Jumala huomaa sielun kivun

”Kun Herra näki, että Leeaa syrjittiin, hän avasi Leean kohdun. Raakel sen sijaan oli hedelmätön.” (1. Moos. 29: 31)

Oman elämämme kipeissä asioissa koemme monesti Jumalan etäiseksi, sellaiseksi, jota ei kiinnosta meidän kokemuksemme. Mutta siinä menemme harhaan. Jumalaa kiinnostaa meidän elämämme ihan kaikkien mausteiden kera.

Kantaisä Jaakobilla oli sattuneista syistä kaksi vaimoa, Leea ja Raakel. Jumala huomasi, että Jaakob rakasti Raakelia enemmän ja tästä johtuen Leea koki joutuvansa syrjään; hän jäi syrjään oman aviopuolisonsa elämästä ja joutui vierestä katsomaan kun hänen sisaransa sai sen rakkauden ja läsnäolon, minkä hän olisi niin kipeästi tarvinnut.

Inhimissuhdetragediaa parhaasta päästä. Mutta Jumala osoittaa meille näissä muutamissa sanoissa, että Hän näkee meidän sydämen kipeisiin tunteisiin; Hän näkee muun muassa syrjinnän, häpeän ja alamittaisuuden. Hän näkee myös sielumme syvät haavat eikä tyydy vain olemaan sivustaseuraaja.

Jumala suojaa ja puolustaa aina sitä, joka kärsii ja kokee epäoikeudenmukaisuutta. Jaakobin syrjinnän tähden Leea sai 4 peräkkäistä poikaa. Viimeisen nimeksi hän antoi Juuda (”kiittää”), koska hän oli Jumalan suosiosta ja avusta niin kiitollinen.

Emme tässä elämässä välty viiltäviltä sielua halkovilta kivulta. Mutta meillä on Taivaallinen Isä, joka näkee elämäämme ja meidän sisäämme tarkemmin kuin pystymme kuvittelemaan. Eikä Hän ainoastaan huomaa kipuamme vaan Hän kärsii kanssamme. Jotkut kärsimykset Hän jättää kyyneleet silmillään meidän elämään tärkeän syyn tähden, toiset Hän raivaa tieltämme.

Jos kärsimysten täytyy jäädä, Hän pitelee meistä kiinni kaikkina kärsimyksemme päivinä ja kuiskaa: ”Ei mitään hätää rakkaani”.

Onko koolla väliä?

”Aabraham uskoi Herraa, ja Herra luki sen hänelle vanhurskaudeksi.” (1. Moos. 15:6)

Välillä me kristityt keskustelemme uskon käsitteestä ikään kuin se olisi jotain meriitin kaltaista meissä itsessämme. Puhumme siitä tavalla, että se on meissä oleva hyve tai joku ominaisuus, jota Jumala ihailee meissä.

Tai sitten mietimme, kuinka suuri usko meillä on. Joillakin se tuntuu olevan suuri, toiset arkailevat oman pienen uskonsa kanssa ja miettivät riittääkö se.

Mitä usko on? Aabraham uskon isänä saa olla meille sitä määrittelemässä. Jumala antoi Aabrahamille lupauksen jälkeläisestä ja vaikka vuodet vieri, lupaus ei ollut toteutunut. Itse asiassa alkoi näyttää siltä, että Jumala ei ollutkaan lupauksensa veroinen; Aabrahamin tuli toimia tuon ajan tavan mukaan perinnönsiirrossa, kun kerran omaa poikalasta ei ollut syntynyt.

Aabrahamin usko oli lujilla ja Jumala vahvisti sitä näyttämällä Aabrahamille taivaan tähtiä. Sen seurauksensa Raamatussa on alussa siteeraamani lause: ” Abram uskoi Herraa…” Toisinsanoen Abram (myöhemmin Aabraham) piti Jumalaa luotettavana. Usko on siis ennen muuta luottamusta Jumalaan ja Hänen lupauksiinsa.

Uskon määrä ei ole oleellista vaan se, mihin usko kohdistuu – keneen luotetaan? Jumala hyväksyi Aabrahamin yhteyteensä sen vuoksi, että Aabraham päätti pitää Jumalaa olosuhteista huolimatta luotettavana.

