitystä Jumalan kunniaksi. He eivät luultavasti näe sitä itse, koska Jeesus on vallannut heidän sydämensä.

Meissä tapahtuva pyhitys ei ole sitä, että voisimme nostaa itseämme toisten yläpuolelle. Se ei ilmene oikeassa olemisena, hengellisenä kovuutena, moraalisena paremmuutena ja samalla toisten tallaamisena. Jos pyhittyminen on Jeesuksen kaltaisuutta, silloin hedelmää tuottavasta kristitystä huokuu lempeys, nöyryys, rakkaus ja myötätunto. Sellaisen ihmisen luokse voi epäonnistunut ja ahdistunut kristitty mennä ja kokea olevansa hyväksytty ja turvassa.

Olin kerran eräässä hengellisille työntekijöille tarkoitetussa kokouksessa. Sali oli täynnä pastoreita, pappeja, raamattuopettajia, evankelistoja ja niin edelleen. Kokouksessa monet käyttivät puheenvuoroja ja ajatuksia lenteli hengellisen elämän parantamiseksi. Olin jo aika ahdistunut, kunnes eräs vanha mies nousi esiin. Hän tarttui huonon tasapainon takia molemmin käsin puhujapönttöön kiinni ja sanoi vapisevin äänin: ”Olemmeko unohtaneet sen, että ilman Jeesusta me emme voi mitään?” Sydämeni tulvahti täyteen kiitosta ja olin näkevinäni kokoussalissamme palasen Jumalan kirkkautta.

IMG_5593

Työ tekijäänsä kiittää

”Meidän Herramme armo on ollut yltäkylläinen, samoin se usko ja rakkaus, jonka Kristus Jeesus saa aikaan.” (1. Tim. 1: 14)

Kuuletko tässä ikääntyneen apostoli Paavalin ylistyksen Herralleen Jeesukselle Kristukselle? On kuin valmistunut saviastia todistaisi pöydällä lojuvalle epämääräiselle savimöykylle: ”Minä tiedän, että Mestarin käsissä sinusta tulee kaunis ja hyödyllinen astia! Mistä sen tiedän? Olen itse ollut tämän huoneen lattialla palasina ja pilalle menneenä. Mestari otti palaseni, hän sai ne jälleen taipumaan armollisessa käsittelyssään ja tässä minä nyt olen. Näet minut Mestarini tärkeänä käyttöastiana, koska Hän ei luovuttanut suhteeni, vaan jaksoi kärsivällisesti työstää minua loppuun saakka.”

Paavali sanoo, että hän oli itsessään maailman syntisin ja hänet armahdettiin, jotta Jeesus näyttäisi kärsivällisyytensä ja voimansa suuruuden kaikille jälkipolvillekin. Ajatus on, että jos Jeesus pystyi pelastamaan Paavalin ja jopa käyttämään häntä, Hän pystyy tekemään niin jokaisen kohdalla.

Vanha Paavali jakaa tässä elämänsä keskeisimmän löydön ja aarteen: ”Jeesuksen armo on ollut yltäkylläinen.” Ymmärräthän, se ei ollut riittänyt vain nippa nappa, vaan se oli ollut kuin valtava järvi, jonne Paavali oli saanut sukeltaa ja jonne hän oli jättänyt kaikki syntinsä ja kaiken pahuutensa. Kristuksen rakkauden järvi oli ollut pohjaton.

Saviastian todistus oli: ”Mestarini sai minussa aikaan kaiken tämän.” Jeesuksen vaikuttamat usko ja rakkaus olivat kantaneet alusta loppuun. Huomaa tämä tärkeä uskonopillinen periaate: Jeesus saa aikaan meissä uskon, usko taas synnyttää rakkauden.  Siis Pyhä Henki saa meidät turvautumaan Vapahtajaamme. Ja yhteys Jeesukseen synnyttää rakkauden: halun palvella, luopua vääryyksistä, antaa omastaan ja kantaa toisten taakkoja.

SAMSUNG CSC

Miten saavutan Jumalan siunaukset?

”Hänestä on teidän olemisenne Kristuksessa Jeesuksessa” (1. Kor. 1:30).

Kirjakaupat ovat nykyäänkin täynnä kirjoja, joissa neuvotaan erilaisia teitä ja toimintamalleja Jumalan siunausten saamiseen. Samoin hyvin monet puheet käsittelevät tätä aihepiiriä. Ja kukapa kristitty ei haluaisi vastaanottaa Jumalan siunauksia elämäänsä, elää Hänen lähellään ja kokea Hänen lupaustensa toteutumista?