Sama pätee meihinkin. Jumala on luvannut, että Hänen Poikansa on kuollut kaikkien meidän syntiemme puolesta. Jumalan meissä synnyttämä usko tarttuu tuohon lupaukseen – siis pitää Jumalaa luotettavana. Ja lopputuloksena on se, että Jumala vanhurskauttaa meidät uskon – luottamuksen –  perusteella. Aivan kuten Aabrahaminkin.

Luopumisen pitkä matka

”Ja Jumala sanoi: `Ota mukaasi ainoa poikasi Iisak, jota rakastat, lähde Morian maahan ja uhraa hänet siellä polttouhriksi vuorella, jonka minä sinulle osoitan.´” (1. Moos. 22:2)

Mitä Aabraham mahtoi ajatella laahustaessaan kauan kaipaamansa esikoisensa kanssa kohti Jumalan osoittamaa uhripaikkaa? Kolmen päivän aikana hänen sydämensä on täytynyt olla tunteiden taistelukenttä; Ei ole helppoa luopua siitä, mitä rakastaa eniten.

Elämä Jumalan kanssa on monta kertaa tavoittamista ja luopumista. Jokaisen löytämisen ja saavuttamisen takana häämöttää seuraava itkuinen antaminen ja jokaista luovuttamista seuraa yhä suurempi vastaanottaminen.

Jumala tuntuu osoittavan sormeaan elämämme niihin asioihin, joista emme olisi valmiita luopumaan. Hän saattaa olla päättäväisen tinkimätön jonkun tapamme kanssa, johon olemme mielistyneet ja tottuneet. Hän osoittaa ihmissuhdetta, jonka kohdalla jo pelkkä ajatus luopumisesta saa sydämemme järkkymään.

Onko Jumala sadisti? Tahtooko hän meille pahaa suostutellessaan meitä yhä uusiin luopumisen kouluihin? Ei, Hän rakastaa meitä ja haluaa lahjoittaa meille yltäkylläistä elämää. Hän ei suostu jäämään Hänelle asettamiimme rajoihin ja katsomaan sivusta, kun sydämemme intohimon ja palon saa joku tai jokin muu. Hän tahtoo olla elämämme keskiössä.

Uskalla kuunnella Jeesuksen ääntä. Uskalla luopua niistä asioista, joista Hän on sinulle puhunut. Se tekee kipeää, tiedän. Et voi katsoa toisten elämää ja vertailla mitä he saavat omistaa. Mutta saat takaisin jotain enemmän elämisen arvoista.

Usko vastaan olosuhteet

”Abram uskoi Herran lupaukseen, ja Herra katsoi hänet vanhurskaaksi.” (1. Moos. 15:6)

Inhimillisesti ajatellen mikään ei tukenut Aabrahamia uskomaan Jumalan lupausta oman lapsen saamisesta. He olivat olleet vaimonsa Saaran kanssa kykenemättömiä saamaan lapsia jo ennen muuttoaan Kanaanin maahan ja nyt siellä asuessaankin vuodet olivat vierineet. Jumalan lupaukset tuntuivat etäisiltä ja tyhjänpäiväisiltä. Arki iski samaan aikaan vasten kasvoja. Aabraham totesikin Jumalalle suoraan, että Hän ei ollut ollut lupaustensa veroinen.

Usko Jumalan lupauksiin on tietyssä mielessä aina sokeaa uskoa. Se kiinnittyy siihen, mitä Jumala on sanonut ja luvannut ja jättää ottamatta huomioon olosuhteet. Monesti meidän elämä ja Jumalan lupaukset ovat kuin ristiriidassa keskenään ja meidän on valittava kumman todellisuuden annamme määritellä itseämme sekä elämäämme. Jos katsomme olosuhteitamme, saatamme masentua ja luopua toivosta. Jos sen sijaan luotamme Jumalan Sanaan, Raamattuun, se herättää meissä toivoa ja iloa.