Kirjoitan nyt suoraan. Hyvin yleinen vastaus Jumalan siunausten omistamiseen on se, että kristityn tulee ansaita ne omalla toiminnallaan. Pelastus sisältää tavallaan alkuarmon ja alkusiunaukset ja niistä eteneminen kohti suurempaa Jumalan täyteyttä edellyttää kristityltä antautumista, kilvoittelua, synnin vastustamista ja voittamista ja niin edelleen. Malli kuulostaa yksinkertaiselta ja helpolta ja nuori kristitty tarttuu tarmolla toimeen. Hän lähtee täyttämään siunausten ”ehtoja” – tosin Jumalan armon auttamana – ja toiveikkain mielin odottaa Jumalan vastaavan hänen ponnisteluihinsa tarjoamalla kilvoituksen mukaista palkkaa.

Vuosien vieriessä vilpitön kristitty alkaa huomata, ettei hän yrityksistään huolimatta saavuttanutkaan sellaista tilaa, joka hänelle luvattiin ja jonka eteen hän kilvoitteli. Hän kysyy mielessään, eikö hänen yrityksensä olleet riittäviä vai eikö Jumala ollutkaan luotettava ja rakastava?

Monien tuskallisten vuosien ja vaiheiden jälkeen kristitty alkaa ymmärtää evankeliumin ihanaa ja vapauttavaa totuutta. Yritän kuvata tätä salaisuutta seuraavalla esimerkillä: ajattele, että vieressäsi olisi suuri pyöreä pallo. Kuvittele, että tuo pallo sisältäisi pelastuksen, kaikki Jumalan siunaukset, kaiken Jumalan täyteyden; niin kaiken, mitä Jumala haluaa ja pystyy lapsilleen antamaan. Luonnollisesti sinun suurin tarpeesi olisi tuolloin päästä tuon pallon sisällöstä osalliseksi?

Jumalan uskomaton uutinen on, että hän on siirtänyt sinut uskosi ensimmäisestä hetkestä alkaen tuon pallon sisälle. Jumala on siis asettanut sinut ”sisälle” Jeesukseen Kristukseen! Ja Raamatun mukaan Jeesuksessa on kaikki hengelliset rikkaudet ja siunaukset. Ne ovat siis jokaisen Jumalan lapsen ”laillista omaisuutta”. Nämä rikkaudet ovat lahjoitettu yhtä lailla pyhille kuin pahoillekin. Sama valtava omaisuus koskee myös heikointa ja taisteluissaan toistuvasti epäonnistuvaa Jumalan lasta.

Millä tavalla voin siis kokea tätä hengellistä rikkautta? Huomaa, ettet voi sitä ansaita eikä sitä anneta sinulle kilvoittelusi perusteella. Jumala lahjoittaa Kristuksen meille uskon kautta. Paavali käyttää tässä yhteydessä ilmaisua ”uskossa kuuleminen” ja se pitää sisällään niin yksinkertaisen totuuden, kuin että minä kuulen, mitä Jumala lupaa minulle ja suostun luottamaan Häneen. Siis uskon sen, mitä Jumala sanoo Sanassaan. Kun Hän kerran on ilmoittanut yhdistäneensä minut omaan rakkaaseen Poikaansa, minä olen todella hengellisesti rikas ja siunattu. Usko ei tee muuta kuin vastaanottaa Jumalan armon.

Kun taivasten valtakunta on lasten kaltainen, pitää meidän kysyä miten lapsi suhtautuu saamaansa lahjaan? Hän ottaa sen iloiten vastaan ja nauttii siitä. Tee sinä samoin! Saatana haluaa sinun katsovan itseesi ja surkeisiin olosuhteisiisi, Jumala haluaa sinun katsovan valtaviin armolupauksiinsa. Uskomme ei kasva itseämme parantelemalla vaan sen jatkuvalla vastaanottamisella, mitä Jeesus on meille ansainnut. Tämän evankeliumin kuuleminen ja vastaanottaminen avaavat sinulle Psalmin 23 mukaisen juhlapöydän kaikkien vihollisiesi silmien eteen!

Tästä voit kuunnella luentoni samasta aiheesta: Olemme Kristuksessa 1. Kor. 1:30 (Tampereen raamattukoulu)

SAMSUNG CSC

Myötätunnon Jumala

”Kun hän näki ihmisjoukot, hänet valtasi sääli, sillä ihmiset olivat näännyksissä ja heitteillä, kuin lammaslauma paimenta vailla” (Matt. 9:36).

Kun Jeesus näki luokseen tulevaa monenkirjavaa ihmisjoukkoa, Hänen tuli heitä sääli. Tässä tarkoitettu sääli tarkoittaa sellaista myötätuntoa, joka liikutti Jeesusta sisäisesti erittäin voimakkaasti. Hän tuli myötätunnon valtaamaksi.

Millaisia ihmisiä Jeesus tässä katseli? Hän näki kansaa, jota ajan hengelliset johtajat kutsuivat Jumalan lakia tuntemattomaksi ja kirotuksi. Hän katseli kansaa, joka ei täyttänyt Jumalan lain mittaa ja joka oli näin ollen pelastuksen ulkopuolella. Hän havaitsi ihmisiä, jotka eivät osanneet tai pystyneet elämään lähellä Jumalaa ja jotka olivat siksi sisäisesti yksinäisiä ja nääntyneitä.

Jumalalliset silmät tunsivat kansanjoukosta jokaisen ihmisen erikseen. Voimme kuvitella, kuinka Jeesus katsoi naista, joka eli seksuaalisesti moraalitonta elämää ja oli sisäisesti rikki. Tai kuinka hän huomasi rahanahneen tullimiehen, joka huijasi köyhiä maanmiehiään saadakseen itselleen luksuselämää. Hän tunsi vanhemmuuden puutetta huutavan pojan ja vanhuksen, jonka sieluun elämä oli jättänyt liian syvät arvet. Niin, Hän näki ihmiselämän syntisyyden koko kirjon ja elämän rosoisuuden ja raskauden.

Eikö olisi luullut, että Jeesus olisi pitänyt tällaista kansaa kirottuna, niin kuin muutkin lainopettajat? Eikö olisi luullut Hänen syttyvän pyhästä vihasta ja pitävän kurjalle ihmisjoukolle kunnon nuhdesaarnan? Eivätkö nämä ihmiset olleet itse aiheuttaneet ongelmansa ja eivätkö he riutuneet juuri omien syntiensä takia? Eikö heille ollut annettu lakia, jotta he sen pitämällä olisivat voineet elää Jumalan siunauksen alaisuudessa?

Jumalan Poika koki kuitenkin niin syvää sääli kansaa kohtaan, että hän vapisi sisimmässään. Hän näki nääntyneet ihmiset ja Hänen sydämensä itki. Miksi? Koska Hän rakasti tuota kansaa. Hän tunsi jokaisen ihmisen erikseen ja rakasti suunnattomalla jumalallisella rakkaudellaan. Hän näki ihmisten olevan syntiensä kanssa yksinäisiä, avuttomia ja hukassa olevia. Hän oli tullut etsimään heitä ja pelastamaan heidät. Hän tahtoi ottaa heidät lintuemon tavoin siipiensä suojaan.

Matteus oli taltioinut tämän Jeesuksen reaktion, jotta voisimme tietää, kuinka Jumala suhtautuu meihin tänään. Mekin olemme syntiemme näännyttämiä, yksinäisiä, avuttomia ja vailla Jumalan elämää. Me ansaitsisimme hänen ankarat rangaistuksensa ja tuomionsa. Mutta Jumala on ihmeellisempi kuin voimme koskaan käsittää. Vaikka Hän vihaa syntiä, Hän kokee sinua kohtaan loputonta ja syvää myötätuntoa. Sen myötätunnon ajamana Hän otti kaikki sinun syntisi ja kantoi ne ruumiissaan ristille. Hän halusi niin kiihkeästi vetää sinut lähelleen, että oli valmis kuolemaan ja kokemaan synnin rangaistuksen puolestasi.

Tänään Jeesus levittää kätensä sinulle levälleen, hymyilee ja sanoo: ”Tule! Anna Minä olen sinulle se Paimen, joka pitää sinusta huolen. Anna minun ravita sinut, salli minun hoitaa haavasi ja johtaa sinua päivistä päivään virvoittavien lähteiden luokse. Anna Minun olla Jumalasi, sillä Minä rakastan sinua. Aina”

IMG_6442 (1)

Kuningas ja kuusi miljardia velallista

Me tunnemme hyvin Jeesuksen vertauksen armottomasta palvelijasta (Matt. 18: 23-35). Siinä yksi kuninkaan palvelijoista on kuninkaalleen velkaa 10000 talenttia. Yksi talentti on euroihin muutettuna noin 600000 euroa ja velka oli siis 10000 kertaa 600000e. Summa oli käsittämättömän korkea, yli järjen käyvä. Jeesus haluaa ilmaista, että me olemme Jumalalle velkaa loppumattoman paljon. Olemme itsessämme niin syntisiä, ettemme mitenkään voi maksaa velkaamme takaisin. Jumalan täytyi armahtaa meidät. Itse asiassa pelkkä armahdus ei riittänyt, vaan Jumalan itsensä piti pyhyytensä vaatimusten takia maksaa velkamme. Niinpä kristinusko julistaa ristillä roikkuvaa Jumalan Poikaa, siis itseään Jumalaa.