Aabraham näki omat olosuhteensa mahdottomina. Samoin saattaa kokea se, joka taistelee lääkeriippuvuutensa kanssa tai jonka ihmissuhteet ovat särkyneet. Miten he voisivat uskoa armolliseen Jumalaan, kun elämä ei myotätodista mitenkään huolenpidosta ja välittämisestä? Tai miten masentunut ihminen pystyisi uskomaan Toivon Jumalaan?

Tärkeimpänä kysymyksenä kaikista: miten syntinen ihminen voisi uskoa anteeksiantoon? Kun hän katsoo itseään, hän näkee mahdottomuutta ja epätoivoa. Jumala tuntuu kokemuksissa ja tunteissa etäiseltä ja tuomitsevalta. Jumalan lupaus toisaalta vakuuttaa, että jokainen Jeesukseen Kristukseen syntiensä sovittajana saa kaikki syntinsä anteeksi.

Kristitty saa jäädä Jumalan lupausten varaan. Oikeastaan muuta Jumala ei odotakaan. Eikä muuta tietä ole. Aabraham suostui uskomaan enemmän Jumalan lupausta kuin olosuhteitaan. Aabraham piti Jumalaa luotettavana ja sen johdosta Jumala hyväksyi hänet yhteyteensä. Myös hylätty, syyllisyyden alle jäänyt, syntien kanssa taisteleva sekä riippuvuuksista kärsivä kristitty saa uskoa Jumalan lupauksiin. Ne riittävät ihan jokaiselle.

uskovastaanolosuhteet_lemmikki

Jumala, joka näkee minut

”Herran enkeli kohtasi Hagarin autiomaassa vesilähteellä, joka oli Surin tien varressa.” (1. Moos. 16:7)

Hagar, egyptiläinen Aabrahamin ja Saaran orja, oli ajanut itsensä tukalaan asemaan. Hän oli omaa ylimielisyyttään joutunut huonoihin väleihin emäntänsä kanssa ja saatuaan aiheesta kurinpalautusta, hän oli paennut erämaahan. Ilmeisesti hänen tarkoituksenaan oli palata takaisin synnyinmaahansa. Ajatus erämaan läpi kulkemisesta yksin ja ilman suunnittelua oli kuitenkin tuhoon tuomittu.

Hagar oli omien valintojensa seurauksena epätoivoisessa tilanteessa, hän ei päässyt takaisin kotiinsa ja synnyinmaahan oli liian pitkä matka. Kuolema kolkutti ovelle ja hänelle jäi vaihtoehdoksi yksi oljenkorsi: Hän huusi avuksi sitä Jumalaa, jota hänen isäntäperheensä palveli (16:11). Herran enkeli puuttui tilanteeseen. Herran enkelillä tarkoitetaan Raamatussa esiolevaista Herraa Jeesusta Kristusta. Tässä näemme siis Hyvän paimenen ensimmäistä kertaa työssään; Hän on tullut etsimään yhtä kadonnutta. Hän ei etsi vain hyviä, onnistuneita ja vahvoja ihmisiä, vaan yhtälailla ja vielä enemmän heikkoja, epäonnistuneita ja eksyneitä. Hän etsii niitä, joiden elämä on mennyt liian solmuun.

Hagar löytää erämaasta Jumalan. Hänen tilanteensa oli inhimillisesti mahdoton mutta Jumala käänsi sen hyväksi. Hagar ei ainoastaan säilyttänyt henkeään vaan hän ymmärsi, että on olemassa Jumala, joka näkee koko hänen elämänsä ja on siitä kiinnostunut. Hagar antoi Jumalalle nimen El-Roi, ”Jumala, joka näkee minut”.

Ehkä sinunkin elämäsi on jollakin tavalla umpikujassa? Ehkä olet Hagarin tavoin erämaassa ja toivot itsellesi kuolemaa? Sinulla on sielläkin mukanasi tämä El-Roi, ”Jumala, joka näkee minut”. Hän välittää sinusta, näkee tilanteesi ja tulee murtautumaan keskelle mahdottomuuttasi. Erämaatkin joutuvat taipumaan Jumalan tuntemisen kouluiksi. Erämaassa opitaan tuntemaan Hyvän Paimenen loputon rakkaus.

Jumalajokanäkeeminut_DSC05231 (2)