Vertauksessa on myös toinen palvelija. Molemmat palvelijat edustavat ihmisiä ja kuningas Jumalaa. 10000 talenttia saanut palvelija saa velkansa kuin ihmeen kaupalla anteeksi. Ne mitätöidään kuninkaan myötätunnon takia. Mutta sen sijaan, että anteeksisaanut palvelija olisi osoittanut samaa myötätuntoa toisille, hän alkaa kuristaa ensimmäistä vastaantulevaa tuttuansa. Tämä on hänelle velkaa sata denaaria, joka oli ihan tuntuva summa. Tähän päivään muutettuna noin 10000 euroa. Huomaa siis, että toinen palvelija oli todella velkaa myös ihmisten mitan mukaan kohtuullisen ison summan. Kuninkaaltaan armahduksen saanut palvelija ei osoittanut tuttavalleen myötätuntoa vaan heitätti tämän vankeuteen, kunnes velka olisi viimeistä penniä myöten maksettu.

Välikohtaus tuli kuninkaan korviin ja tämä pyysi armahtamansa palvelijan takaisin luokseen. Kuninkaan mukaan palvelijan olisi tullut osoittaa sitä samaa armoa kanssaihmisilleen, jota tämä itse oli saanut kokea. Niinpä kuningas noudatti palvelijan omaa toimintamallia, heitti palvelijan vankeuteen ja vaati järjettömän suuren velan takaisinmaksua.

Haluan muuttaa vertausta hieman ja katsella sitä eri kuvakulmasta. Muuttamassani vertauksessa on 6 miljardia palvelijaa, jotka ovat saaneet kuninkaalta yleisen armahduksen. Jokainen palvelija on ollut toivottomassa vararikkotilanteessa mutta kuningas on julistanut velat anteeksi. Sovellan nyt velkamäärän tarkoittavan syntiä, sekä syntiä toisia kohtaan, että ennen kaikkea Jumalaa – sitähän Jeesuskin tarkoitti.

Kuningas odotti tämän anteeksijulistuksen lisäävän kansalaistensa armollisuutta ja myötätuntoa, mutta toisin kävi. Kansalaiset jatkoivat toistensa tarkkailemista ja olivat valmiita syyttämään ja vaatimaan tuomiota pienimmistäkin rikkeistä. Ja jos he näkivät suuria syntejä, he raivostuivat ja kävivät tällaisen ihmisen kimppuun joukolla – unohtaen kokemansa armahduksen. He jakoivat toisensa erilaisiin karsinoihin riippuen velkamäärien suuruudesta, osan he katsoivat läpi sormiensa mutta osan velkaisista he heittivät yhteisönsä ulkopuolelle. He vaativat velkoja suoritettavaksi ennen yhteyden palautumista ja jos se ei onnistunut, he tuomitsivat suurvelalliset ikuiseen häpeään.

Mitä kuningas ajatteli kaikesta tästä? Hän tuli äärettömän surulliseksi. Hän ei voinut uskoa, että jokainen kansalainen oli niin pian unohtanut olevansa täydellisessä vararikossa, auttamattoman velallinen ja tuhoon tuomittu. Hän ei voinut uskoa, että he alkoivat syyttää ja tuomita toisiaan saatuaan anteeksi omat jättivelkansa. Kuninkaan toivomaa armollisuutta ja myötätuntoa ei ilmennytkään ihmisten keskuudessa. Joutuisivatko toisten tarkkailijat ja tuomitsijat vankeuteen? Sitä Jeesus tarkoitti.

Sovellus on helppo tehdä. Jokainen ihminen on loputtoman syntisyytensä tähden Jumalalle enemmän velkaa kuin koskaan edes ymmärtää. Tämän velan Jumala on kuitannut Poikansa sijaiskuolemalla. Meidän synneistämme maksettiin hirvittävä hinta, Jumalan Poika kuoli ja Jumala särkyi.

Me unohdamme tämän kuitenkin liian helposti. Unohtaessamme oman syntisyytemme ja Jumalan armon kohdallamme, alamme kauhistella ja tuomita toisten syntejä. Eikö meistä ennemmin Jeesuksen vertauksen mukaan pitäisi näkyä toisillemme armollisuutta ja rakkautta? Myötätunto osaa asettua toisen vierelle ja haluaa ymmärtää asiat toisen kannalta parhaassa valossa. Ja vaikka keskinäiset rikkomuksemme ovatkin Jeesuksen opetuksen mukaan todellisia ja kipeitä, ne eivät ole edes verrattavissa siihen, miten me kukin olemme rikkoneet Jumalaa vastaan. Ja Jumalaa vastaan tapahtuneista rikkomuksista meidän ei tarvitse tuomita toisiamme, koska nehän on jo julistettu anteeksi. Ne ovat vain ja ainoastaan yksilöihmisen ja Jumalan välisiä asioita.

joki2